Näillä aloilla on eniten kesätöitä – ravintola-ala ykkösenä
3.3.2025 13:53:27 EET | Duunitori Oy | Tiedote
Vaikea taloustilanne näkyy edelleen myös kesätöiden määrässä. Duunitorin data kertoo, millä aloilla on eniten kesätyöpaikkoja ja mitkä työnantajat kiinnostavat hakijoita.

Kesätyönhakukausi on ollut aavistuksen viime kautta vaisumpi. Suomen suurimmalla työnhakupalvelulla Duunitorilla julkaistiin marras–helmikuussa noin 16 700 kesätyöpaikkailmoitusta, mikä on noin 1 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan edellisellä kaudella.
”Kesätyönhakukausi alkoi pirteästi, mutta helmikuussa ilmoituksia julkaistiin noin 11 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Kausi jatkuu kuitenkin kesään asti, joten tilanne saattaa vielä parantua”, sanoo Duunitorin viestintäpäällikkö Maiju Karhunen.
Tällä hetkellä Duunitorin kesätyösivulta löytyy yli 4 800 kesätyöilmoitusta. Työpaikkoja on todellisuudessa enemmän, sillä monet työnantajat hakevat yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja kesätyöntekijöitä.
”Työpaikkailmoitusten osalta minulla on kaksi pyyntöä työnantajille: lisätkää palkka tai palkkahaitari mukaan ja kertokaa selkeästi, voivatko alaikäiset hakea teille töihin. Näin säästätte omaa, mutta erityisesti hakijoiden aikaa.”
Näillä aloilla on eniten kesätöitä
Eniten kesätyöpaikkailmoituksia julkaistiin Duunitorilla 1.11.2024–28.2.2025 näillä toimialoilla:
- Ravintola- ja matkailuala
- Myynti- ja kaupan ala
- Teollisuus ja teknologia
- Sosiaali- ja hoiva-ala
- Rakennusala
”Ravintola- ja matkailualalla on julkaistu noin 6 prosenttia enemmän kesätyöilmoituksia kuin samaan aikaan viime kaudella. Tämä on ilahduttava käänne parempaan, sillä ala on kärsinyt jo pitkään epävarmasta taloustilanteesta ja heikentyneestä ostovoimasta”, Karhunen sanoo.
”Sote-alalla on nähty viime aikoina säästöjä ja muutosneuvotteluita, mikä heijastuu myös kesätöiden määrään. Esimerkiksi sosiaali- ja hoiva-alalla on julkaistu noin 25 prosenttia vähemmän kesätyöilmoituksia kuin viime kaudella.”
Vaikka rekrytointeja on vähemmän, sote-ala kärsii edelleen osaajapulasta ja kilpailu kesätyöntekijöistä on paikoin kovaa.
”Suosittelen panostamaan helppoon hakutapaan ja hyvään hakijaviestintään sekä ottamaan avuksi rekrytointimarkkinoinnin.”
Kesätöiden hakeminen aloitetaan entistä aikaisemmin
Duunitorin tuoreen kesätyökyselyn mukaan entistä useampi alkaa etsiä kesätöitä jo kauden alussa. 14 prosenttia kyselyyn vastanneista aloittaa kesätyöpaikkojen hakemisen marras–joulukuussa, kun vuoden 2024 kyselyssä vain 7 prosenttia kertoi tekevänsä näin.
”Datamme mukaan myös kesätyöntekijöiden etsiminen on aikaistunut vuosien saatossa”, sanoo Karhunen.
Kirkkaasti suosituin kuukausi aloittaa kesätyönhaku on tammikuu, jolloin myös julkaistaan yleensä eniten kesätyöpaikkailmoituksia.
”Vaikka vilkkain sesonki on siis jo ohi, kesätöitä on edelleen tarjolla runsaasti. Jos kesätyöpaikkaa ei vielä ole, suosittelen käärimään hihat mahdollisimman pian ja hakemaan töitä myös aloilta ja työpaikoista, jotka eivät ole ennestään tuttuja.”
Nämä alat ja työpaikat kiinnostavat hakijoita eniten
Kesätyönhakijoita kiinnostavat eniten nämä toimialat:
- Asiakaspalvelu
- Myynti- ja kaupan ala
- Ravintola- ja matkailuala
- Kulttuuri- ja taidealat
- Sosiaali- ja hoiva-ala
”Nämä alat ovat olleet perinteisesti hakijoiden suosikkeja, ja lista onkin pysynyt tismalleen samana jo vuosien ajan”, Karhunen kertoo.
Nämä työnantajat saivat eniten mainintoja hakijoilta:
- Lidl
- Prisma
- S-market
- Tokmanni
- IKEA
- K-Market
- Hesburger
- SOK
- Alepa
- Posti
”Kaupan ala dominoi listaa, mikä ei ole yllätys, sillä ala työllistää paljon kesätyöntekijöitä. Ilahduttavaa on se, että moniin kauppoihin otetaan töihin myös alaikäisiä.”
Duunitori selvittää vuosittain hakijoiden kokemuksia ja ajatuksia kesätyönhausta. Tuore kesätyökysely toteutettiin 30.12.2024–2.2.2025 Duunitorin kesätyösivustolla, hakukoneessa ja sosiaalisen median kanavissa. Kyselyyn vastasi 6 158 kesätyönhakijaa.
Kaipaatko lisätietoa kesätöistä?
Liitteenä olevasta tiedostosta voit lukea lisää tuoreen kesätyökyselyn tuloksista.
Haluatko tietää lisää kesätöistä tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiAino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiKuvat



Liitteet
Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2024 Duunitorilla vierailtiin yli 55 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston ja Allalöner-palkkatietopalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Uusi tutkimus: näin työnantajat käyttävät tekoälyä rekrytoinnissa18.3.2026 05:03:00 EET | Tiedote
Vasta noin neljäsosa työnantajista hyödyntää tekoälyä rekrytoinnissa. Duunitorin tuore rekrytointitutkimus kertoo yleisimmät tavat käyttää tekoälyä ja miten työnantajat suhtautuvat siihen. Asiantuntija vertailee tuloksia myös työnhakijoiden tapoihin ja asenteisiin.
Viimein hyviä uutisia: it-alan ja teollisuuden työpaikat kääntyivät nousuun – tällaisia tekijöitä etsitään nyt11.3.2026 05:03:00 EET | Tiedote
It-alalla sekä teollisuudessa ja teknologiassa julkaistiin alkuvuodesta enemmän työpaikkailmoituksia kuin vuosi sitten. Lue, millaiselle osaamiselle on nyt eniten kysyntää, miten houkutella teknologian ja teollisuuden ammattilaisia sekä missä on eniten näiden alojen töitä.
Työpaikkojen määrä jatkaa laskuaan – näillä aloilla on vaikeinta löytää sopivia osaajia5.3.2026 05:03:00 EET | Tiedote
Alkuvuodesta julkaistiin jälleen vähemmän työpaikkailmoituksia kuin vuotta aiemmin. Lähes kolmasosa työnantajista povaa kuitenkin henkilöstömäärän kasvua jo tänä vuonna. Duunitorin tuore rekrytointitutkimus kertoo myös, millaista osaajien löytäminen on nyt.
Yllättävän harva hyödyntää tekoälyä kesätyönhaussa – ”Voi olla kilpailuetu”25.2.2026 05:03:00 EET | Tiedote
Työnhakupalvelu Duunitorin kyselyn mukaan vain neljännes kesätyönhakijoista on käyttänyt tekoälyä kesätyönhaussa. Lue, miten kesätyönhakijat hyödyntävät tekoälyä.
Kesätöiden määrä jatkaa laskuaan – katso, missä on eniten töitä kesäksi3.2.2026 05:03:00 EET | Tiedote
Kilpailu avoimista kesätyöpaikoista on nyt erityisen kovaa. Duunitorin data kertoo, millä aloilla ja missä päin Suomea on eniten kesätöitä. Lue myös vinkit kesätyönhakijalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme