Ex-mies syytti Maaria Päivistä lapsikaappauksesta – romaani valmistumassa pitkän kirjoitustauon jälkeen
Kirjailija Maaria Päivinen ei jaksanut kirjoittaa vuosikausiin, kun hän joutui raivoisaan huoltajuuskiistaan ulkomaalaisen ex-miehensä kanssa. Nyt hän kirjoittaa aiheesta romaania.
Kirjasta Lastani et vie on tekeillä mesenaattikampanja, joka on tällä hetkellä saanut kasaan yli 80 mesenaattia.

Lastani et vie on Maaria Päivisen kokemuksiin pohjautuva romaani kansainvälisestä huoltoriidasta. Romaani on fiktiota, mutta Mian läpikäymät oikeusjutut on Päivinenkin kokenut. Hän on perustanut hankkeelle Mesenaatti-kampanjan, joka on kerännyt tuhansia euroja.
Kirjan päähenkilö, suomalainen Mia, on muuttanut pienen lapsensa kanssa Suomeen. Lapsen norjalainen isä tekee lapsikaappausilmoituksen, jonka seurauksena Mia joutuu palaamaan Norjaan lapsineen.
Alkaa pitkä ja ahdistava odotus, kun käräjäoikeuden päätöstä huoltajuudesta ja lapsen asuinpaikasta täytyy odottaa turvakodissa monta kuukautta. Piina ei kuitenkaan pääty, sillä ratkaisun jälkeen alkaa loputon haaste- ja oikeudenkäyntikierre. Rahat ovat tiukilla, ja jollakin tavalla Mian pitäisi pystyä suoriutumaan arjesta. Pian hänen suurin haaveensa on edes yksi vuosi ilman oikeudenkäyntiä.
Maaria Päivinen sanoo halunneensa kirjoittaa kirjan kaikille niille isille ja äideille, jotka ovat kokeneet huoltokiusaamista.
"Tämä kirja oli pakko kirjoittaa", hän sanoo Karjalaisen haastattelussa.
Maaria Päivinen (1982) on Tohmajärvellä syntynyt, Venäjällä, Kreikassa, Saksassa, Islannissa ja Virossa asunut ja lopulta Kotkaan asettunut kirjailija. Hän on alakouluikäisen pojan yksinhuoltaja.
Lastani et vie julkaistaan Akateemisessa kirjakaupassa Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. klo 16. Varsinainen julkistustilaisuus on perjantaina 9.5. Rosebudin Sivullinen-kirjakaupassa.
Lastani et vie -mesenaattikampanja
Maaria Päivinen:
Lastani et vie.
Romaani, kl 84.2. ISBN 978-952-364-552-3
Kirja kirjakaupoissa 20.4.
Äänikirja lukee Anna Saksman.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappalepyynnöt
info@aulakustannus.fiNora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Kuvat
Linkit
- Äidin taistelu Syytös lapsikaappauksesta vei Maaria Päivisen oikeustaisteluihin ja velkoihin – ”Yritin pitkään suojella lasta, ettei hänen tarvitsisi tietää mitään”
- "Sellainen fuck you kaikille oikeusjutuille" – Tohmajärveltä kotoisin oleva Maaria Päivinen ei jaksanut kirjoittaa vuosikausiin Ensimmäiset vuodet huoltajuuskiistassa ja kaikki sitä seurannut olivat ahdistavaa ja järkyttävää aikaa, Maaria Päivinen sanoo. - Tuli olo, että en osaa enää mitään. Minna Raitavuo Oikeustaistelut eron jälkeen aiheuttivat Maaria Päiviselle posttraumaattisen stressireaktion. Olli Sorjonen 9.3.2025 15:58 | Päivitetty 9.3.2025 16:54 Olli Sorjonen Loputtomalta tuntuvan mutkaisen ja jäisen mökkitien päässä avautuvat kauniit maisemat Savonselän yli. Olemme Savonrannan puolella, mutta vastarannalla siintää Pohjois-Karjala.
Tietoja julkaisijasta
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo.
Itsenäisen kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, maailman tunnetuimpiin fantasiakirjailijoihin lukeutuvan Leigh Bardugon teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.
Aula & Co on kesästä 2024 itsenäinen kustantamo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
"Tyttöjen Bonnie & Clyde", jatkoa Murhat ja mindfulnessille ja muita alkukesän dekkariuutuuksia11.6.2025 07:21:29 EEST | Tiedote
Alkukesän ja loppukevään dekkariuutuuksissa ovat Hannah Deitchin esikoisteos Tappaja-ainesta, Lynn Messinan 1800-luvun alun Englantiin sijoittuva Katala esitys ja Benjamin Stevensonin humoristinen Kuka tahansa tässä junassa voi olla syyllinen. Tällä viikolla julkaistaan Lasiavain-palkitun Tove Alsterdalin Salakäytävä. Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -dekkarin viimeinen osa Lintusielu ja Martin Österdahlin Rapujuhlat ilmestyvät heinä-elokuun vaihteessa. Elokuun lopussa ilmestyy yllätyshitiksi Suomessakin nousseen Karsten Dussen Murhat ja mindfulnessin jatko-osa Sisäinen lapseni tahtoo tappaa.
Jiri Nikkiseltä omaelämäkerta syksyllä6.5.2025 11:28:30 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee Jiri Nikkisen itsensä kirjoittaman kirjan Hyvä bore – Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa ensi syksynä. Jiri Nikkisen musiikillinen ura kattaa lähes viisi vuosikymmentä Cliftersistä Beatles-tribuutteihin. Kirjassaan hän kertoo eloisasti ja rehellisesti lapsuutensa lähtökohdista, musiikillisesta läpimurrostaan ja henkilökohtaisesta elämästään. Nikkinen täyttää 60 vuotta 10.11.2025.
Nino Haratishvilin Booker-ehdokkaanakin ollut sukuromaani on rakkaudenosoitus Kaukasukselle25.4.2025 12:49:00 EEST | Tiedote
Kahdeksas elämä on enemmän kuin sukuromaani: se on oodi, valitusvirsi ja muistomerkki - kansalle, ihmisille, historialle ja tulevaisuudelle. Georgialaisen suklaasuvun tarina kattaa kuohuvan viime vuosisadan seitsemän sukupolven ajan. Teos on Saksan merkittävimpiä nykyromaaneja – vaikka onkin rakkaudenosoitus Kaukasukselle.
Riku Siivosen rehellinen ja ravisteleva Elämän ja kuoleman huone kuvaa synnytyssalin isän silmin24.4.2025 13:23:12 EEST | Tiedote
Miltä tuntuu seurata, kun ei voi tehdä mitään ja miltä tuntuu, kun tekee kaikkensa? Elämän ja kuoleman huone kuvaa isyyttä synnytyksen keskellä, hetkellä, jolla elämän ja kuoleman välillä on vain ohuen ohut viiva. Riku Siivonen luotaa uutuuskirjassaan isyyttä ja tunteita. Teos päästää ääneen myös kätilöt.
Tämä alkuaine sai kerran ihmiskunnan kukoistamaan – nyt se tuhoaa luontoamme31.3.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Elämän ja kuoleman alkuaine fosfori sai kerran ihmiskunnan kukoistamaan. Nyt se kylvää tuhoa. Uudessa kirjassa Paholaisen alkuaine – Elämä fosforin varassa Dan Egan kertoo tämän paholaisen alkuaineen vaikutuksista maapallolle. Jälkikirjoituksessa Baltic Sea Action Groupin Saara Kankaanrinta valottaa fosforin merkitystä Itämerelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme