Uudet veturihankkeet kutsuvat pk-yrityksiä mukaan kasvattamaan kilpailuetuaan – aiheina vetytalous ja tulevaisuudenkestävä liikkuminen
Business Finlandin rahoituksella käynnistyy kaksi uutta veturihanketta: ABB:n H2 Springboard ja Nokian Renkaiden FUTUREPROOF. Lisää valintoja veturihankkeista tehdään maaliskuussa 2025. Veturit tarjoavat yhteistyömahdollisuuksia pk-yrityksille ja tutkimusorganisaatioille tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi.

– Uusien veturiekosysteemien voimin tavoitellaan sitä, että vetytaloudesta ja kestävistä ratkaisuista Suomeen jäävä arvonlisäys kasvaa merkittävästi muun muassa korkeaa osaamista edellyttävän kone- ja laitevalmistuksen sekä digitalisaation avulla. Molemmat veturit luovat edellytyksiä tuleville valmistavan teollisuuden ja energiasektorin investoinneille Suomeen, sanoo johtaja Kari Komulainen Business Finlandista.
– Julkisessa keskustelussa kaivataan heikon tuottavuuskehityksen nimissä yrityksiltä lisää riskinottohalua ja kykyä kasvaa. Viisaat omistajat katsovat pitkälle tulevaisuuteen ja ymmärtävät, että sijoittamalla t&k-toimintaan luodaan uutta osaamispohjaista kilpailuetua ja vientiä, sanoo Komulainen.
Business Finland on myöntänyt kummallekin veturihankkeelle 20 miljoonaa euroa tutkimus- ja kehitysrahoitusta. Lisäksi Business Finland sitoutuu rahoittamaan tulevia vetureiden kumppaneiden hankkeita enintään 50 miljoonalla eurolla per ekosysteemi.
ABB:n H2 Springboard ponnahduslautana suomalaisen vetytalouden kilpailukykyisten ratkaisujen kehittämiseen
ABB:n johtamassa 5-vuotisessa H2 Springboard -veturihankkeessa tavoitellaan yli 50 suomalaisen yrityksen, tutkimuslaitoksen ja yliopiston tiivistä yhteistyötä suomalaisen vetytalouden vauhdittamiseksi.
– Tarkoitus on kytkeä ekosysteemin kumppaneiden teolliset investointi- ja pilottihankkeet ketterään ratkaisukehitykseen ja tutkimukseen. Näin voidaan lyhentää innovaatioiden viemistä teolliseen käyttöön ja nopeuttaa vetytalouden skaalausta Suomessa, sanoo ABB Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen.
ABB:n tavoitteena on kehittää sähköistys- ja automaatioratkaisuja vetylaitosten ja vetyä hyödyntävien laitosten toimimiseen ja ohjaamiseen sekä liittämiseksi sähköverkkoon. Lisäksi kehitetään osajärjestelmiä ja teknologioita, jotka tukevat sähkö- ja vetyverkon hallintaa ja energian varastointia. Yhdessä ekosysteemikumppanien kanssa luodaan koko vetyarvoketjun kattavia ratkaisuja. Näitä ratkaisuja voidaan soveltaa vetylaitosten lisäksi esimerkiksi satamien sähköistykseen ja energianhallintaan.
ABB:n ja sen ekosysteemikumppaneiden TKI-panostusten ohjelmaan arvioidaan ylittävän 150 miljoonaa euroa.
Nokian Renkaat tähtää tulevaisuudenkestävään liikkumiseen
Nokian Renkaiden johtaman FUTUREPROOF-hankkeen tavoitteena on vastata tulevaisuuden liikkumisen keskeisiin haasteisiin esimerkiksi renkaiden ja liikenteen digitalisaatioon, tuotteiden elinkaarenhallintaan ja valmistusteknologioihin liittyvien ratkaisujen avulla. Päämääränä on varmistaa kestävä eurooppalainen liikkuminen sekä tiellä että maastossa tuomalla eri alojen toimijat yhteen.
– Hanke vastaa ilmastonmuutoksen ja globaalien arvoketjujen lisääntyvän haavoittuvuuden kaltaisiin haasteisiin ja tähtää innovaatioihin liiketoiminnan, prosessien ja tekniikan aloilla. Se edistää sekä Nokian Renkaiden että ekosysteemikumppaneiden kasvua ja luo konkreettista hyötyä myös ajoneuvojen kuljettajille, Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Paolo Pompei sanoo.
FUTUREPROOF-ekosysteemiin tavoitellaan yli 100 kumppania. Nokian Renkaiden ja ekosysteemikumppaneiden panostusten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan arvioidaan kasvavan merkittävästi hankkeen aikana, ja hankkeen luovan Suomeen satoja työpaikkoja vuoteen 2034 mennessä.
Veturiyritykset sitoutuvat kasvattamaan t&k-investointejaan Suomessa ja rakentamaan ekosysteemiä
Veturikilpailussa yritykset määrittelevät itse kunnianhimoisen mission, johon ne veturihankkeellaan tähtäävät. Erityistä veturikilpailussa on, että yritykset sitoutuvat t&k-toimintansa tuntuvaan kasvuun Suomessa. Toinen veturirahoituksen erityispiirre on sen laajat heijastusvaikutukset: Veturiyritys sitoutuu kilpailuehdotuksessaan luomaan merkittävää yhteistyötä tutkimusorganisaatioiden ja pk-yritysten kanssa. Veturiyritysten ekosysteemeissä on käynnistynyt tähän mennessä jo yli 800 muiden yritysten ja tutkimusorganisaatioiden t&k-projektia.
– Veturitoimintamme on osoittautunut oivaksi työkaluksi yksityisen t&k-rahoituksen vivuttajana. Aiempien, vuosina 2020–2023 toteuttamiemme veturikilpailujen saldona on jo yli 2 Mrd euron t&k-lisäpanostukset kilpailun voittaneilta 24 yritykseltä, summaa Kari Komulainen.
Esimerkki tuloksista: ExpandFibre
Yksi jo päättyneistä veturihankkeista on Metsä Groupin ja Fortumin yhdessä vuosina 2020–2024 vetämä ExpandFibre. ExpandFibren innovaatioekosysteemissä oli yli 100 organisaatiojäsentä ja yli 30 julkisrahoitteista projektia, jotka kiihdyttivät uusien biotuotteiden kehittämistä. Tutkimuksen yhteenlaskettu volyymi oli yli 140 miljoonaa euroa. Metsä Group kasvatti t&k-panostuksiaan merkittävästi nelivuotisen hankkeen aikana. Tehdyn kehitystyön odotetaan poikivan useita kaupallisia ratkaisuja 5–10 vuoden aikajänteellä ja se on johtanut myös mahdollisten Suomeen sijoittuvien tehdasinvestointien esiselvityksiin ja esisuunnitteluun. Lue lisää ExpandFibren tuloksista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari KomulainenJohtajaBusiness Finland
Puh:+358 50 557 7842kari.komulainen@businessfinland.fiSatu PerälampiViestintäjohtajaABB Oy
Puh:+358 10 22 23850Teemu SoiniInnovaatio- ja kehitysjohtajaNokian Renkaat
Puh:044 291 6335Futureproof@nokiantyres.comLinkit
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Tutkimus: Suomi voi nousta ruokamatkailumaaksi arktisten makujen avulla10.11.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Visit Finland on teettänyt ensimmäistä kertaa kansainvälisen tutkimuksen siitä, miten Suomi nähdään ruokamatkailumaana. Ruoka kuuluu globaalisti matkailijoiden viiden kiinnostavimman teeman joukkoon, mutta Suomea ei vielä kovin usein yhdistetä tähän teemaan. Suomalaiseen ruokaan liitetään kuitenkin uteliaisuutta, ja siinä nähdään potentiaalia erityisesti puhtaiden arktisten makujen kautta.
Business Finland on keskeinen toimija suomalaisen datakeskusekosysteemin syntymisessä4.11.2025 17:03:44 EET | Tiedote
Business Finlandilla on tärkeä rooli edistää datakeskusinvestointeja ja siihen liittyvää innovaatio- ja liiketoimintaekosysteemiä. Datakeskuksiin liittyy huomattavia innovaatio- ja kasvumahdollisuuksia.
Kansainvälisten osaajien rekrytointi polarisoitunut27.10.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Business Finlandin tuore tutkimus osoittaa, että kansainvälisiä osaajia palkkaavat teknologiateollisuuden yritykset kasvavat muita nopeammin. Hyödyt kuitenkin kasautuvat yhä harvemmille yrityksille, sillä rekrytointi on polarisoitunut: osa yrityksistä lisää kansainvälisten osaajien palkkaamista, kun taas monessa rekrytointi on vähentynyt ja suomen kielen asema pääasiallisena työkielenä on vahvistunut.
Mediakutsu: Talent Boost Summit 2025 - Kansainväliset osaajat Suomen kasvun avaimena24.10.2025 10:23:11 EEST | Kutsu
Miten Suomi pärjää globaalissa osaajakilpailussa? Miten yritykset, kaupungit ja valtiolliset toimivat kehittävät osaajien veto- ja pitovoimaisuuttaan yhdessä – ja mitä voimme oppia kansainvälisistä esimerkeistä?
Finnish Healthcare Companies Deliver Stability Amid U.S. Uncertainty13.10.2025 07:58:00 EEST | Press release
The United States remains the largest and most attractive export market for Finland´s health technology sector, says Tarja Enala from Business Finland. Although US policy is currently in a state of flux, Finnish companies continue to strengthen their presence there. Cooperation with major players such as the Mayo Clinic — ranked as the best hospital in the world—demonstrates the confidence and long-term commitment of Finnish firms to the U.S. market.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme