Hallitusammattilainen ja yrittäjä Christina Dahlblom nimitettiin Kauppakorkeakoulu Hankenin vararehtoriksi
KTT, työelämäprofessori, yrittäjä ja hallitusammattilainen Christina Dahlblom on nimitetty Kauppakorkeakoulu Hankenin apulaisvararehtoriksi vastuualueenaan täydennyskoulutus ja yritysyhteistyö 1.3.2025 alkaen.

– Tuntuu merkitykselliseltä olla mukana edistämässä Hankenin kehitystä. Reilun neljän vuoden aikana työelämäprofessorina Hankenissa olen työskennellyt eri strategisten hankkeiden parissa, mm. miten kehitämme relevanssiamme elinkeinoelämälle, sekä uuden englanninkielisen kandidaattiohjelman luominen, Dahlblom sanoo.
Vuonna 2024 hän kehitti myös uutta Navigator-kurssikokonaisuutta ja työskenteli Hankenin elinikäisen oppimisen strategian parissa. Dahlblom haluaisi, että Hanken jakaisi entistäkin paremmin kaiken sen huippututkimuksen ja -osaamisen, joka Hankenin työntekijöillä on hallussaan.
– Uskon, että voimme edelleen syventää suhteitamme yritysmaailmaan, alumneihin ja yrityskumppaneihin. Tuntuu hienolta, että Hanken on valinnut apulaisvararehtoriksi henkilön, jolla on vahvat juuret liike-elämässä, ja minusta on mielenkiintoista oppia lisää siitä, miten akateeminen maailma toimii, Dahlblom sanoo.
Dahlblomin mukaan suhteet elinkeinoelämään ovat Hankenin vahvuus ja keskeinen menestystekijä. Perustamisestaan vuonna 2005 lähtien Hanken & SSE Executive Education on kasvanut nopeasti ja kannattavasti, ja myös menestynyt hyvin kaikissa markkinaolosuhteissa. Uudessa tehtävässään Dahlblomista tulee myös Hanken & SSE Executive Educationin hallituksen jäsen.
– Christinan tausta sopii hyvin apulaisvararehtorin virkaan. Yritysten ja akateemisen maailman välinen yhteys on hyvin keskeinen kauppakorkeakoulussa, ja Suomessa saisi olla enemmänkin henkilöitä, joiden uralla nämä kaksi maailmaa yhdistyvät, sanoo Hankenin rehtori Ingmar Björkman.
Dahlblom väitteli tohtoriksi asiakasuskollisuudesta Hankenista vuonna 2004 . Uransa aikana hän on työskennellyt mm. TNS Gallupin yksikönjohtajana, Hanken & SSE Executive Educationin toimitusjohtajana sekä Miltton Sparksin perustajana ja toimitusjohtajana. Hän on Evli Oyj:n, Viking Line Oyj:n sekä Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ry:n hallituksen jäsen.
Yhteyshenkilöt
Marlene GünsbergViestinnän erityisasiantuntija
Puh:040 3521212marlene.gunsberg@hanken.fiTietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii
Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli
sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta.
Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset
suhteet yritysmaailmaan ja yli 14 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Hanken rankas bland de tre främsta handelshögskolorna i Norden8.9.2025 10:28:58 EEST | Pressmeddelande
Svenska handelshögskolans (Hanken) magisterutbildning rankas på plats 60 i årets upplaga av Financial Times Masters in Management-rankning. Hanken får således toppbetyg som en av Nordens tre främsta handelshögskolor. Financial Times rankar årligen de 100 bästa handelshögskolorna i världen som erbjuder magisterutbildning i ekonomi.
Hanken Pohjoismaiden kolmen parhaan kauppakorkeakoulun joukossa8.9.2025 10:28:58 EEST | Tiedote
Kauppakorkeakoulu Hankenin maisteriohjelma on sijalla 60 Financial Timesin tämänvuotisessa Masters in Management -rankingissa. Hanken saa siis huippuarvosanan yhtenä Pohjoismaiden kolmesta parhaasta kauppakorkeakoulusta. Financial Times rankkaa vuosittain maailman 100 parasta kauppakorkeakoulua, jotka tarjoavat maisterikoulutusta taloustieteessä.
Hanken ranked among the top three business schools in the Nordic region8.9.2025 10:28:58 EEST | Press release
Hanken School of Economics' master's programme is ranked 60th in this year's edition of the Financial Times Masters in Management ranking. Hanken thus receives top marks as one of the three leading business schools in the Nordic region. The Financial Times annually ranks the 100 best master’s programmes world-wide.
En fungerande cirkulär textilhantering förutsätter partnerskap mellan ideella organisationer och företag4.9.2025 10:12:20 EEST | Pressmeddelande
Vad händer med textilier som doneras till ideella välgörenhetsorganisationer? Ny forskning ger insikt i insamling och sortering av använda textilier för second hand-butiker och varför det behövs samarbete mellan ideella organisationer och företag för att uppnå cirkularitet.
Yhteistyö voittoa tavoittelemattomien järjestöjen ja yritysten välillä on ratkaisevaa tekstiilien kiertotalouden edistämisessä4.9.2025 10:12:20 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu tekstiililahjoituksille, jotka annetaan hyväntekeväisyysjärjestöille? Tuore tutkimus tarjoaa uusia näkökulmia käytettyjen tekstiilien keräykseen ja lajitteluun hyväntekeväisyysmyymälöitä varten sekä järjestöjen ja yritysten väliseen yhteistyöhön kiertotalouden edistämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme