Vihreät esittää epäluottamusta sisäministerille
Vihreiden eduskuntaryhmä esittää epäluottamusta sisäministeri Mari Rantaselle Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen seurauksena. Esityksen tekevät eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat Saara Hyrkkö ja Inka Hopsu perjantain täysistunnossa.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan sisäministeriön poliittinen johto syrji pakolaisia uskonnon ja kansallisen alkuperän perusteella pakolaiskiintiön kohdentamista koskeneessa valmistelussa.
— Emme näe muuta vaihtoehtoa tilanteessa, jossa viranomainen on todennut sisäministerin rikkoneen perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta. Suomessa ei tule antaa siimaa oikeusvaltiota ja yhdenvertaisuutta horjuttavalle kehitykselle, josta löytyy esimerkkejä maailmaltakin, sanoo Hyrkkö.
Vihreät odotti pääministeri Orpon reagoivan selvityksen johtopäätöksiin, kuten hän oli luvannut mm. vastauksessaan Veronika Honkasalon suulliseen kysymykseen aiheesta viime marraskuussa.
— Pääministeri antoi kuitenkin hyväksyntänsä ministerin sopimattomalle toiminnalle. Suomi ei saa valua suuntaan, jossa hallituksen ja sen ministereiden ei tarvitse piitata perustuslaista. Puheet nollatoleranssista rasismille olivat myös jälleen vain ilmaa, sanoo Hopsu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara HyrkköKansanedustaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiInka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme