Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Suomi isännöi jääpurjehduksen EM-kisoja 20 vuoden tauon jälkeen - ennätysmäärä suomalaisia mukana kilpailussa

Jaa
DN-luokan EM-kisat purjehditaan Suomessa
DN-luokan EM-kisat purjehditaan Suomessa Jorma Kinnunen

Jääpurjehduksen Euroopan mestaruuskilpailut palaavat Suomeen ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Kilpailut järjestetään 22. helmikuuta – 1. maaliskuuta Säkylän Pyhäjärvellä, Kristallirannan toimiessa tapahtuman keskuspaikkana. 

Tänä vuonna mukana on ennätysmäärä suomalaisia purjehtijoita – kaikkiaan 20 kotimaista kilpailijaa on ilmoittautunut mukaan, ja yhteensä vesille suuntaa yli 100 jääpurjehtijaa noin 15 eri maasta. Kilpailut käynnistyvät sunnuntaina 23. helmikuuta avajaisilla klo 10 ja ensimmäinen kilpailulähtö starttaa klo 12. Pyhäjärvellä.

DN-luokan jääpurressa on kapea, yksipaikkainen ohjaamo, kolmipyörämäisesti asetellut teräsliukujalat sekä jyrkästi taaksepäin kallistettu masto. Vuonna 1937 kehitetty DN on edelleen maailman suosituin jääpursimalli, ja sen huippunopeudet voivat nousta jopa moottoritienopeuksiin.

Arvokisoissa kilpailupaikka määräytyy jääolosuhteiden mukaan, eikä isäntämaa välttämättä ole lopullinen kisapaikka. Esimerkiksi vuonna 2005 Suomessa purjehdittiin Saksan isännöimät kilpailut. Tänä vuonna Suomi toimii ensimmäistä kertaa EM-kisojen virallisena isäntämaana.

Pyhäjärvellä kilpailtiin myös kaksi viikkoa sitten SM-kisoissa. Mestaruuden voitti Oscar Lindell. Palkintokorokkeelle ylsivät myös Matti Nieminen ja Reko Suojanen.

Seuraa kisaa ja lue lisää EM-kisojen verkkosivuilla.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen Purjehdus ja Veneily

Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 64 000.

Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Veneilyn viikkokatsaus 34/202518.8.2025 15:40:42 EEST | Uutinen

Mercedes Benz -miehistölle ORC:in MM-hopeaa Jani Lehti kipparoi tiiminsä upeasti hopealle ORC:n MM-kilpailuissa Tallinnassa. A-luokan MM-hopea on merkittävä saavutus kovatasoisessa kansainvälisessä seurassa. Onnittelut koko Mercedes Benz -miehistölle hienosta purjehduksesta ja palkitusta työstä! Kurkkaa kaikkien luokkien ORC-MM kokonaistulokset tästä.Kaarle Tapper seitsemäs EM-regatassa ILCA-luokkien Euroopanmestaruudesta kilpailtiin viime viikolla Ruotsin Marstrandissa. ILCA 6- ja ILCA 7 -luokissa kilpailtiin kussakin kolme finaalilähtöä. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Kaarle Tapper, joka sijoittui ILCA 7:n EM-regatassa seitsemänneksi ja avoimessa kilpailussa 10:nneksi. – Mulla oli suhteellisen tasainen viikko vaihtelevissa keleissä. Meillä oli muutama kevyen tuulen päivä, pari lähtöä kovemmassa tuulessa ja tänään oli keskituulta. Oli kiva lopettaa kisa onnistuneeseen lähtöön, Kaarle Tapper viittasi viimeisen lähdön viidenteen sijaansa. – Näillä näkymin keskityn loppuvuoden

Veneilyn viikkokatsaus 26/202523.6.2025 19:38:16 EEST | Uutinen

Purjehdus Sailing Grand Slam: Kieler Woche on käynnissä Saksassa. Nooa Laukkanen lähtee toiselle finaalipäivälle erinomaisista asemista, neljänneltä sijalta. Lue lisää tästä. H-veneiden lyhytrata-SM purjehditaan tänä viikonloppuna Tammisaaressa, järjestävänä seurana toimii Ekenäs Segelsällskap. Lue lisää tästä. Helsingissä NJK isännöi 6mR- ja Louhi-luokkien SM-kilpailuja. Kilpaveneily Vaasa Power Boat Race toimii viikonloppuna GT30-, GT15- ja GT10-luokkien pohjoismaiden mestaruuskilpailuna, ja samalla F4- sekä PM-luokkien SM-osakilpailuna. Lue lisää tästä. Formula 2 -luokan EM-sarja jatkuu viikonloppuna Brindisissä, Italiassa, jossa ajetaan kauden toinen osakilpailu. Jarno Vilmunen ja Alexander Lindholm olivat kauden avauskisassa lähellä palkintokoroketta, miten käy Italiassa? Pohjois-Italiassa, Lago Maggiorella, ajetaan puolestaan E1-kilpaveneiden MM-sarjan neljäs osakilpailu. Tällä viikolla: Vaasa Power Boat Race huipentaa alkukesän ratakilpailukauden Viikonloppuna Vaasassa on luvass

Veneilyn viikkokatsaus 25/202517.6.2025 19:45:01 EEST | Uutinen

Lyhyesti Baltic Offshore Week huipentui sunnuntaina Helsingin edustalla, kun ORC-luokkien A ja B uudet Suomen ja Viron mestarit kruunattiin vaihtelevien, ja lopulta loistavien purjehdusolosuhteiden jälkeen. Åländska Segelsällskapet purjehti J/70-luokan lyhytradan Suomen mestariksi Tampereen Pursiseuran isännöimissä kisoissa. Hopeaa vei Helsingfors Segelklubbin joukkue, ja pronssille purjehti Oulun Merenkävijät. Katso tulokset tästä. Emma Kimiläisen Team Brady ajoi kauden ensimmäisen palkintokorokesijansa viikonloppuna E1-sarjan Kroatian osakilpailussa. Sähkökilpaveneiden MM-sarjan puoliväli koittaa italiassa kahden viikon kuluttua. Lue lisää tästä. Janne Järvisen venekunta voitti 69F Eurosaf European Championship -kilpailun Gardajärvellä. Kilpailu käytiin 11.–14. kesäkuuta Italian Alpeilla, vaihtelevissa ja teknisesti vaativissa olosuhteissa. Lue lisää tästä. Yli 80 venekuntaa mitteli paremmuudesta köliveneiden Helsinki Regatassa viikonloppuna. Mukana oli suosittuja kilpailuluokkia, ku

Veneilyn viikkokatsaus 24/20259.6.2025 17:01:08 EEST | Uutinen

Espoo Naissaari Race ratkaistiin vauhdikkaasti Tämän vuoden Espoo Naissaari Race -kisasta tuli kaikkien aikojen nopein, ja mukana oli ennätysmäärä veneitä. Kilpailu käytiin useassa tasoitusjärjestelmässä, ja samalla ratkottiin myös doublehanded-luokan (DH) suomenmestaruudet. Pienemmille veneille oli tarjolla lyhyempi Espoo–Miessaari Race. Kilpailun ehdoton vauhtihirmu oli virolainen katamaraani Cremefraes, joka taittoi noin 140 merimailin mittaisen radan 16 tuntiin. Köliveneillä rata kiertyi myös ripeästi. Nopeimmilla veneillä aikaa kului hieman yli 20 tuntia. Tasoitusluokkien voittoon purjehtivat: Sirius, kipparina Jarmo Helasuo (Finrating 1) Wild Joe, kipparina Joonas Lindahl (Finrating 2) Minnamari, kipparina Tapani Juva (Finrating 3) Kaksinpurjehduksen suomenmestaruusratkaisut vaativat selvästi pidempää pinnaa. ORC A -luokan mestaruuden nappasivat Perttu Monthan ja Mikko Karppinen, ja ORC B -luokan voittoon purjehtivat Kim Jääskeläinen ja Turo Nummi. Espoo Miessaari Race -kisassa N

Olympiapurjehdus: Suomalaiset valmiina EM-kisataistoon Thessalonikin kevyissä tuulissa2.6.2025 20:52:05 EEST | Tiedote

Olympialuokkien arvokisakausi jatkuu täydellä teholla, kun 49er-luokka ja foilaavat Nacra 17 -katamaraanit ottavat mittaa toisistaan EM-kilpailuissa Kreikan Tessalonikissa. Kisaviikko käynnistyy tiistaina 3. kesäkuuta ja huipentuu sunnuntaina 8. kesäkuuta purjehdittaviin mitalilähtöihin, joihin selviytyvät kunkin luokan kymmenen parasta venekuntaa. Suomea kilpailuissa edustavat Nacra 17 -luokassa Akseli Keskinen ja Katariina Roihu sekä 49er-luokassa veljekset Aatos ja Onni Kylävainio. Keskinen ja Roihu purjehtivat ensimmäiset yhteiset EM-kilpailunsa marraskuussa, jolloin he sijoittuivat 14:nneksi. Vaikka tiimi ei ole asettanut itselleen tarkkaa tulostavoitetta, kevään otteet viittaavat siihen, että venekunnalla on hyvät mahdollisuudet parantaa marraskuun sijoitustaan. – Näillä näkymin koko kilpailu purjehditaan kevyissä merituulissa. On hienoa päästä haastamaan epätasaisia kevyitä tuulia ja kehittämään ajotekniikkaa kevyissä olosuhteissa. Tulostavoitteita on vaikea asettaa – rohkeaa pu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye