Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Työttömien määrässä pientä nousua Pohjois-Pohjanmaalla

Jaa

Pohjois-Pohjanmaalla oli tammikuun lopussa 25 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 500 enemmän kuin vuosi sitten ja 200 enemmän kuin joulukuussa. Pitkään kestänyt matalasuhdanne ja alentunut työvoimakysyntä ovat pitäneet työttömyyden tason korkeana, mutta kuitenkin suhteellisen stabiilina viimeisen vuoden aikana. Moni työnantaja on joutunut lopettamaan työsuhteita, ja työviikkojen lyhentäminen on kasvanut sopeutuskeinona. Lomautusten määrissä on toisaalta ollut laskua. Alkuvuodelle on näkyvissä työttömyyden kasvupainetta, kun moni työnantaja on hyvin haasteellisessa tilanteessa ja talouden merkittävä vireytyminen on vielä edessä päin.

Tietoja Pohjois-Pohjanmaan työllisyydestä tammikuu 2025.

Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste oli 12,8 % ja koko maassa se oli 12,0 %. Seuduittain tarkasteltuna maakunnan alhaisin työttömyysaste oli tammikuun lopussa Haapavesi-Siikalatvan (10,0 %) seutukunnassa. Kunnista matalin työttömyysaste oli Pyhännällä (7,4 %) ja korkein Pudasjärvellä (18,6 %). Oulun työttömyysaste oli 14,0 prosenttia.

Kokoaikaisesti lomautettujen määrä laski edellisvuodesta 400 henkilöllä (-12 %) ollen noin 3 000. Lomautukset kohdistuivat eritoten rakennusalan työntekijöihin (mm. kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin). Tammikuun lopussa lyhennetyllä työviikolla oli 1 200 henkilöä, mikä on 310 henkilöä (+33 %) enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tehtiin eritoten prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ryhmässä (mm. jalkine- ja laukkuteollisuuden prosessityöntekijät).

Pohjois-Pohjanmaalla oli tammikuussa uusia työpaikkoja auki vajaa 4 100, mikä oli lähes 3 850 vähemmän kuin vuosi sitten. Avoimien työpaikkojen kirjauksessa on ollut kesäkuun 2024 tiedoista lähtien teknisiä häiriöitä, mutta avointen paikkojen määrä on edelleen viime vuotta alhaisempi. Määrällisesti eniten uusia työpaikkoja oli tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. myyjät ja lastenhoitotyöntekijät).

Vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli tammikuun lopussa 9 000. Määrä kasvoi edellisvuodesta 1 400 henkilöllä. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut koko maakunnan alueella, suhteellisesti eniten Koillismaan (+46 %), Oulunkaaren (+34 %) ja Ylivieskan (+33 %) seutukunnissa. Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli tammikuun lopussa 4 700, mikä on 1 200 edellisvuotta enemmän.

Tammikuussa työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi kaikissa ikäryhmissä. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli kuun lopussa noin 3 700, mikä on 200 enemmän kuin vuotta aiemmin. Maakunnan nuorisotyöttömyysaste (17,3 %) on valtakunnan kahdeksanneksi korkein. Seuduittain tarkasteltuna korkein nuorisotyöttömyysaste oli Raahen seutukunnassa (23,3 %) ja matalin Haapavesi-Siikalatvan seutukunnassa (10,0 %).

Pohjois-Pohjanmaan aktivointiaste oli 20,6 %. Laskua viime vuodesta on 3,9 prosenttiyksikköä. Aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli kaikkiaan 6 500 henkilöä. Vuoden 2025 alusta työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnille. Pohjois-Pohjanmaan alueella toimii neljä työllisyysaluetta: Kainuu-Koillismaan työllisyysalue, Oulun seudun työllisyysalue, Raahen työllisyysalue ja Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalue.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Niina Kallio (tilastot), 0295 038 282
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

vaihde 0295 038 000

https://www.ely-keskus.fi/ely-pohjois-pohjanmaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Talouden nousu viivästynyt ja uusi globaalitalouden epävarmuus varjostaa Pohjois-Pohjanmaan elinkeinojen ja työllisyyden näkymiä29.4.2025 10:27:26 EEST | Tiedote

Pitkään kestäneen matalasuhdanteen on odotettu taittuvan kasvuksi tänä vuonna. Merkittävää talouden piristymistä ei ole vielä toteutunut, vaikka positiivisia viestejä maakunnan eri toimialoilta onkin saatu. Kansallisella tasolla moni ennustelaitos on siirtänyt tai madaltanut aiempia talouden kasvulukujaan poikkeuksellisen epävarmojen näkymien edessä. Pohjois-Pohjanmaalla odotukset loppuvuodelle ovat maltilliset ja odottavat. Selkeää talouden ja työllisyyden kasvua ennakoidaan ensi vuodelle. Nousun edellytys on, ettei USA:n vastikään aloittama tullimaksupolitiikka eskaloidu laajaksi pitkäkestoiseksi markkinahäiriöksi.

Yleisötilaisuus Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Merijärvellä ja etäyhteydellä 27.5.202529.4.2025 08:52:05 EEST | Tiedote

Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään tiistaina 27.5.2025 klo 17–19 Merijärven Koivupuhdon koululla (Merijärventie 106, 86220 Merijärvi) ja etäyhteydellä (Teams), jonka linkki on saatavilla hankkeen verkkosivulla osoitteessa www.ymparisto.fi/rahkakurun-tuulivoima-YVA. Asiasta ovat kertomassa YVA-yhteysviranomaisen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), hankevastaavan (Prokon Wind Energy Finland Oy) ja YVA-konsultin (Ecobio Oy) edustajat. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Arviointiselostus on nähtävillä 29.4.–28.6.2025 seuraavissa paikoissa: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aulapalvelut, Veteraanikatu 1, 90130 Oulu Merijärven kunnanvirasto, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi Merijärven kunnankirjasto, Merijärventie 104, 86220 Merijärvi Oulaisten kaupungintalo, Oulaistenkatu 12, 86300 Oulainen Oulaisten kaupunginkirjasto, Sahanka

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye