Yhteishaku alkaa – Diakissa 609 aloituspaikkaa kaikilla kampuksilla ja verkossa
10.3.2025 08:00:00 EET | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.

Diakissa on haussa yhteensä 609 aloituspaikkaa sosiaali- ja terveysalan, kirkon alan ja tulkkauksen AMK- ja YAMK-koulutuksissa Helsingissä, Oulussa, Porissa sekä Diak Itä-Suomessa Jyväskylässä ja Pieksämäellä. Lisäksi haussa on mukana verkossa toteutettavat sosionomi (AMK) -koulutus sekä YAMK-koulutukset. Haussa olevat koulutukset alkavat syksyllä 2025.
– Elämme maailmassa, jossa on paljon eriarvoistumista, konflikteja ja jännitteitä. Meiltä valmistuneilla on vahvat edellytykset toimia kaikkein haavoittuvimpien ryhmien kanssa ja puolustaa ihmisarvoista elämää. Diakista valmistuu rautaisia asiantuntijoita, jotka rakentavat työllään sosiaalisesti kestävämpää maailmaa, sanoo toimitusjohtaja-rehtori Elina Juntunen.
Diakista valmistutaan kohtaamisen asiantuntijoiksi monenlaisiin rooleihin ja ympäristöihin. Diakista valmistuneilla on vahva asiantuntijuus, hyvät yhteistyötaidot, kyky toimia monikulttuurisissa ympäristöissä sekä valmiudet oman työn kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen.
- Helsinki (50 aloituspaikkaa, päivätoteutus)
- verkkototeutus (40 aloituspaikkaa)
- Helsinki (30, päivätoteutus)
- Jyväskylä (20, verkkopainotteinen monimuotototeutus)
Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö
- Helsinki (30, päivätoteutus)
- Jyväskylä (20, verkkopainotteinen monimuotototeutus)
- Helsinki (60, päivätoteutus)
- Oulu (45, verkkopainotteinen monimuotototeutus)
- Pori (40, monimuotototeutus)
- Pieksämäki (50, verkkopainotteinen monimuotototeutus)
- Pori (30, monimuotototeutus)
Tulkki (AMK), asioimistulkkaus
- Helsinki (25, monimuotototeutus)
Tulkki (AMK), viittomakielen ja puhevammaisten tulkkaus
- Helsinki (34, monimuotototeutus)
Arvot, yhteisöt ja etiikka (YAMK)
- verkkototeutus, 40
Ekososiaalinen työ ja globaaliosaaminen (YAMK)
- verkkototeutus, 45
Monialainen ja yhteensovittava johtaminen (YAMK)
- verkkototeutus, 50
Valintakokeet ja todistusvalinta
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti AMK-valintakokeen ja todistusvalinnan perusteella.
Diakin sosiaali- ja terveysalan sekä kirkon alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset käyttävät ammattikorkeakoulujen yhteistä AMK-valintakoetta, josta voi lukea lisää Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. Diak järjestää AMK-valintakokeen Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla. Hakija valitsee kokeen suorituspaikan ja -ajan yhteishaun hakulomakkeella tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tutustu AMK-valintakoe-sivuun, mikäli valitset tekeväsi kokeen Diakissa.
Tulkkauksen alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset eivät ole mukana AMK-valintakokeissa, vaan niillä on omat valintakokeet. Tulkkauksen alan valintakokeista voit lukea lisää täältä.
Suomenkielisissä sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa 40 % opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla. Todistusvalinta ei ole käytössä Diakin tulkki (AMK) -tutkintoon johtavissa koulutuksissa eikä YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa.
YAMK-koulutusten opiskelijavalinnat tehdään valintaopintojakson perusteella. Lue lisää YAMK-koulutusten valintatehtävistä.
Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 26.5.2025. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 3.7.2025.
Diakin hakijapalvelut palvelee hakijoita
Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fi tai puhelimitse: 0400 725 384 (ma-to 10–11 ja 12–14).
Lisätietoa
Katso koulutustemme tiedot ja hakuohjeet hakijan sivuilta.
Lue lisää kampuksistamme.
Lue opiskelijoidemme tarinoita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Pihlajamäkimarkkinoinnin asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 346 5169anna.pihlajamaki@diak.fiDiakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Osaamisemme kohdistuu sinne, missä on eriarvoisuutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Teemme sosiaalista innovointia ihmisen puolella. Olemme ihmisyyden asiantuntijoita, joita ajaa halu rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Teemme tuloksellisesti jatkuvaa kehitystyötä, jotta maailma olisi kaikille hyvä. Uskomme ihmiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Uudenlaista koulutusta muuttuviin turvallisuusilmiöihin: Diak ja Prevenza vastaavat maalittamiseen ja radikalisoitumiseen16.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ja Prevenza Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Prevenzan koulutukset tulevat osaksi Diakin täydennyskoulutustarjontaa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa asiantuntijoiden ja organisaatioiden resilienssiä ja turvata toimintakykyä muuttuvassa turvallisuusympäristössä.
Yhteishaku alkaa – Diakin Oulun-kampuksella voi opiskella verkkopainotteisesti sairaanhoitajaksi9.3.2026 08:01:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 10.–24. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diak tarjoaa useita verkossa suoritettavia AMK- ja YAMK-koulutuksia9.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 10.–24. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diakin Porin-kampuksella 70 aloituspaikkaa terveysalan AMK-koulutuksiin9.3.2026 07:58:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 10.–24. maaliskuuta.
Eurooppalaisia ratkaisuja soten haasteisiin: Diak mukaan EduCare 5.0 ‑allianssiin28.1.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Diak on kutsuttu mukaan European Universities Initiative (EUI) hakemusta valmistelevaan EduCare 5.0 -allianssiin. Konsortion tavoitteena on vahvistaa sosiaalista kestävyyttä uudistamalla eurooppalaista terveysalan koulutusta ja terveys- sekä hyvinvointipalveluja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme