Suomalainen tanssi astuu globaaleille digialustoille
Suomalainen tanssitaide on astunut uudenlaiseen maailmanlaajuiseen valokeilaan Zodiak Visions -hankkeen ensimmäisten ensi-iltojen myötä. Koreografi Janina Rajakankaan ja kuvataiteilija/elokuvantekijä Sinem Kayacanin lyhytelokuva Kielo on julkistettu tänään NOWNESS media-alustalla, ja Will Funk For Food -ryhmän 3D-teostaltiointi on katsottavissa globaaleilla virtuaalialustoilla Second Theatre -sovelluksen kautta.

Zodiak – Uuden tanssin keskuksen Visions on on kehityshanke, jossa on tuotu yhteen koreografi-ohjaajapareja tutkimaan koreografisen ajattelun elokuvallista potentiaalia ja uudelleenkuvittelemaan näyttämöteoksia lyhytelokuvien muotoon. Lisäksi hankkeen aikana on toteutettu yksi 3D-taltiointi Metan ja Applen virtuaalialustoilla katsottavaksi.
Tänään ensi-iltansa saanut lyhytelokuva Kielo pohjautuu koreografi Janina Rajakankaan Tanssija-teokseen. Tanssija sai ensi-iltansa syyskuussa 2023 Zodiakin, Kiasma-teatterin ja CODA Oslo International Dance Festivalin yhteistuotantona. Niin näyttämöteoksen kuin nyt ensi-iltansa saaneen lyhytelokuvan lähtökohtana ovat neuroepätyypillisten nuorten kokemukset, erityisesti kouluympäristössä.
Elokuvan julkaisualusta NOWNESS on globaali eri kulttuurin alueisiin keskittyvä media-alusta, jolla on kuukausittain yli 4 miljoonan hengen yleisö, ja jonka videoilla on kuukaudessa noin 13 miljoonaa katselukertaa. Pääsivustonsa nowness.comin lisäksi alustalla on laaja sosiaalisen median näkyvyys, pääkanavinaan Facebook, Instagram ja YouTube.
Katso Kielo täältä (kesto: 5 min): https://www.nowness.com/series/just-dance/kielo-zodiak-helsinki
Muut hankkeen aikana juuri valmistuneet elokuvat ovat koreografi Jenni-Elina von Baghin ja ohjaaja-kuvaaja Anna Antsalon Everything is Right Before, tanssitaiteilija Karolina Ginmanin ja kuvataiteilija Hertta Kiisken Jellymamamama sekä koreografi Elina Pirisen ja Sinem Kayacanin Reddening. Elokuvien ensi-iltoja tarjotaan parhaillaan kansainvälisille lyhytelokuvafestivaaleille. Zodiak esittää teokset ohjelmassaan festivaalikierroksen jälkeen.
Lyhytelokuvien lisäksi Visions-hankkeen osana on toteutettu 3D-taltiointi Will Funk For Food -katutanssiryhmän viime kesäkuussa ensi-iltansa saaneesta teoksesta A Fistful of Funk. Taltiointi on mahdollista katsoa Second Theatre -sovelluksen kautta, Meta Quest tai Apple Vision Pro -virtuaalialustoilla. Palvelu on maksullinen.
Zodiak Visions -hanke on saanut rahoitusta OKM:n Kulttuuri- ja luovien alojen uudistumisen rakennetuesta osana Euroopan unionin NextGenerationEU-ohjelmaa. Hankkeen tuotantopartnereina toimivat PALO Art Productions ja Second Theatre.
Lisätietoja:
About NOWNESS: https://www.nowness.com/about
NOWNESSin mediakortti (2019): https://www.dazedmedia.com/media/fhmntim5/nowness-media-pack-2019.pdf
Zodiak Visions -hankesivu: https://www.zodiak.fi/fi/hankkeet-ja-verkostot/zodiak-visions-2023-2025
A Fistuful of Funk Second Theatren verkkosivuilla: https://www.secondtheatre.com/a-fistful-of-funk
Lisätiedot ja lehdistökuvat:
Viestintävastaava Piia Ahonen, piia.ahonen@zodiak.fi, puh. 044 971 6344
Toiminnanjohtaja Ari Tenhula, ari.tenhula@zodiak.fi, puh. 050 430 8664
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia AhonenViestintävastaavaZodiak – Uuden tanssin keskus
Puh:+358 44 971 6344piia.ahonen@zodiak.fiKuvat
Linkit
Zodiak – Uuden tanssin keskus
Zodiak on kokeileva ja uutta luova nykytanssin keskus, jonka toiminnassa korostuvat taiteilijalähtöisyys, yhteisöllisyys ja yleisötyö. Zodiak toimii nykykoreografian ja nykyesityksen keskeisenä tuottajana ja esitysfoorumina Suomessa. Zodiakin toimintaa tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Zodiak – Uuden tanssin keskus
Kantaesityksiä ja uusintoja – Zodiakin kevät 202615.12.2025 10:49:12 EET | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kevään 2026 kausiohjelmisto on julkistettu. Kevään ensi-illoissa on luvassa queer kututeos sekä leikkisää anarkiaa pysyvyyden kaipuuta vastaan.
Sivuaskel 2026 -festivaali: houkutus ja helvetillisyys4.12.2025 09:28:54 EET | Tiedote
Kansainvälinen Sivuaskel-nykytanssifestivaali tuo helmikuussa 2026 Kaapelitehtaalle viisi kansainvälistä vierailuteosta ja neljä kotimaista taidelyhytelokuvaa. Zodiak – Uuden tanssin keskuksen vuosittain tuottama festivaali järjestetään tällä kertaa 30.1.–7.2.2026.
Miten ja missä tanssi tapahtuu?18.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syyskauden viimeinen kantaesitys on koreografi Emmi Vennan ryhmäteos Grid. Seitsenhenkisen esiintyjäryhmän tanssima Grid saa ensi-iltansa Tanssin talon Pannuhallissa 3. joulukuuta.
Teo Ala-Ruona on Zodiakin ensimmäinen kumppanitaiteilija12.11.2025 09:48:30 EET | Tiedote
Taiteilijakumppanuusmalli on Zodiak – Uuden tanssin keskuksen uusi tukimuoto, jonka myötä edistetään taiteilijoiden uraa ja kansainvälistymistä pitkäjänteisesti. Uuden tukimuodon ja sen kehittämisen mahdollistaa Loisto-hankkeelle vuosiksi 2025–2028 Jane ja Aatos Erkon säätiöltä myönnetty avustus.
Ajankuva liikkeen ja äänen kautta6.10.2025 10:18:20 EEST | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen lokakuun näyttämöensi-ilta on koreografi Suvi Kemppaisen ja työryhmän From a Great Height. Teos viidelle tanssijalle ja monikanavaiselle kaiutinjärjestelmälle saa ensi-iltansa ke 22. lokakuuta Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

