Ensimmäistä kertaa Lidleissä: uutena maateemana rakkaan naapurimaan Ruotsin viikot
26.2.2025 07:20:00 EET | Lidl Suomi | Tiedote
Lidl on tunnettu viikoittain vaihtuvista maateemoistaan, jolloin myyntiin tuodaan iso satsi eri ruokakulttuurien tuotteita eräluontoisesti. Suomalaisten suosikkeja ovat Aasian, Italian ja Kreikan viikot, ja nyt näille on tulossa haastaja. Uusi maateema valtaa Lidlit torstaina 27.2.: myymälöissä vietetään ensimmäistä kertaa ikinä Ruotsi-viikkoja. Innoituksena tälle on Ruotsin Lidleissä jo pitkään olleet Suomi-viikot, jotka ovat meren toisella puolen yksi suosituimmista maateemoista.

Lidlien hyllyt täyttyvät tällä viikolla rakkaan naapurimaan herkuista, kun Ruotsi-viikko valtaa myymälät. Asiakkaat löytävät hyllyiltä muun muassa janssoninkiusausta, mätikastiketta, näkkileipää, hedelmäkala-karkkeja, mustikkajäätelöä, kaakao-kaurapalloja ja kardemummakorppuja.
– Lidl goes Tre Kronor! On jopa vähän yllättävää, että vietämme vasta nyt ensimmäisiä Ruotsi-viikkoja. Suomalaisten toiseksi suosituin matkustuskohde ulkomailla on Ruotsi*, ja monilla suomalaisilla on ruotsinmatkoiltaan herkullisia makumuistoja. Nyt ei tarvitse lähteä näiden perässä meren toiselle puolen, vaan niitä saa omasta lähi-Lidlistä. Suomessa myös asuu paljon ruotsalaisia, jotka saavat nyt kotimaansa antimia lähikaupasta, kertoo Lidlin kampanjoinnin ja markkinoinnin johtaja Meri Aalto.
Ruotsi-viikon tuotteet on valmistettu Ruotsissa, ja niitä tulee myyntiin noin kolmenkymmenen tuotteen satsi. Kyseessä on kokonaan uusi maateema, joka tulee nyt ensi kertaa myyntiin Suomen lisäksi myös Tanskassa ja Iso-Britanniassa.
– Testaamme Ruotsi-viikon suosiota aluksi melko maltillisella määrällä tuotteita. Katsotaan, saavuttaako Ruotsi-viikko aseman säännöllisesti toistuvana maateemana, Aalto kertoo.
Suomi-viikot Ruotsissa inspiraationa
Ruotsi-viikot ovat uusi juttu, mutta Suomi-viikkoja sen sijaan on jo pitkään vietetty Ruotsissa. Suomi-viikot ovatkin yksi naapurimaamme suosituimmista maateemoista. Suomi-viikolla asiakkaat löytävät Ruotsin Lidleistä suomalaisten valmistajien tuotteita, kuten leikkeleitä ja makkaroita, vispipuuroa, kaalikääryleitä, riisipiirakoita ja makeisia. Menestyksekkäät Suomi-viikot ovat olleet inspiraationa Ruotsi-viikolle.
– Suomi-viikot ovat Ruotsissa varma hitti, ja tästä syntyi ajatus Ruotsi-viikoista Suomessa. Ruotsalaiset kollegamme maistattivat meille oman maansa herkkujaan, joista valitsimme parhaat nyt myytäväksi. On erittäin mielenkiintoista nähdä, mitkä ovat suomalaisten suosikkituotteet ja saako Ruotsi-viikko samanlaisen suosion meillä kuin Suomi-viikko Ruotsissa! Aalto pohtii.
Ruotsi-teemaviikko on kaikissa Lidleissä Hangosta Sodankylään torstaista 27.2. alkaen.
*Lähde: Tilastokeskus
Avainsanat
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Takaisinveto: Kuivatuissa viikunoissa liikaa okratoksiinia21.5.2026 11:19:22 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä erän Aleston kuivattuja viikunoita. Tuote-erässä on todettu raja-arvon ylittävä määrä okratoksiini A:ta. Jos matalia pitoisuuksia okratoksiini A:ta sisältävää elintarviketta kulutetaan pienissä määrissä, se ei yleensä aiheuta haitallisia terveysvaikutuksia. Pitkäaikainen altistus voi kuitenkin olla terveydelle haitallista. Okratoksiini on hometoksiini, jota voi muodostua esimerkiksi kuivattuihin hedelmiin kosteissa olosuhteissa.
Lidlin kolmas puumyymälä ja 210. myymälä avataan Karistossa 21.5.20.5.2026 08:11:54 EEST | Tiedote
Myymälä on rakennettu teräsristikoiden sijaan puusta, joka näkyy myös kauniisti myymälän julkisivussa ja sisätiloissa. Käyttämällä puuta saadaan muun muassa pienennettyä rakentamisesta syntyviä hiilidioksidipäästöjä neljänneksellä. Karistossa hyllytetään viimeisimpä tuotteta ja valmistaudutaan avaamaan ovet torstaina 21.5. aamukahdeksalta.
Laukaan Lidlissä entistä helpompaa asiointia – uusi pulloautomaatti ahmii kassillisen pulloja hetkessä19.5.2026 12:24:19 EEST | Tiedote
Laukaan Lidlissä on otettu käyttöön uusi pullonpalautusautomaatti, johon pullot ja tölkit voi kaataa suoraan kassista käsiä likaamatta. Uusi automaatti tekee pullonpalautuksesta moninkerroin nopeampaa, siistimpää ja helpompaa. Automaattiin voi kaataa kaikki palautusautomaattiin kelpaavat pakkaukset eli tölkit, kierrätysmuovipullot ja lasipullot.
Lidl ja Janakkalan kunta tuovat lapsille maksuttoman lounaan puistoon – kasviksia lautasille ja töitä nuorille18.5.2026 11:31:51 EEST | Tiedote
Janakkalassa kokeillaan kesäkuussa uutta tapaa tukea lapsiperheitä: Tervakoskella ja Turengissa tarjotaan lapsille maksuton puistolounas. Hanke on Lidlin, kunnan ja Mannerheimin lastensuojeluliiton yhteinen vastaus vähäisen kasvisten syönnin haasteisiin.
Takaisinveto: Kananuudeliateria saattaa sisältää sinappia13.5.2026 15:09:48 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä Kartanon Kananuudelit täysjyvävalmisaterioita. Takaisinveto tehdään, koska aterian nuudelit saattavat sisältää sinappia, mutta kyseistä allergeenia ei mainita tuotteen ainesosaluettelossa. Tuote voi näin ollen olla vaarallinen niille, jotka ovat allergisia sinapille. Muille tuote on turvallinen käyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



