Sopimukset syntyneet työntekijöiden osalta kemianteollisuuden isoimmille sopimusaloille
22.2.2025 17:00:00 EET | Kemianteollisuus ry | Tiedote
Kemianteollisuus ry:n, Muoviteollisuus ry:n ja Teollisuusliitto ry:n hallinnot ovat hyväksyneet tänään osapuolten välille 21.1.2025 syntyneen neuvottelutuloksen uusista työehtosopimuksista Kemian perusteollisuuden, Öljy-, maakaasu- ja petrokemian teollisuuden sekä Muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden sopimusaloille.
Sopimusten piirissä on noin 13 000 työntekijää.
Työehtosopimuskausi on lähtökohtaisesti 3 vuotta, ja myös palkankorotukset on sovittu kolmelle vuodelle. Palkankorotukset ovat sopimuskaudella yhteensä 7,8 prosenttia. Vuonna 2026 osapuolet tarkastelevat yhdessä alan näkymiä, työllisyyttä ja kustannuskilpailukykyä. Tarkastelun perusteella on mahdollista, että vuodelle 2027 sovittua korotustasoa päädytään yhdessä muuttamaan tai päädytään irtisanomaan sopimukset päättymään 31.12.2026. Mikäli osapuolet eivät irtisano sopimuksia vuonna 2026, sopimus jatkuu vähintään 31.12.2027 asti.
Sopimukset mahdollistavat ensimmäisen kerran myös kemianteollisuuden työntekijöillä paikallisen sopimisen kaikkina kolmena vuotena palkkaratkaisusta (palkankorotuksen ajankohta, suuruus ja toteutustapa). Alalla aiemmin vastaava käytäntö on ollut toimihenkilöillä ja ylemmillä toimihenkilöillä. Paikallinen palkkaratkaisu mahdollistaa myös reagoimisen yritysten vaikeisiin taloustilanteisiin. Mikäli paikallista palkkaratkaisua ei saavuteta ovat palkankorotukset ja ajankohdat vuosittain seuraavat:
- 1.5.2025 : yleiskorotus 2,1 % ja yrityskohtainen erä 0,4 %
- 1.4.2026: yleiskorotus 2,3 % ja yrityskohtainen erä 0,6 %
- 1.4.2027: yleiskorotus 2,0 % ja yrityskohtainen erä 0,4 %
–Kemianteollisuus pitää palkankorotustasoa korkeana, mutta olosuhteisiin nähden kohtuullisena kompromissina. Erityisesti vuoden 2025 osalta osalla Kemianteollisuuden jäsenyrityksistä on merkittäviä haasteita sekä lomautuksia ja irtisanomisia käynnissä, joten paikallisen sopimisen mahdollisuus palkkaratkaisusta tulee tarpeeseen, sanoo työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä Kemianteollisuus ry:stä.
Kemianteollisuus pitää työehtosopimuksissa saavutettuja tekstikysymyksiä hyvinä. Näitä ovat muun muassa alan työaikamääräyksistä joustavan sopimisen jatkaminen kokeiluluonteisesti ja mahdollisuutta tiettyjen työlainsäädännön uudistusten toteutumiseen alalla sekä alan nuorten oppisopimusmallin jatkuminen vuoden 2027 loppuun asti. Tekstien kehittyminen joka neuvottelukierroksella osoittaa alan neuvotteluosapuolten halua viedä asioita eteenpäin. Tästä kiitos neuvottelukumppanillemme Teollisuusliitolle.
– Kierros oli erityisen vaikea ja pitkittyi yritysten kannalta kohtuuttomasti. Lakkoja kemianteollisuuden yrityksiin osui kolmen viikon ajanjaksolle ja tukityötaisteluja joihinkin kemianteollisuuden yrityksiin neljän viikon ajanjaksolla. Kierroksen pitkittymiseen suurin syy oli SAK:laisten liittojen julkinen ulostulo epärealistisella palkankorotustavoitteella marraskuussa 2024, sanoo Etu-Seppälä.
Olemme kuitenkin tyytyväisiä, että ratkaisu on nyt löytynyt ja kaikki työtaistelutoimet peruuntuvat. Yritykset pääsevät normalisoimaan toimintaansa ja vaikuttamaan siihen, että vientiteollisuus saataisiin vihdoin kasvu-uralle. Tämä on myös olennaista alan ja koko Suomen työllisyyden kannalta.
Yhteyshenkilöt
Minna Etu-SeppäläJohtaja, työelämäKemianteollisuus ry
Puh:+358 40 778 0182minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fiTwitter: @Kemianteollisuu - https://twitter.com/Kemianteollisuu Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä. Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa. Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuus kehysriihestä: Ennakoitavuuden säilyminen tärkeä viesti teollisuudelle – luvitukseen tarvitaan uudistuksia22.4.2026 22:25:32 EEST | Tiedote
Kemianteollisuus pitää myönteisenä, että hallitus teki kehysriihessä investointiympäristön ennakoitavuutta tukevia ratkaisuja. Erityisen tärkeä viesti teollisuudelle on päätös säilyttää liikenteen jakeluvelvoitteen taso ennallaan.
Nuorisoala ja Kemianteollisuus: Nuorten hyvinvointi on ratkaisevaa myös yrityksille15.4.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten hyvinvointi ja työllistyminen ovat ratkaisevia tekijöitä sekä yhteiskunnan kestävyyden että talouskasvun näkökulmasta. Kemianteollisuus ry:n ja Nuorisoala ry:n yhteisessä hankkeessa pureuduttiin yritysten nuorivastuullisuuteen: miksi nuorten hyvinvointi kuuluu myös yrityksille ja miten sitä voidaan vahvistaa. Nuorten jaksaminen, osallisuus ja työkyky eivät ole vain yksilön haasteita, vaan ratkaisevia tekijöitä yrityksille, osaavan työvoiman saatavuudelle ja koko Suomen kilpailukyvylle.
Jakeluvelvoitteen alentaminen olisi tehoton keino laskea polttoaineiden hintoja15.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Polttoaineiden viimeaikainen hinnannousu johtuu raakaöljyn maailmanmarkkinahinnoista, joita Iranin konflikti on kasvattanut merkittävästi. Yhtenä ratkaisuna liikenteen polttoaineiden hintojen alentamiseksi on esitetty jakeluvelvoitteen keventämistä. Tämä ei kuitenkaan ole toimiva eikä tehokas keino vähentää autoilijoiden ja ammattiliikenteen kustannuksia.
Kemianteollisuus ry:n viestit kehysriiheen: Ennakoitava päätöksenteko vahvistaa kasvua, poukkoileva veropolitiikka ja valituskierteet hidastavat investointeja10.4.2026 09:43:06 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu huhtikuun puolivälin jälkeen kehysriiheen haastavassa julkisen talouden ja maailmanpolitiikan tilanteessa. Vaalikauden viimeisessä kehysriihessä tulee keskittyä ratkaisuihin, jotka vahvistavat talouskasvua ja teollisuuden toimintaedellytyksiä.
Kemianteollisuus: Suomen sähkönkulutus voi lähes kaksinkertaistua – lisää ydinvoimaa tarvitaan12.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kemianteollisuus ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan yli kolme neljästä yritysjohtajasta katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ydinvoimaa turvaamaan sähkön saatavuutta ja teollisia investointeja. Sähkön kysyntä Suomessa kasvaa nopeasti vihreän siirtymän myötä, ja kulutus voi lähes kaksinkertaistua vuoteen 2035 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme