Rahoitusvakausviraston arvio: pankkien kriisinratkaisuvalmiuksissa kehitettävää
10.3.2025 13:00:00 EET | Rahoitusvakausvirasto | Tiedote
Rahoitusvakausvirasto on julkaissut arvion suomalaispankkien valmiudesta kriisinratkaisuun, jolla ehkäistään pankkien kaatumisen laajamittaisia vaikutuksia. Pankit ovat hyvin varautuneita tappioiden kattamiseen ja uudelleenpääomitukseen kriisinratkaisun yhteydessä. Niiden on kuitenkin edelleen kehitettävä prosessejaan, toimintatapojaan ja IT-järjestelmiään, jotta mahdollinen kriisinratkaisutilanne voidaan hoitaa sujuvasti. Erityisesti kriisinratkaisutilanteessa tarvittavan tiedon tuottamisessa pankeilla on edelleen haasteita.
Rahoitusvakausviraston (RVV) uudessa raportissa arvioidaan kattavasti suomalaispankkien kriisinratkaisuvalmiuksia vuoden 2024 lopussa. Pankeilta edellytetään valmiuksia muun muassa tappioiden kattamiseen, uudelleenpääomitukseen, varainhankintaan ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen. Lisäksi niiden on huolehdittava tiedonhallinnasta, viestinnästä sekä mahdollisesta toiminnan uudelleenjärjestämisestä. Nämä vaatimukset tarkentuvat vuosittain kriisinratkaisusuunnittelutyön yhteydessä.
”Pankkikriisi voi horjuttaa koko yhteiskuntaa. Tämän vuoksi pankkien taloudelliset vaikeudet on ratkaistava hallitusti, nopeasti ja tehokkaasti. Pankkien kriisinratkaisu on haastava tilanne, johon niin viranomaisten kuin pankkien tulee olla hyvin varautuneita. Pankit ovat viime vuosien aikana panostaneet merkittävästi kriisinratkaisuvalmiuksiensa parantamiseen. Raportissa arvioiduilla pankeilla ei ollut kriittisiä puutteita valmiuksissaan, vaikka kehitettävää on myös jatkossa”, toteaa RVV:n ylijohtaja Jaakko Weuro.
Kriisinratkaisujärjestelmän tavoitteena ongelmapankkien hallittu alasajo tai toiminnan uudelleenjärjestely
Aiemmat finanssikriisit ovat osoittaneet, kuinka yhden pankin ongelmat voivat levitä laajemmalle ja vaarantaa koko rahoitusjärjestelmän vakauden. Tuolloin viranomaisilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pelastaa isot ja rahoitusmarkkinoiden kannalta merkittävät pankit julkisin varoin. Pankkikriisien kustannukset kasvoivat niin suuriksi, että ne uhkasivat jopa joidenkin valtioiden maksukykyä.
Pankkikriisien hallintaa varten oli tarpeen luoda kokonaan uusi sääntelykehikko, joka antaa viranomaisille tehokkaat keinot puuttua ongelmatilanteisiin. Suomessa näitä valtuuksia käyttää Rahoitusvakausvirasto. RVV voi asettaa kaatuvan pankin kriisinratkaisumenettelyyn, jos se on välttämätöntä pankin kriittisten palvelujen jatkuvuuden turvaamiseksi, rahoitusmarkkinoiden vakauden säilyttämiseksi ja veronmaksajien kustannusten minimoimiseksi.
Kriisinratkaisutoimenpiteiden vaihtoehtona on pankin asettaminen konkurssiin. Tämä voidaan tehdä, mikäli edellä mainitut kriisinratkaisun tavoitteet eivät vaarannu. Tällaisessa tilanteessa asiakkaiden talletukset turvataan talletussuojajärjestelmän kautta, eli RVV maksaa tallettajille talletussuojakorvaukset seitsemässä työpäivässä talletussuojarahaston varoista.
Nyt julkaistussa raportissa RVV avaa, kuinka arvio kriisinratkaisutoimien soveltamisen tai konkurssiin asettamisen välillä tehdään. Raportissa kerrotaan myös ensimmäistä kertaa, mille RVV:n toimivaltaan kuuluville pankeille sovellettaisiin kriisinratkaisutoimia, mikäli pankki joutuu vakaviin taloudellisiin ongelmiin. RVV:n tavoitteena on lisätä läpinäkyvyyttä kriisinratkaisujärjestelmän toimintaan. Jatkossa RVV julkaisee arvion pankkien kriisinratkaisuvalmiuksista vuosittain.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna WestmanPääekonomistiRahoitusvakausvirasto
Puh:0295 253 522hanna.westman@rvv.fiAnne BergmannViestintäasiantuntija
Puh:+358 295 253 540anne.bergmann@rahoitusvakausvirasto.fiLinkit
Lisätietoa julkaisijasta
Suojelemme veronmaksajia ja yhteiskuntaa pankkikriisien vaikutuksilta. Ennaltaehkäisemme rahoituskriisejä ja edistämme sijoittajanvastuuta osana eurooppalaista yhteistyöverkostoa. Ylläpidämme ja kehitämme huoltovarmuustilijärjestelmää, joka osaltaan turvaa päivittäismaksamisen jatkuvuutta. Vastaamme talletussuojasta Suomessa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rahoitusvakausvirasto
Krisberedskapen kräver att bankerna har tillräckliga förlustabsorberande buffertar8.6.2026 09:13:06 EEST | Pressmeddelande
Verket för finansiell stabilitet (VFS) betonar vikten av att säkerställa trovärdigheten i bankernas krisberedskap i utvecklingen av EU:s bankreglering. Måndagen den 8 juni publicerade VFS sin syn på utvecklingen av bankregleringen som en del av EU:s konkurrenskraftsmål.
Kriisinratkaisu vaatii pankeilta riittäviä tappionsietopuskureita8.6.2026 09:13:06 EEST | Tiedote
Rahoitusvakausvirasto (RVV) pitää tärkeänä, että EU:n pankkisääntelyn kehittämisessä turvataan pankkien kriisinratkaisun uskottavuus. RVV julkaisi maanantaina 8. kesäkuuta näkemyksensä pankkisääntelyn kehittämisestä osana EU:n kilpailukykytavoitteita.
Banks need to maintain sufficient loss-absorbing buffers for resolution8.6.2026 09:13:06 EEST | Press release
The Financial Stability Authority of Finland (FFSA) considers it important that the development of EU banking regulation safeguards the credibility of banks’ resolution capabilities. On Monday 8 June, the FFSA published its views on the development of banking regulation as part of the EU’s competitiveness targets.
Verket för finansiell stabilitet bedömer: Det snäva handlingsutrymmet i den offentliga ekonomin framhäver betydelsen av bankernas krisberedskap23.3.2026 15:00:00 EET | Pressmeddelande
Verket för finansiell stabilitet (VFS) har publicerat en uppdaterad bedömning av de finländska bankernas resolutionsberedskap för att förebygga omfattande konsekvenser av att bankerna fallerar. I rapporten redogör VFS för hur bankernas krishanteringssystem fungerar och hur man förbereder sig för bankernas krissituationer.
Rahoitusvakausviraston arvio: Julkisen talouden kapea liikkumavara korostaa pankkien kriisivalmiuksien merkitystä23.3.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Rahoitusvakausvirasto (RVV) on julkaissut päivitetyn arvion suomalaispankkien valmiudesta kriisinratkaisuun, jolla ehkäistään pankkien kaatumisen laajamittaisia vaikutuksia. Raportissa RVV avaa pankkien kriisinratkaisujärjestelmän toimintaa ja miten pankkien kriisitilanteisiin varaudutaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme