Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – ”Kaupan alan yritysten tilanne yhä huolestuttavampi”
19.2.2025 07:00:00 EET | Helsingin seudun kauppakamari | Tiedote
Pääkaupunkiseudulla lopetti toimintansa yli 11 260 yritystä vuonna 2024, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä on arvion mukaan 28 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna ja enemmän kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä.
Pääkaupunkiseudulla aloittaa myös paljon yrityksiä. Arviolta yli 13 750 viime vuonna, noin yhdeksän prosenttia enemmän kuin 2023.
”Pääkaupunkiseudulla kaupan alan tilanne jatkuu kuitenkin huolestuttavana. Kauppa on ainoa päätoimiala, jossa lopettaneita yrityksiä oli vuosien 2023 ja 2024 aikana enemmän kuin aloittaneita. Jopa taloustilanteesta kärsineellä rakennusalalla aloitettiin selkeästi enemmän uusia yrityksiä kuin kaupan alalla”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin yritysneuvonnan johtaja Marko Silen.

Suomessa lopetti Helsingin seudun kauppakamarin arvion mukaan viime vuonna lähes 36 000 yritystä. Se on 6 700 yritystä enemmän kuin vuonna 2023. Helsingin seudun kauppakamarin arvio perustuu Tilastokeskuksen tammi-syyskuun 2024 lukuihin. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa tai kiinteistöalaa.
Pääkaupunkiseudulla yrityskannan vaihtuvuus on suurta eli aloittaneita ja lopettaneita yrityksiä on enemmän suhteessa yrityskantaan kuin koko maassa keskimäärin. Pääkaupunkiseudun, Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen, yritykset muodostavat arviolta 27 prosenttia koko Suomen yrityskannasta.
Laskusuhdanteessa yritysten tilanteen mittarina käytetään usein konkurssien ja yrityssaneerausten määrää. Helsingin seudun kauppakamarin neuvontatiimin vetäjän, lakiasiainjohtaja Marko Silenin mukaan se on kuitenkin huono mittari, koska huonosti kannattava yritystoiminta osataan nykyään ajaa hallitummin alas.
”Kaupan alan yritysten määrän väheneminen pääkaupunkiseudulla on huolestuttavaa. Jopa rakennusalalla perustettiin vuonna 2023 ja 2024 uusia yrityksiä enemmän kuin niitä lopetti. On tärkeää huolehtia kaupan alan toimintaedellytyksistä alueella ja siitä, että tarjonta ei siirry kokonaan verkkoon”, sanoo Marko Silen.
Raportin Yrityskannan vaihtuvuudesta ja arvion koko vuonna 2024 lopettaneista yrityksistä Helsingin seudun kauppakamarille on tehnyt tutkija Pekka Lith. Myös viime vuonna hän arvioi lopettaneiden yritysten määrän. Vahvistettujen ja tarkentuneiden tilastojen mukaan yrityksiä lopetti 2023 pääkaupunkiseudulla 8 822.
Helsingin seudun kauppakamarilla on noin 7 000 jäsentä. Helsingin seudun kauppakamarin toiminta-alue kattaa 21 kuntaa Uudenmaan alueella. Helsingin seudun kauppakamarin neuvontapalvelu tarjoaa maksutonta neuvontaa jäsenilleen erilaisissa oikeudellisissa asioissa.
Pekka Lith: Yrityskannan vaihtuvuus 2024, Tilastollinen raportti yrityskannan uudistumisesta pääkaupunkiseudulla ja koko maassa julkaistaan keskiviikkona 19.2.2024 kello 7.00 osoitteessa helsinki.chamber.fi.
Lisätiedot:
Marko Silen, neuvontatiimin johtaja, Helsingin seudun kauppakamari, marko.silen@helsinki.chamber.fi, +358 50 548 4217.
Pekka Lith, tutkija, Suunnittelu- ja tutkimuspalvelut Pekka Lith, pekka.lith4@gmail.com
Julkaisun ennakkopyynnöt: Heini Larros, viestintäjohtaja, Helsingin seudun kauppakamari, heini.larros@helsinki.chamber.fi, +358 40 526 9728
Yhteyshenkilöt
Marko SilenNeuvontayksikön ja lakiasioiden johtajaHelsingin seudun kauppakamari
Puh:+358 50 548 4217marko.silen@chamber.fiHeini LarrosViestintäjohtajaHelsingin seudun kauppakamari
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@helsinki.chamber.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari
Selvitys käynnistyi: miten Itä-Uudestamaasta tulee vihreän siirtymän klusteri7.10.2026 08:45:34 EEST | Tiedote
Itä-Uudellamaalla on aloitettu selvitystyö, joka pohjustaa alueen vihreän siirtymän klusterin syntymistä. Klusteri kokoaa alueen yritykset, kunnat ja osaajat yhteistyöhön, joka vahvistaa elinvoimaa, houkuttelee investointeja ja luo uusia työpaikkoja. Selvitystä koordinoi Helsingin seudun kauppakamari.
Työperäinen maahanmuutto osaksi Suomen kasvupolitiikkaa – Helsingin seudun kauppakamarin teesit työperäisen maahanmuuton vauhdittamiseksi6.10.2026 07:02:43 EEST | Tiedote
Työperäisen maahanmuuton tulee olla osa Suomen kasvupolitiikkaa. Helsingin seudun kauppakamari ehdottaa, että saatavuusharkinnasta luovutaan tai siitä vapautetaan vähintään tehtävät, joissa palkka ylittää ennalta sovitun palkkarajan. Luvituksesta on tehtävä sujuvaa ja ennakoitavaa: osaajan on voitava tunnistautua etänä sekä saada henkilötunnus ja digitaalinen lompakko jo ennen maahantuloa, ja edustustojen ajanvarausruuhkat on purettava. Business Finlandille on annettava valtuudet toimia kohdemaissa työvoimaviranomaisen tavoin, ja koko perheen oleskeluluvat on käsiteltävä yhtenä kokonaisuutena. Helsingin seudun kauppakamari esittää hallitusohjelmaan 2027–2031 kymmenen teesiä, joilla Suomeen saadaan yritysten tarvitsemia osaajia. Työpaikat Helsingin seudulla lisääntyvät, samaan aikaan Suomessa siirtyy eläkkeelle enemmän ihmisiä kuin heitä syntyy.
Muistutuskutsu medialle: Miten poliitikot huomioivat Uudenmaan päätöksissään?16.9.2026 13:08:10 EEST | Kutsu
Uusimaa tuottaa noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja yli puolet maan TKI-investoinneista. Kun Uusimaa menestyy, se kantaa koko Suomea verotuloina, työpaikkoina ja kansainvälisenä kilpailukykynä. Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarit kutsuvat toimittajat kuuntelemaan paneelikeskustelua, jonka aiheena on Uudenmaan merkitys. Keskustelemassa ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson (RKP), kolmas varapuheenjohtaja Simo Grönroos (PS), kansanedustaja Atte Harjanne (vihr.), kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja kansanedustaja Nasima Razmyar (SDP).
Kutsu medialle: Miten poliitikot huomioivat Uudenmaan päätöksissään?9.9.2026 13:15:00 EEST | Kutsu
Uusimaa tuottaa noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja yli puolet maan TKI-investoinneista. Kun Uusimaa menestyy, se kantaa koko Suomea verotuloina, työpaikkoina ja kansainvälisenä kilpailukykynä. Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarit kutsuvat toimittajat kuuntelemaan paneelikeskustelua, jonka aiheena on Uudenmaan merkitys. Keskustelemassa ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson (RKP), kolmas varapuheenjohtaja Simo Grönroos (PS), kansanedustaja Atte Harjanne (vihr.), kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja kansanedustaja Nasima Razmyar (SDP).
Ajatusjohtajuus vaikuttaa liiketoimintapäättäjien kumppanivalintoihin – ”Yrityksen ajatusjohtajuutta ei voi jättää yksin henkilöstön varaan”31.8.2026 08:41:35 EEST | Tiedote
Merkittävä osa liiketoimintapäättäjistä hyödyntää yritysten asiantuntijasisältöjä päätöksenteon tukena, ja jopa neljä viidestä kertoo ajatusjohtajuuden vaikuttavan kumppanivalintoihin, käy ilmi Ajatusjohtajuuden tila 2026 -tutkimuksesta. Vapa Median ja Iro Researchin toteuttama tutkimus perustuu 150 suomalaisen suuryrityksen C-tason johtajan haastatteluihin. Ajatusjohtajuudesta on tullut tärkeä yritysten kilpailutekijä. Viestintäasiantuntijat Ida Hakola ja Jasmiina Parta tarkastelevat ilmiötä uudessa kirjassaan Ajatusjohtajuus – Kohti yrityksen kasvollista vaikutusvaltaa. Kirjoittajien mukaan yritysten on yhä vaikeampi rakentaa luottamusta pelkän yritysbrändin varaan. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit haluavat nähdä, keitä yrityksen takana on, mitä he ajattelevat ja millaiseen asiantuntemukseen yrityksen ratkaisut perustuvat. Tekoälyn aikakaudella geneerinen yritysviestintä menettää tehoaan samalla, kun kasvollinen asiantuntijuus korostuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme