EVA: Suomalaisten enemmistö haluaa kevennystä perintöveroon – arvonlisäveron kiristykset riittivät
6.3.2025 06:01:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
Suomalaiset ovat saaneet tarpeekseen arvonlisäveron korotuksista ja toivovat kevennystä perintöveroon, käy ilmi EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Syksyllä 2024 tehdyt arvonlisäveron korotukset ovat muuttaneet suomalaisten suhtautumista verotuksen painopisteisiin. 39 prosenttia alentaisi kulutuksen verotusta yleisesti (ml. yleinen arvonlisäverokanta) ja 45 prosenttia pitäisi sen ennallaan. Vain 11 prosenttia kiristäisi kulutuksen verotusta entisestään. Keväällä 2024 poikkeuksellisesti jopa neljännes suomalaisista (25 %) kannatti kulutuksen verotuksen kiristämistä.
“Kulutuksen verotus on järein työkalu lainsäätäjän veropakissa. Korotusvara on nyt käytetty, kun arvonlisäverokanta nostettiin syksyllä Euroopan unionin toiseksi kireimmälle tasolle. Vaikka suomalaiset ottavat julkisen talouden tasapainottamisen tosissaan, kulutuksen verotus on jo niin ankaraa, että näkemykset kallistuvat keventämisen puolelle yli puoluerajojen”, toteaa EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.
Yli puolet suomalaisista (53 %) kannattaa perintö- ja lahjaveron keventämistä. Heistä enemmistö (35 % kaikista vastaajista) toivoo peräti tuntuvia veronalennuksia perintöveroon. Perintöveron kiristämistä kannattaa vain 13 prosenttia vastaajista, ja tämä kanta on keskittynyt pääasiassa vasemmistoliiton äänestäjiin. Hallituspuolueiden sekä keskustan ja Liike Nytin kannattajien enemmistö kannattaa perintöveron keventämistä. SDP:n kannattajistakin 42 prosenttia kannattaa perintö- ja lahjaveron keventämistä.

EVAn aiempien tutkimusten valossa suomalaiset suhtautuvat myönteisesti perintöveron korvaamiseen luovutusvoittoverolla. Ruotsissa perintövero poistettiin jo 2000-luvun alussa, ja vastaava muutos nauttii suomalaisten keskuudessa laajaa kannatusta.
"Julkisen talouden tilanteesta huolimatta enemmistö keventäisi perintö- ja lahjaveroa. Vero koetaan ongelmalliseksi etenkin niissä tilanteissa, joissa perinnöksi saadaan muuta omaisuutta kuin rahaa. Perintöveron poistaminen ei ole varsinainen veronkevennys, jos se rahoitetaan luovutusvoittoveron kiristämisellä", Kujanpää sanoo.
Veronkiristysvaraa suomalaiset näkevät alkoholiverossa (62 % korottaisi) sekä pääomatulojen (50 %) ja yritysten tulojen (42 %) verotuksessa. Näkemyksiin pääomatuloveron tasosta vaikuttaa merkittävästi se, sijoittaako henkilö itse aktiivisesti osakkeisiin ja sijoitusrahastoihin vai ei.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 018 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 8.10.–21.10.2024. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).
Aiheesta kertovan artikkelin saa julkaista saman aamun lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emmiliina KujanpääJohtava veroasiantuntija
Puh:+358 40 768 0621emmiliina.kujanpaa@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiElinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaisten luottamus Yhdysvaltoihin on romahtanut28.2.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten käsitys Yhdysvalloista on kääntynyt lyhyessä ajassa selvästi aiempaa kielteisemmäksi. Enemmistö pitää Yhdysvaltoja nyt epävakaana ja arvaamattomana, ja aiempaa useampi näkee maan laajentumishaluisena suurvaltana sekä epäluotettavana kumppanina, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Venäjän luoma epävarmuus ja riskien välttely jarruttavat suomalaisten mielestä talouskasvua7.2.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten mielestä Suomen viime vuosien heikko talouskasvu johtuu ennen kaikkea Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamasta epävarmuudesta ja yhteiskunnassa vallitsevasta riskejä välttelevästä ilmapiiristä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset suhtautuvat vastahakoisesti ajatukseen puolustusverosta28.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset rahoittaisivat puolustusmenojen kasvua mieluummin karsimalla valtion muita menoja kuin kiristämällä verotusta, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Useimpien mielestä maamme menee väärään suuntaan – suomalaisuutta arvostetaan silti edelleen20.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomen tulevaisuuteen liittyvä pessimismi kasvaa ja selvän enemmistön mielestä maamme suunta on väärä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Huolta aiheuttavat tällä hetkellä etenkin työttömäksi joutumisen vaara, terveydenhuollon palveluiden kustantaminen ja julkisen talouden ongelmat. Talouden ongelmat eivät ole kuitenkaan horjuttaneet kokemusta suomalaisuudesta onnena ja etuoikeutena.
EVA: EU:n yhteisvelka kääntyi vastatuuleen, vaikka EU-myönteisyys pysyy vahvana10.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat selvän myönteisesti EU-jäsenyyteen ja euroon, mutta aiempaa harvempi on valmis hyväksymään EU:n rahoituksen kasvattamista tai EU:n yhteisvelkaa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme