Lemmikkimessuilla näyttelyjä, tietoa eläinten hoidosta, muotinäytös ja ”Houkutusten highway”
Lemmikkimessut Helsingissä on kissa-, koira-, kani- ja marsunäyttelyjen lisäksi kaloja ja terraarioeläimiä. Ensimmäistä nähdään kertaa koirien vaatteiden ja varusteiden muotinäytös, sekä Houkutusten Highway. Lemmikkimessut Helsinki 2025 järjestetään 12.–13.4.25 samaan aikaan Lapsimessujen ja Ruokamessujen kanssa.

Messuilla voi tutustua monipuoliseen lemmikkieläinten laji- ja rotukirjoon, niiden hoitoon ja erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin. Lisäksi tapahtumassa voi vierailla kiertävällä eläinklinikalla. Tapahtumassa järjestetään useita lajinäyttelyitä, kuten Surokin kissanäyttely ja Kennelliton järjestämä kaikille koirille avoin pentunäyttely. Lapsille ja nuorille on tarjolla aktiviteetteja sekä junior-handler -kilpailu.
”Lemmikkimessut tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua monipuolisesti lemmikkien elämään ja hoitoon. Tapahtumassa voi tavata ihastuttavia eläinystäviä ja seurata mielenkiintoisia esityksiä. Samalla visiitillä voi tutustua myös Ruokamessuilla uutuustuotteisiin”, sanoo liiketoimintapäällikkö Satu Papadopoulos, Helsingin Messukeskus.
Koirien muotia, Flyball ja Hoopers -näytökset
Suomen leveysasteilla tietyille koiraroduille vaatetus ei ole vain tyylikäs valinta – se on elinehto. Mutta kuka sanoi, että käytännöllisyys ja muoti eivät voisi kulkea tassu tassussa?
Lemmikkimessujen Dogwalkilla nähdään tänä vuonna varusteita ja vaatteita, joissa yhdistyvät sekä toimivuus että viimeisimmät muotitrendit – kierrätysmateriaaleja unohtamatta! Näytöksen tähtinä loistavat karvaiset mallimme, jotka ottavat lavan haltuun häntä heiluen. Tapahtuma-areenalla järjestettävä muotinäytös esitetään kumpanakin messupäivänä, ja luvassa on tassunmitalla inspiraatiota niin nelijalkaisille kuin kaksijalkaisillekin kulkijoille. Näytöksen juontaa Lomittaja tv-ohjelmasta tuttu Aki Samuli.
Lemmikkimessujen Areenalla nähdään vauhdikkaat Flyball ja Hoopers -näytökset. Koiran nenää ja tottelevaisuutta pääsee testaamaan supersuositulla Houkutusten Highwaylla, ja Herkkuformularadalla etsitään nopein herkkuradan suorittaja. Esityksiä ja kilpailuja on molempina messupäivinä.
Kibble-tietoiskulavalla esitellään molempina päivinä vuoden 2024 agilitykissat, minkä lisäksi Surok palkitsee näyttelyiden parhaat kissat. Lavalla kuullaan myös asiantuntijapuheenvuoroja eri lemmikkien hyvinvoinnista.
Tietoa ja tekemistä kaikenikäisille
Lapsille ja nuorille on tarjolla monipuolista ohjelmaa. Kennelliiton GoHau!
-aktiviteettipisteillä voi osallistua hauskoihin tehtäviin ja kokeilla koiran koulutusta. Houkutusten Highwaylla voi testata koiran itsehillintää, ja Herkkuformularadalla kisataan herkkuradan nopeimmasta suorituksesta.
10–17-vuotiaille koiranesittäjille järjestetään Junior Handler -kilpailu, ja nuoremmille lapsille on tarjolla lelukoirakilpailu. Kaikki aktiviteetit, kilpailut ja askartelupajat ovat osallistujille maksuttomia.
Oman koiran kanssa messuille voi osallistua vain, jos on ilmoittautunut Junior Handler -kilpailuun tai pentunäyttelyyn. Ilmoittautuminen tapahtuu täällä.
Nuorimmat messukävijät voivat kokeilla Agria-kepparirataa, joka kestosuosikkina houkuttelee uusia innokkaita harrastajia mukaan.
Messuilla voi myös tavata Kennelliiton kaverikoiria ohjaajiensa kanssa. Kaverikoirat tuovat iloa ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia omaa koiraa, ja ne on koulutettu toimimaan erilaisten ihmisten kanssa.
Kaikki Lemmikkimessujen näyttelyeläimet ovat tottuneita ihmisiin ja messutapahtumiin, ja niitä hoidetaan hyvin.
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry auttaa kodittomia eläimiä Suomessa. Yhdistys esittelee messuilla toimintaansa. Rescue-eläimestä haaveilevat saavat tietoa siitä, mitä ottaa huomioon kodittoman eläimen adoptoimisessa.
https://lemmikki.messukeskus.com |FB: @lemmikkimessuthelsinki|IG: #lemmikkimessut2024|
Lemmikkimessut järjestetään hallissaan Lapsimessujen yhteydessä la-su 12.–13.4.2025. Lapsi- tai Lemmikkimessuille ei voi tuoda omia lemmikkejä. Ainoastaan opas- ja avustajakoirat sekä näihin tehtäviin harjoittelevat, opastunnuksin merkityt koirat voivat vierailla messuvieraiden mukana Messukeskuksessa.
Suomen Messut -konserniin kuuluvat Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark Oy ja av-tekniikkayritys SVV Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 51,3 miljoonaa euroa, tulovaikutus ympäristölleen 187 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus 2535 henkilötyövuotta. I messukeskus.com I @messukeskus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu-Eveliina Mattila, Viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, p. 050 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
EMBARGO tiistaina 30.9.2025 klo 15.00 Vuoden nuori suunnittelija 2025 Enni Lähderinne: ”Haluan löytää arkisista asioista fantasian ja taian”30.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden nuori suunnittelija 2025 -kilpailun voittajaksi on valittu Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut Enni Lähderinne. Hänen kilpailutyönsä on kunnianosoitus arjen fantasialle, suomalaiselle käsityöperinteelle ja sukupolvien väliselle muistille. Lähderinne palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 5000 euron stipendillä sekä osastolla I love me -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17.–19.10.2025.
Cyber Security Nordic 2025 – two days of insight, innovation, and collaboration29.9.2025 08:00:00 EEST | Press release
Cyber Security Nordic returns to Helsinki Expo and Convention Centre on 4–5 November 2025, bringing together leading experts, decision-makers, and innovators worldwide to address the most pressing challenges in cybersecurity. The event offers a comprehensive program spanning strategic discussions, technical deep dives, and future-focused initiatives, reflecting the rapidly evolving cyber landscape. The exhibition space is sold out.
Helsingin Kirjamessut kutsuu koko perheen viihtymään - suursuosittu hahmoparaati järjestetään nyt kahdesti25.9.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessujen lastenalue kutsuu perheet mukaan satumaiseen juhlaan. Tänä vuonna lastenalueen teemana on Helsingin Kirjamessujen 25-vuotisjuhlan kunniaksi juhlat: luvassa on tarinoita, tunnetaitoja, tubettajia, askartelua ja paljon muuta – sekä lapsille että aikuisille suunnattua ohjelmaa lastenkirjallisuuden äärellä. Suosittu hahmoparaati järjestetään kahdesti. Helsingin Kirjamessut on koko perheen yhteinen tapahtuma 23.- 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Messukeskus ja Cadentia tuovat tekoälyn tapahtumakävijöiden avuksi25.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus pilotoi teknologiayritys Cadentian teknologialla toteutettua tekoälyavusteista messuopasta, joka auttaa kävijöitä ennen tapahtumaa ja sen aikana. Opas vastaa kysymyksiin ohjelmasta, näytteilleasettajista ja Messukeskuksen palveluista sekä auttaa suunnittelemaan käynnin yksilöllisesti – edelläkävijöiden joukossa Suomessa. Syyskuussa käynnistyvää pilotointia laajennetaan vaiheittain Messukeskuksen tapahtumissa.
Suomen Messut Oyj:n toimitusjohtajaksi Veronica Lindholm23.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
KTM Veronica Lindholm on nimitetty Suomen Messut Oyj:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme