Verenluovutustilaisuus Åbo Svenska Teaterin näyttämöllä keskiviikkona 12.3.
Veripalvelu järjestää jo kahdeksannen kerran ainutlaatuisen verenluovutustilaisuuden yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin kanssa keskiviikkona 12.3.2025 klo 12–18. Tilaisuus toteutetaan yhdessä Turun alueella toimivien korkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijajärjestöjen kanssa.

Veripalvelun tavoitteena on yli 20 000 uutta luovuttajaa vuonna 2025. Tavoite saadaan toteutumaan ainoastaan vapaaehtoisten verenluovuttajien avulla.
”Turussa on 40 000 opiskelijaa eli korkeakouluyhteistyön vahvistamisessa on valtava potentiaali. Opiskelijajärjestöt tekevät arvokasta työtä osallistumalla tähän verenluovutuskampanjaan”, Turun Veripalvelun aluepäällikkö Pekka Kukko kiittelee.
Veripalvelun ja Åbo Svenska Teaterin yhteistyö alkoi teatterin aloitteesta Suomen 100-vuotisjuhlavuonna, ja menestykseksi osoittautunut tempaus on nyt vakiintunut vuosittaiseksi osaksi teatterin yhteiskunnallista toimintaa.
"On ilahduttavaa tehdä yhteistyötä Veripalvelun kanssa ja avata teatteri ainutlaatuisella tavalla hyödylliseen ja tärkeään tarkoitukseen", sanovat Åbo Svenska Teaterin tuotantokoordinaattori Anna Ehrström ja viestintävastaava Maria Olin.
Uniikki ympäristö verenluovutukselle
Teatteri takaa verenluovutukselle tavallisesta poikkeavat puitteet. Tilaisuuden aikana teatterisali on kauniisti valaistu ja taustalla soi musikaalimusiikki. Tämänvuotisen verenluovutustilaisuuden teemana on ”haalarit”.
Verenluovutuksen jälkeen teatterille voi vielä jäädä nauttimaan kahvia ja välipalaa sekä seuraamaan teatteriluovutusta permannolta käsin. Veripalvelu tarjoaa luovuttajille täytettyjä croissanteja, munkkeja, smoothieta, kahvia ja teetä.
Verenluovutukseen Åbo Svenska Teaterin päänäyttämölle pääsee suoraan Turun Hansan kauppakeskuksesta.
Kuka voi luovuttaa?
Suurin osa verenluovutusikäisistä sopii verenluovuttajiksi. Ensimmäistä kertaa verta voi luovuttaa 18–59-vuotiaana, ja jo aiemmin luovuttaneet voivat jatkaa 70-vuotiaaksi asti.
Oman luovutussoveltuvuutensa voi testata helposti osoitteessa sovinkoluovuttajaksi.fi.
Aika verenluovutukseen varataan osoitteessa veripalvelu.fi/ajanvaraus. Voit saapua paikalle myös ilman ajanvarausta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka KukkoVeripalvelu Turun aluepäällikköSuomen Punaisen Ristin Veripalvelu
Puh:050 374 0471pekka.kukko@veripalvelu.fiMaria OlinViestintävastaava, Åbo Svenska TeaterÅbo Svenska Teater
Puh:045 650 46 08maria.olin@abosvenskateater.fiKuvat
Linkit
Luomme mahdollisuuksia elämän pelastamiseen
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu vastaa keskitetysti koko Suomen verivalmistehuollosta. Tehtäviimme kuuluu niin verenluovuttajien rekrytointi, verenluovutusten järjestäminen ja veren keräys kuin myös luovutetun veren testaus ja verivalmisteiden tuotanto sekä valmisteiden varastointi ja jakelu terveydenhuollon käyttöön.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Väitöstutkimus: Kokoverivalmiste lupaava vaihtoehto verenvuotopotilaiden ensihoidossa4.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Sanna Susilan väitöskirjatutkimus osoittaa, että kokoverivalmiste voi olla tehokas vaihtoehto vakavasti vuotavien potilaiden sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa.
Väitöstutkimus: Verenluovutus on hyvä tapa auttaa ja tukea tutkimusta6.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
YTM Vera Raivolan 7.11. tarkastettavassa sosiologian väitöstutkimuksessa kartoitettiin luovuttajien ajatuksia verenluovutuksesta ja osallistumista biopankkitutkimukseen. Suurin osa luovuttajista kokee verenluovutuksen konkreettisena ja hyvänä tapana auttaa potilaita. He ovat myös valmiita antamaan näytteen biopankkitutkimukseen, kun se tapahtuu verenluovutuksen yhteydessä.
Veripalvelun tutkimusrahastolta apurahoja verihuoltoketjun ja kudosten luovutuksen tutkimukseen5.11.2025 08:30:18 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tutkimusrahasto on myöntänyt uusia apurahoja tutkimuksiin, jotka keskittyvät verihuoltoketjun vahvistamiseen sekä veren, solujen ja elinten luovuttamisen monitieteelliseen tutkimukseen. Yhteensä apurahoja myönnettiin tänä vuonna 170 000 euroa viidelle tutkimusprojektille.
Silmäsairauksien hoitoon uusi valmiste verenluovuttajien avulla21.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu alkaa toimittaa seerumisilmätippoja vaikeasta kuivasilmäisyydestä ja silmän pintasairauksista kärsiville potilaille. Kyseessä on uusi verestä erotellusta seerumista tehty valmiste, joka helpottaa silmätautipotilaiden hoitoa.
Jo yli 500 työpaikalla saa luovuttaa verta työajalla25.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi työyhteisö osallistuu potilaiden auttamiseen sallimalla verenluovutuksen työajalla. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun työpaikkasertifikaatti on nyt käytössä jo yli 500 työpaikalla eri puolilla Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

