Suomen suurin Maxpo 2025 tuo isot koneet Hyvinkäälle elokuussa
Maxpo-messut esittelee 28. – 30.8.2025 maarakennus-, ympäristöhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa Hyvinkään lentokentällä. ”Osastopaikkoja on varattu hyvin ja viime kertaisesta pinta-alasta jo 75 % on kiinnitetty osastoille. Mukaan tänä vuonna tulee tuttuja yrityksiä, mutta myös useita viime kerralla poissa olleita yrityksiä”, kertoo myynnistä vastaava Risto Wuolle Messukeskuksesta.

Tapahtuma on tärkeä alalle ja tyytyväisyys sekä tapahtumaan osallistuneiden yritysten, että kävijöiden osalta oli korkealla. Suomen suurin konealan tapahtuma Maxpo järjestetään nyt 21. kertaa. Tapahtuman järjestää Helsingin Messukeskus Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta.
Suomen suurin konealan tapahtuma
Maxpo-messut on Suomen suurin konealan tapahtuma, jos suuruutta mitataan myytyjen neliöiden mukaan. Niitä on nyt jo kasassa yli 31 000 m2. Määrä tulee kasvamaan vielä reilusti. Ensi elokuussa nähdään lähes kaikki tärkeimmät konealan yritykset messuilla. Mukana ovat tuttuun tapaan isoilla osastoilla muun muassa AGCO Suomi, Avant Tecno, Epiroc Finland, Honkatrading, KoneVel, Leica Geosystems, Lännen Tractors, MN Liftek, Normet/Marakon, Novatron, J-Trading, Ramudden, Realmachinery, Sandvik Mining and Construction Finland, Talhu ja RENTTI Tracwest. Maxpoon palaavat tänä vuonna Liebherr-Finland, Rotator Hitachi- kaivukoneineen ja Metso-kivenmurskaimineen sekä Suomen Rakennuskone, joka tuo messuille Komatsun koneet. Ensimmäistä kertaa Maxpoon osallistuu omalla osastolla Sany-kaivinkoneet.
”Tänä vuonna kannustamme yrityksiä pitämään entistä enemmän työnäytöksiä osastoilla. Tarjoamme erilaisiin demoihin materiaalia nyt ensimmäistä kertaa yritysten käyttöön. Uskomme tämän helpottavan työnäytösten järjestämistä. Messualueella juontajana toimii tänä vuonna Helena Riihitupa, joka nostaa erilaisia uutuuksia ja kiinnostavia tuotteita tekemissään haastatteluissa”, kertoo myyntipäällikkö Risto Wuolle Helsingin Messukeskuksesta. ”Tällä hetkellä Maxpo-messuille on ilmoittautunut jo lähes 150 yritystä ja määrä kasvaa kovaa vauhtia.”
Kävijöistä 95 % oli tyytyväisiä tapahtumaan vuonna 2023
Maxpo-messut järjestetään perinteisesti joka toinen vuosi, mutta korona-aika sekoitti järjestämisvuosia ja vuosina 2023 ja 2022 järjestettiin peräkkäisinä vuosina Maxpo-messut, jotta päästiin oikeaan rytmiin järjestämään Maxpo-messut aina parittomina vuosina elokuussa. Vuoden 2023 kävijäkysely osoittaa, että ala tarvitsee tapahtuman, jossa yritykset voivat kattavasti esitellä isoja koneita ja näyttää miten ne toimivat. Alan ammattilaiset haluavat nähdä koneet ja päivittää tietonsa alan uutuuksista ja kehityksestä.
Maxpo 23 -messujen näytteilleasettajakyselyyn vastanneista yrityksistä 60 % on osallistunut Maxpo-messuihin ainakin kolme kertaa, 25 % oli ensikertalaisia. Tärkeimpinä syinä osallistumiseen olivat uusien asiakkaiden tapaaminen, tuotteiden ja yrityksen tunnettuuden lisääminen sekä nykyisten asiakkaiden tapaaminen sekä myyntikontaktien kerääminen. Näytteilleasettajista 86 % oli tyytyväisiä tapahtumaan ja Maxpo-messuja pidettiin yrityksen liiketoiminnalle erittäin tärkeänä.
Maxpo – se on kone
Suomen suurin maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden erikoisnäyttely Maxpo järjestetään torstaista lauantaihin 28. - 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä. Maxpossa esitellään maarakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa. Maxpo-messut järjestää Helsingin Messukeskus Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta. Tapahtuma on avoinna torstaina ja perjantaina klo 9-17 ja lauantaina klo 9-16.
Lisätietoja:
Teija Armanto, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, puh 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Risto Wuolle, myyntipäällikkö, Helsingin Messukeskus, puh. 0400 970 788, risto.wuolle@messukeskus.com
Kuvia toimitusten käyttöön Maxpo 2023: https://mediabank.messukeskus.com/
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Taloyhtiöiden remonttitarpeet kohtaavat tekijänsä Kiinteistömessuilla lokakuussa8.5.2025 08:28:07 EEST | Tiedote
Korjausrakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon suurin tapahtuma Kiinteistömessut 2025 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.–9.10.2025. Rakennusten energiatehokkuus, korjaushankkeet, kunnossapito sekä isännöinti ja talous ovat tapahtuman tärkeimmät ohjelmateemat.
Helsinki Expo and Convention Centre continued its impressive sustainability efforts in 20247.5.2025 10:17:50 EEST | Tiedote
Last year, Helsinki Expo and Convention Centre made strides in various areas of sustainability, leveraging these advancements to drive its growth strategy. The sustainability report highlights the centre's sustainability efforts in 2024.
Helsingin Messukeskuksen vastuullisuusvuosi 2024: Pitkäjänteistä työtä ja edistysaskelia7.5.2025 09:34:43 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus otti viime vuonna edistysaskelia useilla vastuullisuuden osa-alueilla hakien niistä myös vauhtia kasvustrategiansa toteuttamiseen. Vastuullisuusraportti esittelee messujen vastuullisuusvuotta 2024.
Muotialan kiertotalous keskiössä – vastuullisia toimijoita kutsutaan osallistumaan muodin kiertotalouskilpailuun7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
I love me -messujen ja Jalotus ry:n yhdessä järjestämä Muodin kiertotalouskilpailu on käynnistynyt. Suomen Messusäätiön tukemassa kilpailussa etsitään muotialan toimijoita, jotka edistävät kiertotaloutta monipuolisista näkökulmista. Pohjois-Euroopan johtava hyvinvointitapahtuma I love me järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17.–19.10.2025.
Habitaren 2025 ensimmäiset keynote-puhujat ovat Petra Börner, Matti Klenell ja Marwa Al-Sabouni6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitaren 2025 ohjelman ensimmäinen osa on julkistettu. Kansainvälisiä keynote-puhujia ovat muun muassa taiteilija Petra Börner, suunnittelija Matti Klenell ja arkkitehti Marwa Al-Sabouni. Ohjelmassa on lisäksi kodin suunnitteluun ja sisustamiseen inspiroivia keskusteluja sekä hitiksi kohonneita työpajoja. Habitaren koko ohjelma julkaistaan elokuussa. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme