Suomi ja onnellisuus: seitsemän vuotta kärjessä – jatkuuko menestys?
Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemän kertaa peräkkäin YK:n World Happiness -raportissa. Seuraava raportti julkistetaan 20.3., ja odotukset ovat korkealla. Valitaanko Suomi kahdeksannen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi?

Suomen onnellisuus on ollut jo vuosia kansainvälisen median kiinnostuksen kohteena. Suomi on saanut tuhansia mainintoja medioissa ympäri maailmaa, aina The New York Timesista ja BBC:stä Forbesiin. Laaja medianäkyvyys on vakiinnuttanut onnellisuuden yhdeksi Suomen erottuvuustekijäksi muista Pohjoismaista.
– Onnellisuus on kilpailuetu esimerkiksi matkailijoiden, investointien ja kansainvälisten osaajien houkuttelussa. Suomalaisten mutkaton luontosuhde, työn ja elämän tasapaino, turvallinen yhteiskunta ja toimivat julkiset palvelut tekevät Suomesta houkuttelevan kohteen. Suomi on vakiinnuttanut paikkansa onnellisuuden kärkimaana, ja onnellisuusnarratiivi on keskeinen osa kaupallista maakuvatyötä, kansainvälisen markkinoinnin johtaja Heli Jimenez Business Finlandista kertoo.
Onnellisuus matkailun vetovoimatekijänä
Kansainvälistä matkailua edistävä Visit Finland on hyödyntänyt onnellisuutta useiden vuosien ajan matkailumarkkinoinnissa, tehden siitä olennaisen osan Suomen matkailubrändiä. Onnellisuus on ollut teemana maailmanlaajuisissa kampanjoissa kuten ”Rent a Finn”, "Masterclass of Happiness" ja "Helsinki Happiness Hacks".
– Kaikkien kampanjoiden ytimenä on ollut tutustuttaa matkailijoita suomalaiseen elämäntapaan ja nostaa matkailullisten myyntivalttiemme tunnettuutta. Meille arkiset asiat kuten luonto, sauna, lähiruoka ja design ovat niitä asioita, joita kansainväliset matkailijat haluavat tulla Suomeen kokemaan, Jimenez jatkaa.
Aikooko Visit Finland jatkaa matkailumarkkinointia onnellisuusteeman parissa, vaikka Suomea ei valittaisi maailman onnellisimmaksi maaksi kahdeksatta kertaa?
– Maakuvatyön rakentaminen on pitkäjänteistä työtä ja aiomme jatkaa onnellisuusteeman parissa joka tapauksessa. Olemme lunastaneet paikkamme yhtenä onnellisimmista maista pitkän voittoputkemme ansiosta. Suomi tunnetaan maailmalla onnellisuuden ja hyvinvoinnin mallimaana, ja tämän imagon parissa jatkamme työtä johdonmukaisesti, Jimenez lisää.
Yhteyshenkilöt
Heli JimenezSenior Director, MarketingBusiness Finland / Visit Finland
Puh:+358 50 594 3832heli.jimenez@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerBusiness Finland / Visit Finland, Invest in Finland, Work in Finland
Puh:+358 40 901 5219heli.hemgard@businessfinland.fiKuvat
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Ulkomaiset matkailijat varaavat kesälomansa Suomeen nyt15.4.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Ulkomaiset matkailijat tekevät parhaillaan kesälomatkojensa varauksia. Kesälomaan liittyvien järjestelyjen varaukset tehdään huomattavasti lyhyemmällä aikajänteellä kuin talvimatkojen varaukset. Ulkomaiset vapaa-ajan lomamatkailijat varaavat kesälomansa Suomeen keskimäärin 2,7 kuukautta ennen matkaa. Varauskäyttäymisessä on kuitenkin merkittäviä eroja maiden välillä.
Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö kasvoi talvella 1,2 miljardiin euroon9.4.2025 07:31:00 EEST | Tiedote
Suomessa vieraili talven huippukuukausina joulukuusta helmikuuhun yhteensä 1,24 miljoonaa ulkomaista matkailijaa 88 maasta. Rahaa ulkomaiset vieraat jättivät Suomeen 1,23 miljardia euroa eli 15 prosenttia edellistalvea enemmän.
Business Finland tarttuu kiertotalouden pullonkaulaan – kuluttajabrändit aliedustettuina myönnetyssä rahoituksessa6.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Julkaisuvapaa Suomen ylikulutuspäivänä 6.4.2025 Kiertotalouden osuus kaikesta Business Finlandin rahoittamasta innovaatiotoiminnasta vuosina 2023–2024 oli 15 prosentin luokkaa. Näinä vuosina kiertotalouden ratkaisuille on myönnetty rahoitusta yli 200 miljoonaa euroa. Kuluttajabrändien osuus tästä oli vain muutama prosentti. “Tässä on selkeä pullonkaula”, kommentoi kuluttajaliiketoiminnan asiantuntija Anne Rahikainen Business Finlandista.
Suomalaisesta ruoasta rakennetaan matkailuvaltti3.4.2025 08:12:00 EEST | Tiedote
Suomen ruokamaakuvaa kehitetään lähivuosina määrätietoisesti osana matkailumarkkinointia. Tavoitteena on tehdä suomalaisesta ruoasta ja ruokakulttuurista tunnetumpi osa Suomi-kuvaa maailmalla ja nostaa Suomi houkuttelevaksi ruokamatkailumaaksi.
Ulkomaiset investoinnit Suomeen laskivat – Euroopassa historiallisen jyrkkä pudotus2.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin tuoreimman raportin mukaan Eurooppaan tehtyjen ulkomaisten investointien määrä laski 45 prosenttia verrattuna edellisvuoteen*. Invest in Finlandin seurannan mukaan uusia ulkomaisia yrityksiä sijoittui Suomeen vuonna 2024 yhteensä 231 kappaletta. Laskua edellisvuoteen oli noin 6 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme