Danske Bankin suhdannekatsaus: talous elpyy, mutta kuluttaja pysyy varovaisena
Suomen talouden elpyminen on vielä vuoden alkupuolella hidasta kuluttajien varovaisuuden vuoksi, mutta Danske Bank ennakoi kasvun piristyvän ostovoiman noustessa ja korkojen edelleen laskiessa.
Danske Bank ennustaa, että Suomen talous kasvaa kuluvana vuonna 1,1 prosenttia. Ensi vuodelle pankki ennustaa 1,8 prosentin kasvua. Pankki on pienentänyt kasvuennustettaan tälle vuodelle (aiempi ennuste 1,8 %) ja nostanut kasvuennustetta ensi vuodelle (aiempi ennuste 1,6 %).
”Viennin asteittainen piristyminen ja orastava käänne rakentamisessa tukevat nousua, joka voimistuu 2026. Talouden epävarmuutta lisää, että odotamme yhä konkreettista tietoa mahdollisista tuontitulleista, joita Yhdysvaltain presidentti Donald Trump voi EU-maille asettaa. Mahdollisten tullien vaikutukset tuntuisivat myös epäsuorasti esimerkiksi euroalueen talouden heikkenemisen kautta”, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Kuluttajan kannalta talouden horisontissa näkyy nyt myönteisiä tekijöitä. Korkojen lasku auttaa etenkin asuntovelkaisia. Ostovoima kasvaa, kun palkankorotukset ylittävät matalaksi painuneen inflaation. Kulutushaluja pienentää korkea työttömyys, jonka Danske Bank ennustaa laskevan tänä vuonna 8,3 prosenttiin ja ensi vuonna 7,7 prosenttiin.
”Työttömyyden nousu huolettaa kuluttajia ja lisää säästämisalttiutta. Osa yrityksistä kärsii silti edelleen osaavan työvoiman pulasta ja työikäinen väestö pysyy kasvussa vain maahanmuuton avulla. Odotamme työllisyyden kääntyvän loivaan nousuun vuoden 2025 kuluessa, kunhan rekrytointitarpeet lisääntyvät talouskasvun myötä”, sanoo Pasi Kuoppamäki.
Investointi-ilmapiiri kohentuu vähitellen
Maailmantalouden kasvu ja asteittain kohentuva suhdannetilanne Suomelle tärkeällä EU:n sisämarkkinalla nostavat vientikysyntää. Teollisuuden luottamuskyselyn matala arvio tilauskannasta kertoo, että teollisuustuotanto on pysynyt vielä talvella vaisuna.
”Muutokset Yhdysvaltojen kauppapolitiikassa saattavat johtaa tullien nousuun myös Suomesta Yhdysvaltoihin vietäville tuotteille. Teräs- ja alumiinitullien nosto ei yksin muodosta merkittävää uhkaa talouskasvulle, mutta laajemmilla tulleilla voisi olla suurempi vaikutus niin suoraan kuin epäsuoraan muun Euroopan talousvaikeuksien kautta. Yhdysvaltojen täytyy kuitenkin lähivuosina tuoda hyödykkeitä ja palveluita muualta. Odotamme Suomen suhteellisen kilpailukyvyn säilyvän hyvänä, koska maiden kahdenkeskiset suhteet ovat kunnossa ja tullit todennäköisesti nousevat korkeammalle esimerkiksi kiinalaisten hyödykkeiden osalta. Kauppasodan uhka ja sen vaikutus Euroopan talouteen on kuitenkin noussut yhdeksi merkittäväksi epävarmuuden lähteeksi”, Kuoppamäki sanoo.
Investointi-ilmapiiri kohentuu vähitellen korkojen laskiessa ja kysynnän piristyessä. Investoinnit vihreään siirtymään esimerkiksi energiatehokkuuden muodossa ovat jatkuneet ja Suomi saa jossain määrin energiaintensiivisiä investointeja esimerkiksi uusien palvelinkeskusten muodossa.
SUOMI |
Toteuma (alustava) |
Nykyinen ennuste |
Aiempi ennuste |
||
2024 |
e2025 |
e2026 |
e2025 |
e2026 |
|
BKT, volyymi % |
-0,2 % |
1,1 % |
1,8 % |
1,8 % |
1,6 % |
Työttömyysaste, % |
8,4 % |
8,3 % |
7,7 % |
8,1 % |
7,3 % |
Kuluttajahintojen muutos, % |
1,6 % |
0,9 % |
1,8 % |
1,2 % |
1,8 % |
Ansiotason muutos, % |
3,1 % |
3,1 % |
3,4 % |
3,1 % |
3,0 % |
Asuntojen hinnat, % |
-3,3 % |
2,5 % |
3,0 % |
4,0 % |
3,0 % |
Vaihtotase / BKT, % |
0,3 % |
-0,2 % |
0,0 % |
-0,2 % |
-0,2 % |
Julkinen velka / BKT, % |
81,2 % |
84,6 % |
85,8 % |
82,2 % |
82,6 % |
Yhteyshenkilöt
Pasi KuoppamäkiPääekonomisti
Puh:050 424 0025Pasi.Kuoppamaki@danskebank.fiTopi KanniainenLehdistöpäällikkö
Puh:050 591 1904Topi.Kanniainen@danskebank.fiKuvat

Liitteet
Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bankin yritysasiakkaat: Trumpin tullien vaikutukset ovat olleet toistaiseksi vähäisiä2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank selvitti keskisuurilta yritysasiakkailtaan, miten Trumpin tullit ovat vaikuttaneet vientiin. Osa yrityksistä kertoo voivansa siirtää tullien aiheuttamat kulut hintoihin viiveellä, osa ei.
Kutsu medialle: Miten suomalaisten asumishalut ovat muuttuneet?30.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Danske Bank järjestää taustoittavan keskustelutilaisuuden asumista käsittelevästä Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksesta.
Tutkimus: Ympäristöasiat eivät paina vaakakupissa asuntokaupoilla entiseen malliin28.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat kiinnostuneempia putkiremonteista kuin energiatehokkuutta lisäävistä parannuksista. Vain vajaa puolet suomalaisista kokee ympäristövaikutukset melko tärkeiksi valitessaan asuntoa.
Tutkimus: Asuntolainan määrä on hämärän peitossa joka kymmenennelle suomalaiselle22.4.2025 09:29:02 EEST | Tiedote
Danske Bankin Lasikatto lompakossa 2025 -tutkimuksen mukaan naimisissa olevat ja sinkut tietävät kotitaloutensa kuukausitulot avopareja paremmin. Iäkkäämmät vastaajat olivat perillä raha-asioistaan nuoria vastaajia paremmin.
Asumisen kustannukset huolettavat suomalaisia: “Huoli on jäänyt päälle”10.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan korkojen nousu ei huoleta suomalaisia enää samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten. Nousevista koroista on huolissaan nyt joka viides suomalainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme