SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Ukrainan ja Euroopan turvallisuus ei ole suurvaltojen kauppatavaraa
Kansanedustaja, SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar on erittäin huolestunut presidentti Trumpin ja varapresidentti Vancen kannanotoista Ukrainan rauhanneuvotteluista ja Euroopan turvallisuudesta.

– Münchenin turvallisuuskonferenssissa kävi selväksi yksi asia: Eurooppa on vakavassa tilanteessa. Yhdysvallat ja Venäjä pyrkivät neuvottelemaan Ukrainan rauhansopimuksesta Ukrainan ja Euroopan yli. Trumpin, Vancen ja puolustusministeri Hegsethin puheet osoittavat, että Yhdysvaltojen sitoutuminen eurooppalaisiin liittolaisiin horjuu pahasti. Myös tänään Pariisissa kokoontuva Euroopan valtioiden päämiesten kriisikokous alleviivaa tilanteen vakavuutta, sanoo Razmyar.
– On selvää, että Yhdysvaltojen asenne on muuttunut. Vance korosti Münchenin puheessaan Euroopan sisäistä poliittista erimielisyyttä mukaillen äärioikeiston retoriikkaa ja jättäen tilaa spekulaatioille siitä, kuinka vahvasti Yhdysvallat enää seisoo eurooppalaisten liittolaistensa rinnalla, Razmyar lisää.
Razmyarin mukaan Suomen hallituspuolueiden eripuraiset kommentit Yhdysvaltojen johtajien puheisiin ovat hämmentäviä.
– Etenkin näin vakavassa tilanteessa on tärkeää, että hallituspuolueet seisovat yhtenäisesti Suomen ulkopoliittisen linjan takana. Varapresidentti Vancen tietoinen vaikeneminen Ukrainan turvatakuista ja Euroopan ulkoisesta turvallisuudesta oli selkeä ja huolestuttava viesti. Perussuomalaisia tämä ei kuitenkaan vaikuta huolestuttavan, vaan puolue keskittyi ylistämään Vancen puhetta ja piikittelemään ulkoministeri Valtosta.
– Ei ole ensimmäinen kerta, kun hallitus ei kykene toimimaan yhtenäisesti ulkopoliittisissa kysymyksissä. Pääministeri Orpon on syytä ottaa johtajuus ja suoristaa hallituksensa rivit. Ukrainan kohtalon hetkellä Suomen ulkopoliittisen linjan on oltava kristallinkirkas ja meidän on seistävä kumppanimme rinnalla, Razmyar korostaa.
Trumpin rauhanneuvottelut Saudi-Arabiassa eivät voi käynnistyä ilman Ukrainan ja Euroopan mukanaoloa.
– Jos näin tapahtuu, mitataan Suomen ja muiden Euroopan johtajien rohkeus todeta selvästi, että tämä ei käy. Ukrainalla ja Euroopalla on oltava paikkansa neuvottelupöydässä, kun Euroopan turvallisuutta rakennetaan, Razmyar päättää.
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Eduskunta-avustaja Merja Pulliainen p. +358 50 306 1120
Kuvat
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Toivotan Purralle tahdonlujuutta, nyt kun sitä viimein on työelämäasioissa löytynyt30.6.2025 17:54:07 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar toteaa, että perussuomalaisten puheenjohtaja Purra on puoluetovereineen tekemässä aikamoista takinkäännön ilmaveiviä työelämäpuheissaan, mutta hyvä niin. Aiemmin ”henkisesti veltostuneet” suomalaiset kaipasivat Purran mielestä vähemmän paapomista ja puolueen ministeri puhui ammattiyhdistysliikkeestä ”ay-mafiana”.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman osallistuu Euroopan demarijohtajien kokoukseen Brysselissä25.6.2025 10:02:09 EEST | Tiedote
Lindtman matkustaa jo suunniteltua aiemmin Brysseliin ja tapaa Euroopan demarijohtajia EU:n huippukokouksen alla. Kokouksen asialistalla on muun muassa Ukrainan ja Lähi-idän tilanne, Naton huippukokous sekä Euroopan turvallisuuden ja kilpailukyvyn vahvistaminen.
SDP:n varapuheenjohtaja Mäkynen: Jo riittää työntekijöiden kuritus - arkipyhät kuuluvat työntekijöille24.6.2025 14:46:38 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen ehdotti tänään, että maanpuolustusta voitaisiin rahoittaa poistamalla arkipyhiä – suoraan suomalaisten työntekijöiden lomista ja levosta. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen tyrmää ajatuksen: työntekijän jaksamista ei voida uhrata talouskuriin vedoten.
SDP:n Nasima Razmyar: Orpon hallituksen sisällä on massiivinen ongelma2.6.2025 17:01:32 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpon on käytettävä arvovaltaansa ja saatava hallituksensa rivit suoriksi tai myönnettävä rehellisesti, että nykyinen hallituskokoonpano ei pysty tunnustamaan Palestiinan valtiota, vaatii SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työntekijän turva murenee – hallituksen esitys täysin vailla tukea2.6.2025 15:20:19 EEST | Tiedote
Tänään työministerin toimesta lausuntokierrokselle lähetetty hallituksen esitys työelämän pelisääntöjen muuttamisesta on herättänyt laajaa vastustusta – eikä syyttä. Esitys ei kelpaa kummallekaan työmarkkinaosapuolelle, silti sitä viedään eteenpäin vaikka esitys itsessään vie työmarkkinoita taaksepäin!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme