Tulevana kesänä päällystetään edelleen moninkertainen määrä tieverkkoa normaalivuoteen verrattuna
Päällystysohjelman pituus tulevana kesänä on noin 320 kilometriä. Tämän mahdollistaa normaalia suurempi käytettävissä oleva rahoitus jo toista vuotta peräkkäin. Päällystystyöt käynnistyvät tämänhetkisen tiedon mukaan toukokuun puolessa välissä ja jatkuvat lokakuun loppuun saakka.

Korjausvelkarahoitus vahvistaa tieverkkoa
Etelä-Pohjanmaa ELY-keskuksen alueella myönnettiin vuodelle 2025 korjausvelkarahoitusta 23,68 miljoonaa euroa. Näin ollen Pohjalaismaakuntien alueella päällystetyn tieverkon korjaukseen on käytössä kaikkiaan 35 miljoonaa euroa.
– Korjausvelkaraha auttaa hillitsemään korjausvelan kasvua, mutta haasteet eivät poistu. Päällystyskauden jälkeen alueellemme jää yhä satoja kilometrejä huonokuntoisia tai erittäin huonokuntoisia maanteitä, toteaa liikennevastuualueen johtaja Anders Östergård Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.
Päällystyskohteet sijoittuvat pääosin päätieverkolle eli valta- ja kantateille. Korjausvelkarahoitus vahvistaa myös alempaa tieverkkoa. Lisäksi alueellamme päällystetään kävely- ja pyöräteitä noin viisi kilometriä ja huonokuntoisia päällystettyjä teitä parannetaan sorateiksi 16 kilometriä.
Eduskunnan jakovarahankerahoitusta sai yksitoista kohdetta, jotka suuntautuvat alemmalle tieverkolle. Mukana on myös kohteita, jotka kunnostetaan yhteistyössä kuntien kanssa. Maantieverkon pituus on alueellamme yhteensä 8 600 kilometriä, josta päällystettyjä teitä on noin 6 000 kilometriä.
Päällysteiden paikkaustyöt käynnistyvät kevään myötä
Pohjalaismaakuntien alueella päällystevaurioiden paikkausta tehdään läpi vuoden tarpeiden mukaisesti. Kevät tuo tullessaan laajempia päällystevaurioita, joiden myötä käynnistetään laajemmat paikkaustyöt.
Ensimmäiset paikkaustoimenpiteet tehdään päätieverkolle valta- ja kantateille sekä alemmalla tieverkolle siten, että kohteista korjataan pahimmat liikenneturvallisuutta vaarantavat päällystevauriot.
Tiestön huonosta kunnosta ilmoitetaan ensisijaisesti Liikenteen asiakaspalvelun palauteväylään tai liikennettä vaarantavista ongelmista suoraan Tieliikennekeskuksen Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (24/7).
Tulevan kesän merkittävimmät päällystyskohteet
- Valtatie 3, Vaasan moottoritie, Vaasa, 4,6 kilometriä
- Valtatie 8, Satakunnan raja - Finnby, Kristiinankaupunki, 9,4 kilometriä
- Valtatie 8, Kalmossa - Brännbacken, Närpiö, 16,3 kilometriä
- Valtatie 8, Kokkola - Riipankangas, Kokkola, 8,1 kilometriä
- Kantatie 63, Hahtomaa - Kauhava, Kauhava, 13,4 kilometriä
- Kantatie 63, Toholampi- Pohjois-Pohjanmaan raja, Toholampi, 10,5 kilometriä
- Kantatie 66, Sarvikas- Mäyry, Kuortane, 12,8 kilometriä
- Kantatie 67, Pjelax- Teuva, Teuva, 14,3 kilometriä
Sorateiksi parannettavia kohteita
- Maantie 7112 Hirvijoki, Lapua, 4,0 kilometriä
- Maantie 17023 Härkmeri, Kristiinankaupunki, 4,1 kilometriä
- Maantie 17093 Bäcklidvägen, Närpiö, 3,8 kilometriä
- Maantie 17409 Ilkkalanharju, Ilmajoki, 1,0 kilometriä
- Maantie 17721 Uusikylä, Alajärvi, 3,1 kilometriä
Kävely- ja pyörätie kohteita
- Hirvijoen kevyen liikenteen väylä, Lapua, 0,5 kilometriä
- Lohtajantien kevyen liikenteen väylä Kokkola, 1,7 kilometriä
- Marinkaisten keskustan kevyen liikenteen väylä Kokkola, 1,2 kilometriä
- Lillby kevyen liikenteen väylä, Pedersöre, 0,8 kilometriä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anders Östergårdjohtaja
Liikenne ja infrastruktuuri –vastuualue
Janne PonsimaaYksikön päällikkö, Tienpidon suunnittelu
Liikenne ja infrastruktuuri
Marko KantanenJohtava tienpidon asiantuntija, Tienpidon suunnittelu,
Liikenne ja infrastruktuuri
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Osaajapula helpottanut Etelä-Pohjanmaalla14.11.2025 11:15:00 EET | Tiedote
Uusi Työvoimabarometri on julkaistu. Työvoimabarometri kartoittaa tietoa eri toimialojen ja ammattien työvoima- ja osaamistarpeista. Maakunnan epävarmat suhdanneodotukset ja kasvanut työttömyys heijastuvat vähentyneenä työvoimatarpeena sekä erityisosaamisen korostumisena.
Projektet ACWA LIFE får betydande EU-finansiering för förbättring vattenstatusen i Finland13.11.2025 13:17:34 EET | Pressmeddelande
ACWA LIFE är med en budget på nästan 28 miljoner euro ett av de viktigaste projekten i Finlands vattenvårdshistoria. Projektet som löper över åtta år inleds vid ingången av 2026. Syftet är att förbättra vattenstatusen genom att utveckla planeringen av avrinningsområden och därtill hörande åtgärder inom fem områden.
Merkittävä EU-rahoitus Suomen vesien tilan parantamiseksi ACWA LIFE -hankkeelle13.11.2025 13:17:34 EET | Tiedote
ACWA LIFE -hanke on lähes 28 miljoonan euron budjetillaan yksi Suomen vesienhoidon historian merkittävimmistä hankkeista. Vuoden 2026 alussa käynnistyvä kahdeksanvuotinen hanke parantaa vesien tilaa kehittämällä valuma-aluesuunnittelua ja siihen perustuvia toimia viidellä alueella.
Significant EU funding to ACWA LIFE project to improve status of waters in Finland13.11.2025 13:17:34 EET | Press release
With a budget of almost EUR 28 million, the ACWA LIFE project is one of the most significant projects during the history of water resources management in Finland. The eight-year project to be started in the beginning of 2026 will improve the status of waters by enhancing river basin management planning and actions based on this in five areas.
Etelä-Pohjanmaan näkymissä edelleen epävarmuutta30.10.2025 08:40:00 EET | Tiedote
Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2025 on julkaistu. Epävarmuus luonnehtii edelleen maakunnan suhdanneodotuksia. Usko suhdannetilanteen kirkastumiseen on jonkin verran vahvistunut, vaikka erityisesti globaalissa toimintaympäristössä on edelleen paljon epävarmuutta. Myös kotimaisen kysynnän vaimeus ja kotitalouksen normaalia korkeampi säästämisaste heijastuvat odotusarvoihin. Kokonaisuutena tarkasteltuna maakunnan sietokyky erityyppisiä kriisejä vastaan on ollut kohtuullisen hyvä, ja yritysten tahtotila pitää kiinni työvoimastaan on ollut verrattain korkea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
