Haaga-Helia luopuu kampuksestaan Malmilla syksyllä 2027
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun työtilat, opetus ja muut toiminnot siirtyvät Malmin kampukselta Pasilaan 1.8.2027.

Malmin kampuksesta luopumisen yhtenä tavoitteena on löytää säästöjä tilaratkaisuista.
– Nykyaikainen pedagogiikka ja lisääntynyt etäopetus on vähentänyt tilatarvettamme. Lisäksi opettamisen keskittäminen helpottaa opiskelijan päivää ja lisää valinnanvaraa, rehtori Teemu Kokko sanoo.
Haaga-Helialla on Malmin kampuksella runsaat 200 opiskelijaa, ja se on noin 30 työntekijän kotikampus. Malmilla voi opiskella liiketalouden tradenomiopintoja
Vain yksi kampus Helsingissä syksyllä 2027
Vuoden 2027 syksyllä Haaga-Helialla on Helsingissä vain yksi kampus, kun myös Haagan restonomikampuksen opetus siirtyy Pasilaan loppuvuodesta 2026.
Malmin opiskelijat ja henkilöstö siirtyvät Pasilaan noin vuosi Haagan kampuksen muuton jälkeen 1.8.2027. Lisätilaa tarjoaa Mall of Triplaan rakentuva RestoCamp.
– Suuri osa Malmilla opiskelevista ja työskentelevistä käy Pasilan kampuksella jo nyt. Olemme varmistaneet, että he mahtuvat jatkossa Pasilan kampukselle kokonaan, Teemu Kokko toteaa.
Ennen muuttoa toiminta Malmilla jatkuu kuten tähänkin asti.
Haaga-Heliassa opiskelee yhteensä noin 11 000 opiskelijaa. Pasilan lisäksi Haaga-Helialla on kampukset Porvoossa ja Vierumäellä, joiden toiminta jatkuu entisellään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu KokkoRehtori, toimitusjohtaja
Puh:050 555 1131teemu.kokko@haaga-helia.fiHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, majoitus-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haaga-Helian rehtoriksi on valittu Susanna Niinistö-Sivuranta30.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun hallitus on nimittänyt korkeakoulun uudeksi rehtori-toimitusjohtajaksi KT Susanna Niinistö-Sivurannan. Niinistö-Sivuranta aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2026.
Susanna Niinistö-Sivuranta has been elected as the president of Haaga-Helia30.6.2025 12:00:00 EEST | Press release
The Board of Haaga-Helia University of Applied Sciences has appointed EdD Susanna Niinistö-Sivuranta as the new President and CEO of Haaga-Helia. Niinistö-Sivuranta will start in her new position on 1 January 2026.
Haaga-Helia SuomiAreenassa: Mitä tapahtuu, kun yhä suurempi osa johtamisesta siirtyy tekoälylle?23.6.2025 13:11:23 EEST | Tiedote
Tekoäly mullistaa työelämän – mutta miten käy, kun algoritmit hyppäävät pomon paikalle? Mitä tapahtuu työntekijöiden kokemuksille luottamuksesta, oikeudenmukaisuudesta ja työn mielekkyydestä? Tule kuulemaan Haaga-Helian paneelikeskustelua Porin SuomiAreenaan perjantaina 27. kesäkuuta klo 10.00–10.45.
Maailman ensimmäinen TikTok-kurssi toi Haaga-Helialle pronssileijonan Cannesista18.6.2025 16:13:08 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, mainostoimisto Bob The Robot ja mediatoimisto ToinenPHD palkittiin pronssilla Cannes Lions -kilpailussa maailman ensimmäisestä korkeakoulukurssista, joka suoritettiin kokonaan TikTokissa.
Algoritmijohtaminen yleistyy suomalaisilla työpaikoilla – nuoret suhtautuvat iäkkäämpiä myönteisemmin16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreen Kone johtajana -tutkimuksen ennakkotiedot paljastavat, että Suomessa jopa 49 prosenttia asiantuntija-, tieto- tai johtamistyötä tekevistä kokee kohdanneensa algoritmijohtamista työssään, mutta ihmispomo on yhä suositumpi vaihtoehto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme