Ammattiliitto JHL aloittaa neuvottelut kunta- ja hyvinvointialan työehdoista, tavoitteena ostovoiman turvaaminen ja työhyvinvoinnin vankistaminen
11.3.2025 07:00:00 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Sopimusneuvotteluissa pitää tällä kertaa myös turvata työsuhteiden ehtoja, koska Suomen hallitus aktiivisesti murentaa työntekijöiden asemaa.

Ammattiliitto JHL aloittaa tiistaina 11. maaliskuuta neuvottelut kunta- ja hyvinvointialan sekä KT:n yritysjaoston yritysten työehdoista.
Neuvotteluissa pitää saada aikaan ratkaisu, joka korjaa viime vuosina rapautunutta ostovoimaa, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström alleviivaa.
– Meille on tärkeää, että valtaosa korotuksista maksetaan niin kutsuttuina yleiskorotuksina, eli korotus tulee kaikille työehtosopimuksessa mukana oleville työntekijöille. Tavoittelemme palkankorotuksiin sekalinjaa, eli osa korotuksista maksetaan prosenttikorotuksina, osalla palkka nousee tietyllä euromäärällä.
Palkankorotusten tasosta sovitaan ammattiliittojen ja työnantajan kesken, eikä Suomen hallitus voi sanella korotusten määrää, Ekström muistuttaa.
Ammattiliitto JHL pitää kiinni kunta-alan palkkaohjelmasta, joka on voimassa vuoteen 2027 saakka. Palkkaohjelmassa sovittuja korotuksia ei pidä sotkea uusiin korotuksiin, jotka sovitaan tällä kierroksella. Korotusten tasolle saadaan suuntaa ratkaisuista, joita on tehty muun muassa teknologiateollisuudessa.
Palkankorotusten lisäksi tällä kierroksella pitää kiinnittää huomiota työsuhdeturvaan sekä työhyvinvointiin, JHL:n neuvottelujohtaja Kristian Karrasch sanoo. Hän johtaa JHL:ssä julkisen alan sopimusneuvotteluita.
– Kehitettävää on erityisesti työaikamääräyksissä. Yksityiskohdat vaihtelevat työaikamuodosta ja työehtosopimuksesta riippuen. Työaikojen kehittäminen parantaa työhyvinvointia ja työn tuloksellisuutta, Karrasch muistuttaa.
Suomen hallitus on parin vuoden aikana murentanut työlainsäädäntöä. Työttömyysturva on jo heikentynyt merkittävästi, nyt uhattuna on myös irtisanomissuoja. Nämä asiat voivat nousta esiin myös neuvottelupöydissä.
Kristian Karrasch muistuttaa, että työntekijät tarvitsevat nyt entistäkin enemmän luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen tukea.
– Meillä on runsaasti ajatuksia, joilla henkilöstön edustajien asemaa vahvistetaan. He ovat keskeisessä roolissa tukemassa työntekijöitä, kun kuntien ja hyvinvointialueiden tehtävät muuttuvat.
Kunta- ja hyvinvointialan työehtosopimusten kaudet päättyvät 30.4.2025. Kunta-alan sopimuksista selkeästi suurin on kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES, muita sopimuksia ovat kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS sekä kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus TTES.
Hyvinvointialalla JHL neuvottelee HYVTES- ja SOTE-sopimuksista. HYVTES on hyvinvointialan virka- ja työehtosopimus. SOTE-sopimus on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimus.
Tällä kertaa neuvotteluissa ovat myös KT:n yritysjaoston työehdot. Yritysjaostoon sovitaan neljä eri työehtosopimusta. KT:n yritysjaostoon kuuluu satoja yrityksiä. Jäsenet ovat yrityksiä, jotka ovat kuntien tai hyvinvointialueiden määräysvallassa. Aiemmin nämä yritykset kuuluivat Avaintyöantajat Avaintaan, joka lopetti toimintansa vuoden 2025 alussa.
Lisätiedot:
JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström, 040 828 2865
JHL:n neuvottelujohtaja Kristian Karrasch, 040 728 9046
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Muut kielet
- ENG: Trade Union JHL starts collective agreement negotiations for the municipal and welfare sector, goals include securing purchasing power and improving wellbeing at work
- SWE: Fackförbundet JHL inleder förhandlingar om kommun- och välfärdssektorns arbetsvillkor, målet är att trygga köpkraften och förstärka arbetshälsan
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Fackförbundet JHL: Arbetstagare har rätt att få lön om myndigheterna beordrar dem att stanna hemma på grund av drönarhot21.5.2026 15:05:25 EEST | Pressmeddelande
Den finländska lagstiftningen måste raskt ändras så att arbetstagarna bibehåller sin ekonomiska trygghet även i undantagssituationer. JHL inleder så fort som möjligt förhandlingar med arbetsgivarförbunden om lönebetalning i undantagssituationer.
Ammattiliitto JHL: työntekijöiden on saatava palkkansa, kun viranomainen käskee jäämään kotiin drooniuhan takia21.5.2026 14:26:50 EEST | Tiedote
Suomen lainsäädäntöä pitää kiireesti muuttaa, jotta työntekijät tuntevat olevansa taloudellisesti turvassa myös poikkeustilanteissa. JHL ryhtyy mahdollisimman pikaisesti neuvottelemaan työnantajaliittojen kanssa siitä, miten palkanmaksu poikkeustilanteissa määräytyy.
JHL: Joka neljäs nainen kokee raskaus- ja perhevapaasyrjintää1.5.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n tietojen mukaan joka neljäs nainen Suomessa on kohdannut raskaus- tai perhevapaasyrjintää työelämässä.
JHL: Kehysriihen tulos heikentää julkista taloutta ja kurittaa palveluja23.4.2026 16:04:26 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL pitää hallituksen kehysriihen linjauksia kokonaisuutena karmeina sekä julkisen talouden että työntekijöiden näkökulmasta. Hallitus on päätöksillään pahentanut alijäämäkehitystä sen sijaan, että olisi vahvistanut talouden kestävyyttä.
JHL: Pelkät leikkaukset eivät tasapainota valtion budjettia15.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että valtiontaloutta ei saada kestävälle uralle vain menoja leikkaamalla. Keskeinen ongelma on tulojen ja menojen eritahtinen kasvu: menot kasvavat selvästi tuloja nopeammin, mikä pitää velkaantumisen käynnissä leikkauksista huolimatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

