Kokoomuksen Valkonen: Ankara veroprogressio iskee insinööriin ja opettajaan – SDP:n vuorineuvospuhe silkkaa populismia
”Suomessa korkeat rajaveroasteet rankaisevat jo keskituloista palkansaajaa lisätyön tekemisestä, mutta SDP jaksaa pyörittää samaa vanhaa vuorineuvoslevyä vuodesta toiseen. Onko oikeudenmukaista tai kannustavaa, että valtio ottaa yli puolet tienatusta lisäeurosta jo keskituloisilla?” kysyy kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen.

”SDP:n lempisana veropolitiikassa on jo vuosikaudet ollut ”vuorineuvos”. Heitä on koko maassa reilusti alle 100. SDP:n vuorineuvosparjaus on silkkaa populismia. Valtion talous ei oikene vaikka heitä kuinka verotetaan”, Valkonen paaluttaa.
”Kaikkia pitäisi kiinnostaa enemmän se, miten noin 2,5 miljoonan tavallisen palkansaajan ostovoima saataisiin nousuun ja heitä voitaisiin verotuksella kannustaa tekemään enemmän työtä sekä tavoittelemaan vaativampia työtehtäviä”, sanoo Valkonen.
Tehtyjen työtuntien määrä kansantaloudessa on laskenut ja työn tuottavuus laahaa vuosikymmenestä toiseen.
”Reilun 4 000 euron kuukausituloilla jokaisesta lisäeurosta yli puolet menee veroihin ja maksuihin. Onko se todella kohtuutonta, että ihminen saisi edes puolet ansaitsemastaan lisätulosta käteen? Demareille tuntuu olevan”, Valkonen toteaa.
Viimeaikaisessa tutkimuksessakin on havaittu, että korkeat rajaveroasteet todennäköisesti heikentävät kannustimia osaamisen ja innovaatioiden kehittämiseen. Juuri aineettomissa investoinneissa Suomi häviää Ruotsille, jossa korkean tuottavuuden työntekijöiden rajaveroasteita on laskettu.
”Ylimpään tulokymmenykseen pääsi vuonna 2023 noin 67 000 euron vuosituloilla. Tämä tarkoittaa noin 5 500 euron kuukausituloja. Tässä tuloluokassa on insinöörejä, lääkäreitä ja muita korkeasti koulutettuja osaajia, joita demaritkin tuntuvat haluavan lisää Suomeen. Ei kuitenkaan ole ihme, jos tuloverotuksen ankara progressio ja korkeat marginaalit vievät monelta lisätyöhalut. Siksi kokoomuksen pitkäaikaisena tavoitteena on työn verotuksen laskeminen”, Valkonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville ValkonenKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vestman: Työn verotus kevenee kaikissa tuloluokissa7.5.2025 18:47:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman korostaa, että kaikkien hallituskauden aikana toteutettujen ja päätettyjen veronkevennysten tuloksena verotus kevenee kaikilla tulotasoilla. ”Palkansaaja, joka ansaitsee 5000 euroa kuussa, kuuluu Akavaan ja jolla on kaksi lasta, jää jopa 635 euroa plussalle”, Vestman sanoo.
Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.
Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.
Kokoomuksen Castrén: Kela-korvauksien lisäpanostukset voimaan – jopa 80 euron tuki gynekologikäyntiin3.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten terapiatakuun lisäksi vappupäivänä astui voimaan hallituksen merkittävät lisäpanostukset Kela-korvauksiin. Esimerkiksi yksityisten hedelmöityshoitojen, gynekologipalveluiden sekä fysioterapia- ja suuhygienistikäyntien korvauksia korotettiin tuntuvasti.
Kokoomuksen Valkonen oikoo Lindtmanin väitteitä: Kahden lapsen luokanopettajapariskunnan verotus kevenee yli tonnilla3.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen tyrmää SDP:n väitteen, jonka mukaan opettajan verotus kevenisi vain 5 eurolla kuukaudessa hallituksen toimien seurauksena. ”SDP jättää huomiotta jo hallitusohjelmassa päätetyt veronkevennykset sekä lapsikorotuksen. Demarit voivat katsoa peiliin ja kysyä, milloin he ovat itse keventäneet työn verotusta tässä mittakaavassa”, Valkonen penää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme