Vamos-valmennus tuo toivoa nuorille: 50 % siirtyi työ- ja koulutuspoluille vuonna 2024
Nuorten syrjäytyminen ja mielenterveyden haasteet ovat kasvussa. Diakonissalaitoksen Vamos-valmennus tukee haavoittuvassa asemassa olevia nuoria kohti koulutusta ja työelämää, ja vuoden 2024 tulokset osoittavat toiminnan merkittävän yhteiskunnallisen hyödyn.

Nuorten hyvinvointi, mielenterveys ja syrjäytyminen ovat olleet yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä jo pitkään. Vuonna 2024 avoimien työpaikkojen määrä laski, ja alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 4100 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.
Diakonissalaitoksen Vamos-valmennus on osoittanut tarpeellisuutensa tukemalla haavoittuvassa asemassa olevia 16–29-vuotiaita nuoria kohti koulutusta ja työelämää. Vuonna 2024 Vamoksen toiminnassa oli mukana ennätykselliset 3289 nuorta, joista 2089 sai intensiivistä valmennusta.
Vamos-valmennus auttaa nuoria menestymään haastavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa
Vuoden 2024 tulokset osoittavat, että Vamos tavoittaa erittäin hyvin haavoittuvassa asemassa olevia nuoria. Palvelun päättäneistä nuorista 50 prosenttia siirtyi työ- ja koulutuspoluille, mikä on merkittävä saavutus, erityisesti huomioiden työllisyyskehityksen heikkenemisen ja nuorten työttömien määrän kasvun Suomessa. Nuorten hyvinvointia arvioitiin Tulostähti-arviointityökalulla, ja suurimmat positiiviset muutokset tapahtuivat mielenterveyden, luottamuksen ja toivon sekä identiteetin ja itseluottamuksen osa-alueilla.
"Valmennuksessa on korostunut myös nuorten kannattelu, koska jatkopoluille pääseminen on vaikeutunut. Työhön tai edes työkokeiluun on vaikea päästä, ja samalla palveluja vähennetään. Silloin tärkeäksi nousee valmennuksen aikana opittujen valmiuksien ylläpito ja tulevaisuudenuskon vahvistaminen”, sanoo Vamoksen palvelualuejohtaja Jenni Oliveira Diakonissalaitokselta.
Vamos on tärkeä osa nuorta tukevaa ekosysteemiä hyvinvointialueilla ja kunnissa. Vuonna 2024 palvelussa päättäneiden nuorten osalta yhteiskunnallinen hyöty nousi 2,17 miljoonaan euroon ensimmäisen tarkasteluvuoden aikana.
Lataa raportti: Vamoksen vuosi 2024 (pdf)
Vamos on Diakonissalaitoksen nuortenpalvelu, joka tukee 16–29-vuotiaita nuoria kohti koulutusta ja työelämää. Toiminta perustuu kiireettömään kohtaamisen ja nuoren tilanteesta lähtevän yksilöllisen tuen voimaan. Jokainen Vamoksessa aloittava nuori saa oman työntekijän, ja tukea saa niin arkeen kuin tulevaisuuden suunnitteluun, juuri niihin itselle tärkeimpiin asioihin. Vamos toimii 11 paikkakunnalla Helsingistä Rovaniemelle ja toiminta on nuorelle aina maksutonta. Vaikuttavuusseura ry palkitsi Diakonissalaitoksen Vamoksen Vuoden yhteiskunnallisena vaikuttavuustekona vuonna 2021.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi LaineKehittäminen ja hankkeet, Diakonissalaitos
Puh:+358 400 237 775terhi.laine@hdl.fiJenni OliveiraPalvelualuejohtaja
Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelu (Helsinki, Espoo, Turku ja Lahti)
Jenni SarolahtiViestintäpäällikkö
Diakonissalaitoksen yleishyödyllinen toiminta (mm. nuoret, etsivä katutyö, paperittomat, kidutettujen kuntoutus, Itä-Euroopan liikkuva väestö, kansalaistoiminta)
Kuvat

Linkit
Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Tukea siellä missä tarve on – uusi opas tukee etsivää ja jalkautuvaa päihdetyötä16.6.2025 09:59:19 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen kehittämä toimintamalli tarjoaa konkreettisia työkaluja ja näkökulmia päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten tukemiseen heidän omassa elinympäristössään. Oppaassa kuvataan matalan kynnyksen työmuoto, joka on tavoittanut yli 5 500 ihmistä ja tuottanut 28 000 kohtaamista vuosina 2019–2024.
Oppeja kadulla tehtävästä päihdetyöstä | Webinaari 16.6. klo 13–14.306.6.2025 14:10:53 EEST | Kutsu
Päihdeongelmat ovat Suomessa viime vuosina lisääntyneet. Katukulttuurissa tapahtuneet muutokset ja päihteiden saatavuuden lisääntyminen ovat tehneet etsivästä ja jalkautuvasta työstä entistäkin tärkeämpää.
Diakonissalaitos käynnistää Suomen ensimmäisen kanssatutkimuksen neurokirjosta2.6.2025 09:39:23 EEST | Tiedote
Miten neurokirjon aikuiset kokevat arjen haasteet, vahvuutensa ja saamansa tuen? Kokemusosaamisesta ammentava tutkimus tuottaa uutta ja ainutlaatuista tietoa neurokirjon aikuisten kokemuksista ja tuen tarpeista.
Tarvitsemme radikaalia sopua! - Vastakkainasettelun ajassa toisen arvostava kohtaaminen on radikaali teko22.5.2025 10:13:48 EEST | Tiedote
Erimielisyys on arkea, mutta kohtaamisen tapa on valinta. Diakonissalaitos vahvistaa työtään yhteiskuntarauhan ja parempien kohtaamisten eteen ja peräänkuuluttaa samaa myös muilta. Minkä arjessa sopua edistävän teon sinä teit viimeksi? Minkä arjessa sopua edistävän teon voisit tehdä tänään?
Vamos Kuopio juhlii 10-vuotista taivaltaan – juhlatilaisuus 23.5.202519.5.2025 08:00:00 EEST | Kutsu
Vamos Kuopio on kymmenen vuoden aikana tukenut tuhansia koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria Pohjois-Savossa. Toiminta on vastannut aina alueen ajankohtaisiin haasteisiin, kuten ilman huoltajaa alaikäisenä Suomeen saapuneiden nuorten tukemiseen vuonna 2015, mielenterveyspalveluiden saatavuusongelmiin, koronapandemian vaikutuksiin sekä yleisesti NEET-nuorten (not in education, employment or training) tarpeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme