Helsinki-Vantaan kiitotie 2:n peruskorjauksen viimeinen vaihe alkaa - kiitotie suljettuna 14.4.-31.8.2025
Finavia toteuttaa kesällä 2025 Helsinki-Vantaan kiitotie 2:n (kiitotie 15/33) remontin, jonka takia kiitotie on kiinni 14. huhtikuuta – 31. elokuuta 2025. Kiitotieremontti on osa normaalia elinkaarihallintaa ja edellytys lentoliikenteen sujuvalle operoinnille.

Remontin aikana Finavia peruskorjaa kiitotien eteläpäädyn, rullaustiet ja uusii kiitotien lähestymislaitteita. Remontin yhteydessä uusitaan lentotoiminnan ympäristövaikutusten vähentämisen kannalta tärkeät hulevesiviemärit ja -kaivot yhteensä 2,4 kilometrin matkalta. Lisäksi alueella olevaa sähköinfrastruktuuria uusitaan yhteensä 30 kilometrin matkalta. Uusittuun sähköjärjestelmään kuuluu muun muassa kenttävalojärjestelmä, joka on nykyistä järjestelmää toimintavarmempi ja energiatehokkaampi.
Remontin valmistelevia töitä on tehty vuonna 2024 ja alkuvuodesta 2025. Valmistelevien töiden aikana kiitotie on normaalisti käytössä, mutta tarpeen mukaan kiitotien käytössä voi esiintyä lyhytkestoisia rajoituksia. Kiitotiellä remontti alkaa 14.4. ja päättyy 31.8.2025. Tämän jälkeen kiitotietä ympäröivillä alueilla tehdään muutaman viikon ajan viimeisteleviä töitä, joilla on hetkellisiä vaikutuksia kiitotien käyttöön päiväaikaan.
”Elinkaarihallinta, säännölliset kausikorjaukset ja tarkastukset ovat ehdottoman tärkeitä turvallisen ja sujuvan lentoliikenteen varmistamiseksi”, Helsinki-Vantaan lentoaseman asemataso- ja kiitotietoiminnasta vastaava johtaja Jani Elasmaa Finaviasta sanoo.
Kiitotien päätyjen peruskorjauksen kokonaisarvo on lähes 30 miljoonaa euroa, josta vuoden 2025 osuus on 18,5 miljoonaa euroa. Projektiin kuuluva kiitotien pohjoispäädyn peruskorjaus toteutettiin kesällä 2023.
Vaikutukset lentoliikenteeseen, lentoonlähtöihin ja laskeutumisiin
Korjaustöiden aikana kiitotie 2 on poissa käytöstä, joten Helsinki-Vantaan lentoasemalla käytössä olevien kiitoteiden määrä vähenee väliaikaisesti. Helsinki-Vantaalla on kaksi muuta kiitotietä, jotka ovat käytössä normaalisti, mutta haastavissa tuuliolosuhteissa yhden kiitotien vaje voi heijastua lentojen aikatauluihin. Erityisesti voimakas kaakkois- ja luoteistuuli voivat vaikuttaa siihen, miten lentokoneet voivat käyttää kahta käytössä olevaa kiitotietä.
”Kiitotie 2:n peruskorjauksen loppuun saattaminen on tärkeä osa Helsinki-Vantaan kiitotieinfrastruktuurin elinkaarihallintaa. Ymmärrämme, että remontilla on vaikutuksia myös lentoaseman ulkopuolella, ja otamme kaikessa toiminnassamme huomioon sen, miten voimme vähentää remontinaikaisia vaikutuksia. Pahoittelemme mahdollista haittaa matkustajille. Kiitotien korjaus on ehdoton edellytys sille, että kiitotietä voidaan käyttää myös tulevaisuudessa”, Jani Elasmaa sanoo.
Remontin takia lentokoneiden laskeutumissuunnat poikkeavat tavanomaisesta. Remontin aikana laskeutuvat lentokoneet käyttävät kiitoteitä 1 ja 3, mikä lisää meluvaikutuksia tilapäisesti muun muassa Keravan, Tuusulan ja Järvenpään alueilla. Lisäksi remontin aikana kiitotien 2 lentoonlähdöt siirtyvät kiitoteille 1 ja 3, joka lisää lentoon lähtevien koneiden määrää pääosin etelän suuntaan näiltä kiitoteiltä. Kesän aikana Finavia ottaa lentoaseman lähiympäristössä tehtävissä melumittauksissa huomioon kiitoteiden muuttuneen käytön ja sen aiheuttamat meluvaikutukset.
Kiitotieremontin aloitus sijoittuu aikataulullisesti lähelle kesäkauden alkua, jolloin operaatiomäärät Helsinki-Vantaalla kasvavat. Lentoliikenteen kansainvälinen kesäkausi alkaa aina maaliskuun viimeisestä sunnuntaista.
”Odotamme tulevasta kesäkaudesta vilkaista ja olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että lentoyhtiöiden operointi Helsinki-Vantaalla on sujuvaa remontista huolimatta”, Jani Elasmaa sanoo.
FINAVIA OYJ
Viestintä
Faktalaatikko Helsinki-Vantaan kiitotie 2:sta |
Kiitotie 2
|
Miksi kiitotie 2:sta käytetään myös nimeä 15/33?
|
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoa lentoasemayhtiö Finaviasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 360 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2 540.
Tervetuloa Finavian lentoasemille | Finavia
Vuosikertomukset | Finavia
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Finavia invests in the development of tourism in Lapland: Extending Rovaniemi Airport's terminal22.4.2025 09:07:50 EEST | Press release
Finavia will invest in the extension of Rovaniemi Airport's terminal in 2025. The company estimates that the positive development of tourism in Lapland and Rovaniemi will continue and wants to further improve the airport experience for passengers. The extension will be completed for the winter season 2025–2026. The value of the investment is EUR 3 million.
Finavia investoi Lapin matkailun kehittymiseen: Laajentaa Rovaniemen lentoaseman terminaalia22.4.2025 08:53:50 EEST | Tiedote
Finavia investoi Rovaniemen lentoaseman terminaalin laajennukseen vuonna 2025. Yhtiö arvioi Lapin ja Rovaniemen matkailun myönteisen kehityksen jatkuvan ja haluaa parantaa matkustajien lentoasemakokemusta entisestään. Laajennus valmistuu talvikaudelle 2025–2026. Investoinnin arvo on kolme miljoonaa euroa.
Helsinki-Vantaalle jälleen kansainvälinen palkinto: Pohjois-Euroopan paras lentoasema10.4.2025 10:16:28 EEST | Tiedote
Lentomatkustajat valitsivat Helsinki-Vantaan Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi Skytraxin kansainvälisessä palvelututkimuksessa. Skytraxin tutkimus on kansainvälisesti arvostettu lentoasemien palvelutasoa mittaava matkustajatutkimus, jossa on mukana yli 550 lentoasemaa ympäri maailmaa. Palkinto jaettiin lentoasemayhtiö Finavialle Madridissa 9. huhtikuuta 2025.
Finavian lentoasemilta kesällä kattavat yhteydet maailmalle: Rovaniemellä ja Kittilässä jatkavat historialliset ympärivuotiset yhteydet31.3.2025 10:30:09 EEST | Tiedote
Finavian lentoasemilta lennetään tulevalla kesäkaudella suorilla lennoilla 116 lentoasemalle maailmalla. Kesäkaudelle on luvassa uusia reittiavauksia, minkä lisäksi lentoyhtiöt lisäävät viikkovuoroja jo olemassa olevilla lentoyhteyksillä viime kesään verrattuna.
Finavia Group financial statements release 1 January–31 December 2024: A positive operating result in a time of uncertainty25.3.2025 12:13:00 EET | Press release
Finavia Group’s revenue and operating margin increased substantially in 2024, and profit performance improved when compared to 2023. Revenue growth was driven by the positive development of air traffic revenue and other revenue. Nevertheless, the company’s result for the financial year was negative, mainly due to the continued closure of Russian airspace.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme