Power Finland Oy

Power uudistaa Helsingin Stockmannin myymälänsä ja järjestää avajaiset – palvelee jatkossa paremmin keskustassa asioivien tarpeita

4.3.2025 08:45:00 EET | Power Finland Oy | Tiedote

Jaa

Powerin myymälä Helsingin Stockmannilla on remontissa ja se avataan täysin uudistettuna maaliskuun lopussa, viikolla 13.

Uudistetussa Stockmannin myymälässä muun muassa kodin ja keittiön pienkoneet pääsevät esille laajemmin.
Uudistetussa Stockmannin myymälässä muun muassa kodin ja keittiön pienkoneet pääsevät esille laajemmin.

“Asiakkaiden ostokäyttäytyminen Stockmannilla, kaupungin ytimessä, on hieman erilainen kuin valtaväylien varrella esimerkiksi lippulaivamyymälässämme Tammistossa. Siksi päivitämme myymäläkonseptin kokonaan palvelemaan paremmin keskustassa asioivien asiakkaidemme tarpeita”, Power Finlandin toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluoto kertoo. 
Uudistetussa myymälässä laajemman esillepanon saavat muun muassa kodin- ja keittiön pienkoneet, televisiot, kauneuteen- ja hyvinvointiin liittyvät tuotteet ja pelaamisen valikoima.

Esillepanoja uudistetaan, jotta asiakaskokemus olisi jatkossa entistä sujuvampi ja miellyttävämpi. Nopeaan tarpeeseen löytyy latureita, tarvikkeita ja kaikkea, mitä Helsingin keskustan sykkeestä on helppo ostaa. Kodin- ja keittiön pienkoneet ja muut tutustumista tai vertailua vaativat tuotteet ovat uudessa myymälässä inspiroivasti esillä.

Uudistetun myymälän avajaisia vietetään maaliskuun viimeisellä viikolla, ja paikalle odotetaan tuhansittain asiakkaita houkuttelevien avajaistarjousten saattelemana.

”Järjestämme POWER Stockmannin myymälässä avajaiset uudistetun myymälän kunniaksi. Viime vuonna järjestetyt avajaiset Vantaan Tammistossa ja Espoon Suomenojalla houkuttelivat paikalle pelkästään avajaispäivinä reilusti yli 10 000 asiakasta. POWER Stockmannin avajaistarjoukset tulevat olemaan samaa luokkaa viime vuonna järjestettyjen avajaisten kanssa, joten odotamme paikalle paljon asiakkaita”, Power Finlandin markkinointipäällikkö Ville Laakso kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Power Finland Oy

Power Finland kuuluu Power International AS -konserniin, joka omistaa Power-ketjut Norjassa, Tanskassa, Suomessa sekä Ruotsissa. Pohjoismainen keskusvarasto sijaitsee Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on lähes 1,5 miljardia euroa. Power-ketju perustuu äärimmäiseen kustannustehokkuuteen ja sen tavoitteena on tarjota asiakkaalle myymälöissä aina sama hinta kuin Power.fi-nettikaupassa. Suomessa on yli 40 Power-myymälää. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Power Finland Oy

POWER Finland Oy aloittaa neljän myymälän henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut22.9.2026 13:30:49 EEST | Tiedote

Power Finland Oy aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat neljän myymälän henkilöstöä. Yhtiö harkitsee Lohjan, Porvoon, Kotkan ja Järvenpään ketjumyymälöiden sulkemista. Powerin pitkän aikavälin strategia on kehittää ja vahvistaa yhtiön Franchise-mallia ja hakea tätä kautta kasvua Suomessa. Osana strategiaansa, Power arvioi ja tarkastelee aktiivisesti myös oman myymäläverkostonsa tarkoituksenmukaista laajuutta ja rakennetta. ”Meidän pitkän aikavälin tavoitteemme on vahvistaa kauppiasmyymäläverkostoa ja lisätä sitä kautta kilpailukykyämme ja markkina-asemaamme kustannustehokkaalla tavalla. Panostamme edelleen myös omiin myymälöihimme, ja myymäläverkoston jatkuva arvioiminen sekä optimoiminen ovat keskeisessä osassa kilpailu- ja kasvustrategiaamme”, sanoo POWER Finlandin toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluoto. Mikäli muutosneuvottelut johtavat toimenpiteisiin, ne voisivat enimmillään johtaa 61 työntekijän työsuhteen päättymiseen, työntekopaikan tai muiden työsuhteen ehtojen olennaisiin m

POWER avasi uuden elämysmyymälän Kuopioon – avajaiset keräsivät paikalle tuhatpäisen yleisön18.9.2026 09:37:42 EEST | Tiedote

POWER avasi uuden myymälänsä Kuopiossa osoitteessa Teollisuuskatu 6 torstaina 17.9.2026. Ensimmäiset asiakkaat saapuivat jonottamaan jo edellisiltana, ja avajaispäivän aikana myymälässä vieraili yli 5000 asiakasta. Kuopio on POWERille strategisesti merkittävä markkina-alue, ja uusi myymälä on usean vuoden valmistelun tulos. Asiakkaille uusi konsepti tarkoittaa aiempaa laajempaa valikoimaa ja esillepanoa, jossa tuotteisiin pääsee tutustumaan ennen ostopäätöstä. Avajaistarjoukset jatkuvat 27.9. saakka.

POWER palaa Kemiin - uusi kauppiasmyymälä avaa ovensa loppusyksystä20.8.2026 10:27:20 EEST | Tiedote

POWER avaa uuden kauppiasmyymälän Kemiin syksyllä 2026, osoitteeseen Täikönkatu 3. Noin 1200 neliön myymälän omistaa Duka Oy, joka on pyörittänyt Iisalmessa kauppiasmyymälää jo yli 15 vuoden ajan. Avaus tuo POWERin takaisin Kemiin sen jälkeen, kun kaupungin edelliset kauppiaat jäivät eläkkeelle huhtikuussa 2026. Kemiläisille ja koko Meri-Lapin alueen asiakkaille tämä tarkoittaa, että POWERin valikoima ja palvelut ovat jälleen saatavilla omalla paikkakunnalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye