Suomalaisten suosikkiradio on jälleen Yle Radio Suomi
Suomalaisten radion kuuntelusta 51 prosenttia tulee Ylen kanavilta. Prosenttiosuus pysyi samana edellisvuoteen nähden.

Yle Radio Suomi on jälleen Suomen kuunnelluin radiokanava, kertoo Finnpanelin toteuttama Kansallinen radiotutkimus. Kaikesta suomalaisten radion kuunteluun käyttämästä ajasta Radio Suomen kuuntelua oli 34 %, mikä on prosentuaalisesti pysynyt samana edellisvuoteen verrattuna. Yle Radio 1 ja Radio Nova jakoivat toisiksi kuunnelluimman radiokanavan tittelin.
Ylen radiokanavia kuunnellaan uskollisesti, sillä esimerkiksi Radio Suomea kuunnellaan päivässä keskimäärin 3 tuntia ja 45 minuuttia. Ylen yksittäiset radiokanavat nostivat tavoittavuuttaan, mutta Yle Puheen hiljeneminen vuoden 2024 alussa laski kuitenkin hieman Ylen radiokanavien kokonaistavoittavuutta.
Yle Areena oli vuoden tavoittavin kotimainen digitaalinen audiopalvelu. Areenan podcast-sisältöjen kulutus kasvoi viime vuoden aikana 11 %. Vuoden suosikkisisältöjä Yle Areenassa olivat muun muassa Yhdysvaltain presidentinvaalien asetelmia perannut Iida Tikka & mureneva maa, politiikan tositapahtumiin perustuva fiktiivinen audiodraama Sanna Marin – miljoonat seuraa sekä lapsiperheiden ikisuosikki Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö.
”Ylen radiokanavat ovat edelleen suomalaisille läheisiä ja tärkeitä medioita ja ne rytmittävät monen päivää. Ilahduttavaa on, että yhä useampi on löytänyt myös Yle Areenan laajan podcast-tarjonnan, jolla voi itse rytmittää omaa päiväänsä”, sanoo Ylen radio- ja audiopäällikkö Jonna Ferm.
Suomalaiset kuuntelivat viime vuonna radiota keskimäärin 2 tuntia ja 10 minuuttia päivässä. Radio tavoitti 4,3 miljoonaa suomalaista viikoittain.
Finnpanel Oy on Kantar Median ja AGB Nielsen Media Researchin puoliksi omistama tutkimusyritys, joka mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua. Toimeksiantajina ovat muun muassa Yleisradio Oy, MTV Oy, Sanoma Media Finland, Warner Bros. Discovery, RadioMedia sekä Marketing Finland.
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Yle prepares to participate in Eurovision Song Contest – broad Nordic support for Eurovision rule changes4.12.2025 19:59:55 EET | Press release
The rule changes strengthen Eurovision’s independence from political influence. Yle is preparing to participate in the Eurovision Song Contest. The meeting did not include a vote on the participation rights of Israel’s public broadcaster KAN.
Yle förbereder sig för att delta i Eurovisionen – brett nordiskt stöd till Eurovisionens förnyade tävlingsregler4.12.2025 19:47:45 EET | Pressmeddelande
Ändringarna av reglerna stärker Eurovisionens oberoende från politisk påverkan. Yle förbereder sig för att delta i tävlingen. Under mötet röstade man inte om israeliska KAN:s rätt att delta.
Yle valmistautuu osallistumaan Euroviisuihin – laaja pohjoismainen tuki Euroviisujen sääntöuudistuksille4.12.2025 19:47:45 EET | Tiedote
Sääntömuutokset vahvistavat Euroviisujen riippumattomuutta poliittisesta vaikuttamisesta. Yle valmistautuu osallistumaan Euroviisuihin. Israelin yleisradioyhtiö KANin osallistumisoikeudesta ei kokouksessa äänestetty.
Yle ställer villkor för att delta i Eurovisionen under de kommande åren4.12.2025 09:00:18 EET | Pressmeddelande
Yles ledningsgrupp har beslutat om de villkor som bör uppfyllas för att Yle ska delta i Eurovisionen under de kommande åren. EBU:s medlemsorganisationer möts i dag i Genève för att diskutera tävlingen.
Yle asettaa ehdot Euroviisuihin osallistumiselle tulevina vuosina4.12.2025 09:00:18 EET | Tiedote
Ylen johtoryhmä on päättänyt ehdoista, joiden tulee täyttyä, jotta Yle voi osallistua Euroviisuihin tulevina vuosina. EBU-yhtiöt keskustelevat Euroviisuista tänään yleiskokouksessa Genevessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme