Suomen Yrittäjät

Tärkeä lakihanke etenee: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen madaltaisi työllistämisen kynnystä

Jaa

Henkilöperusteista irtisanomista ollaan helpottamassa työsopimuslain muutoksella. Muutos on erityisesti pienille yrityksille erittäin tärkeä. – Irtisanomisen helpottaminen madaltaa työllistämisen kynnystä ja rohkaisee yrittäjiä palkkamaan työntekijöitä, Suomen Yrittäjiä työryhmässä edustanut asiantuntija Albert Mäkelä sanoo.

Asiantuntija Albert Mäkelä, Suomen Yrittäjät. Kuva: Johanna Erjonsalo
Asiantuntija Albert Mäkelä, Suomen Yrittäjät. Kuva: Johanna Erjonsalo

Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman kolmikantaisen työryhmän mietintö julkaistiin 24. helmikuuta. Työryhmän työn pohjana on pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelma, jonka mukaan työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.

– On erittäin tärkeää, ettei muutos rajoitu yksittäisen sanan muuttamiseen, vaan laki kirjoitetaan irtisanomisperusteen ja varoitusmenettelyn osalta pitkälti uudelleen. Irtisanomista koskeva sääntely on jatkossa entistä selkeämpää, Suomen Yrittäjien asiantuntija Albert Mäkelä sanoo.

Työryhmän mietinnön mukaan työsopimuslaissa kuvattaisiin nykyistä kattavammin niitä työntekijän menettelyitä, jotka oikeuttaisivat irtisanomiseen.

– Kaikkia mahdollisia irtisanomisperusteita ei ole mahdollista kuvata laissa tyhjentävästi. Uudesta pykälästä käy kuitenkin entistä selvemmin ilmi se, millainen työntekijän menettely voisi olla irtisanomisen perusteena. Tämä parantaa oikeusvarmuutta, Mäkelä sanoo.

Riskittömämpää rekrytointia

Etenkin pienissä yrityksissä työntekijän palkkaamista pidetään usein riskialttiina. Muutoksen tavoitteena onkin työllistämisen esteiden purkaminen ja pk-yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen.

– Epäonnistunut rekrytointi voi olla pienelle yritykselle kohtalokas. Irtisanomisen helpottaminen madaltaa työllistämiseen liittyvää riskiä ja parantaa siten etenkin pienten yritysten mahdollisuuksia kasvaa ja palkata, Mäkelä sanoo.

Kokonaan uutta pykälässä olisi alisuoriutumistilanteiden huomiointi. Nykyisin työsuorituksessa ilmenevät puutteet eivät usein riitä irtisanomisen perusteeksi, jos työntekijä ei varsinaisesti laiminlyö työtehtäviään.

Irtisanominen helpottuisi myös niissä tilanteissa, joissa työntekijä on aiemmin toiminut moitittavasti ja uusi rikkomus osoittaa samanlaista välinpitämättömyyttä, vaikkei kyse olisi samasta toiminnasta

– Nykyisin irtisanomisperusteeksi ei yleensä riitä se, että työntekijällä on runsaasti pieniä laiminlyöntejä eri asioista, vaikka kokonaisuutena työntekijän menettely vaikuttaisi negatiivisesti työpaikan toimintaan ja työsuoritukseen, Mäkelä sanoo.

Irtisanominen ei voisi olla mielivaltaista

Irtisanominen edellyttäisi edelleen kokonaisarviointia, jossa olisi huomioitava työntekijän menettelyn vakavuutta ja muita asiaan vaikuttavia seikkoja. Irtisanominen ei olisi mahdollista mielivaltaisella tai merkitykseltään vähäpätöisellä syyllä. Lähtökohtana olisi varoituksen antaminen ennen irtisanomista, vaikka irtisanomisperuste voisi täyttyä jatkossa helpommin myös ilman varoitusta.

– Kukaan ei työntekijää palkatessaan toivo joutuvansa irtisanomaan. Hyvistä työntekijöistä halutaan pitää kiinni. Irtisanomistilanne on aina epäonnistuminen työnantajalle, Mäkelä sanoo.

Työryhmä ei päässyt työssä yksimielisyyteen. Suomen Yrittäjät jätti yhdessä Elinkeinoelämän keskusliiton kanssa mietintöön täydentävän lausuman, jossa esitettiin huomioita jatkovalmistelua varten.

Työryhmän mietintö on lausuntokierroksella 7.4. saakka. Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Yrittäjillä pitää olla laajempi vapaus päättää oma eläkemaksunsa27.5.2025 13:10:41 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjät vaatii Yrittäjien eläkelain (YEL) uudistamista. Yrittäjät esittää, että pakollisen vakuuttamisen alarajan ylittävät yrittäjät saisivat vapauden itse määrittää eläkemaksunsa ja sosiaaliturvansa. Tuoreessa Yrittäjägallupissa ajatusta tukee 83 prosenttia yrittäjistä. "Tämä sopii hyvin yrittäjyyden luonteeseen ja oli aiemmin käytännössä mahdollista", sanoo Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.

Yrittäjägallup: Yritysten tilanne ennallaan, teollisuuden näkymät kirkastuneet24.5.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Pk-yrityksistä huonossa tilanteessa on edelleen viidennes. Yritysten taloudellinen tilanne on pysynyt lähes ennallaan alkuvuoden, Yrittäjägallup kertoo. Yrityksistä 48 prosenttia arvioi taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. Maaliskuussa heitä oli 47 prosenttia. ”Pk-yrityksissä näkyy, että ostovoima vahvistuu, inflaatio hidastuu, korot laskevat ja tulevat veronalennukset parantavat ostovoimaa. Ukrainan sota ja presidentti Trump aiheuttavat kuitenkin epävarmuutta”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye