SDP:n Mäkynen: Historiaton hallitus rakentaa jälleen uutta lama-ajan lasten sukupolvea
Viikolla saimme kuulla, että Suomi on vajonnut osittain lamaan ja että työttömyys on kasvanut merkittävästi, ollen jo lähes yhdeksän prosenttia. Osin syynä on suhdanne, mutta hallitus on myös omilla, huonosti ajoitetuilla toimillaan vaikeuttanut taloustilannetta ja heikentänyt työllisyyttä. Samalla se ajaa perheitä köyhyyteen, muistuttaa Matias Mäkynen.

Työttömyys lisää köyhyyttä ja erityisesti lapsiperheköyhyyttä. Suomen köyhyydenvastainen verkosto EAPN-Fin ennakoi, että köyhyys lisääntyy merkittävästi ja köyhien lapsiperheiden ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten vaikeudet syvenevät. Tällä hetkellä Suomessa elää köyhyydessä noin 120 000 lasta.
Pelkkä aineellinen puute ei riitä kuvaamaan köyhyyden koko kuvaa. Esimerkiksi pienituloisimpien perheiden lapsilla on jopa kaksi kertaa suurempi riski joutua kiusatuksi koulussa kuin varakkaimmista perheistä tulevilla lapsilla. Lähes 70 prosenttia köyhien perheiden lapsista on kokenut kiusaamista.
- Meillä on käytössämme valtavasti tietoa siitä, mitä 90-luvun lama teki sen ajan lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläville suomalaisille. On päivänselvää, että lapsena koettu köyhyys lisää näköalattomuutta ja toivottomuutta, joka vaikuttaa monella aikuisiälle saakka, Mäkynen sanoo.
- Kaikesta käytettävissä olevasta tiedosta huolimatta hallitus ajaa lapsiperheitä köyhyyteen. Se leikkaa mielenterveyspalveluista, jopa lähisuhdeväkivaltaa ehkäiseviltä ja uhreja auttavilta järjestöiltä. Se leikkaa päihdekuntoutuksesta. Samalla se suunnittelee poistavansa perintöveron, mikä on veronalennus yhteiskunnan kaikista rikkaimmille, Mäkynen jatkaa.
Mäkysen mukaan uusien veronalennusten antaminen kaikista rikkaimmille samalla, kun köyhyys Suomessa kasvaa, on selvä osoitus siitä, ettei hallituksen ole edes tarkoitus tasapainottaa julkista taloutta, vaan kyse on puhtaasta eturyhmäpolitikoinnista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:s vice ordförande, riksdagsledamot
Puh:040 509 4409matias.makynen@riksdagen.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu
Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote
Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven puhe Porissa1.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Puhe vappuna Porissa 1.5.2025.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen vappupuhe1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Vappupuhe Heinolan ja Lahden torilla 2025
SDP:n varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin puhe 1.5.2025 Vihdissä1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme