Lasten uimataito nousuun: Lapsimessut ja SUH yhteistyöhön
Lapsimessut ja Suomen Uimaopetus ja Hengenpelastusliitto (SUH) ovat tehneet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on kannustaa lapsiperheitä jo varhaisessa vaiheessa uimataidon saloihin. SUH tuottaa uimataitoon liittyvää ohjelmaa Lapsimessuilla ja saa samalla ympärivuotisen näkyvyyden Lapsimessujen somekanavat käyttöönsä. Lisäksi Lapsimessuilla lanseerataan SUH:n uudet uinninopetuksen suositukset.

Lapsiperheiden ja odottajien oma tapahtuma Lapsimessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.4.2025. Lasten liikkuminen ja uimataito ovat tärkeitä teemoja messuilla. Uusi yhteistyö Lapsimessujen ja SUH:n välillä on ympärivuotinen ja jatkuva.
”On upeaa, että Lapsimessut haluaa osaltaan edistää lasten uimataitoa ja vesiturvallisuutta. Tämän yhteistyön ansiosta saamme tärkeää tietoa ja käytännön vinkkejä yhä laajemman yleisön ulottuville. Yhdessä voimme innostaa lapsia ja perheitä rohkeasti vesileikkeihin ja uimataidon harjoitteluun turvallisesti", sanoo toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen, Suomen Uimaopetus ja Hengenpelastusliitto.
”SUH on ollut meille jo aikaisemmin tärkeä näytteilleasettaja, mutta tarjoamme heille nyt myös Lapsimessujen erittäin laajat kanavat hyödynnettäväksi ympärivuotisesti. Lapsimessut voi näin tarjota puolestaan erittäin arvokasta ja merkityksellistä ohjelmaa ja sisältöä kävijöilleen ja seuraajilleen”, sanoo tapahtuman liiketoimintapäällikkö Satu Papadopoulos Helsingin Messukeskuksesta.
SUH lanseeraa uudet esikouluikäisten uinninopetuksen suositukset
Tutkimukset osoittavat, että esikouluikäiset suhtautuvat veteen innostuneesti ja oppivat mielellään uusia vesitaitoja. Myönteiset varhaiset kokemukset vedessä eivät ainoastaan tue uimataidon oppimista, vaan ne myös lisäävät halukkuutta osallistua koulun uintitunneille myöhemmin.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) uusissa suosituksissa uinninopetuksen aloittamista suositellaan jo esiopetuksen aikana. Eskari-ikäisten vesitaitojen ja uimataidon ensiaskelia avataan perjantaina 11.4.25 klo 13.30 Lapsimessujen Kasvulavalla. Esikoulujen opettajille ja muulle henkilöstölle suunnatussa ohjelmassa on jaossa maksuton materiaalipaketti, joka tarjoaa käytännön työkaluja vesitaitojen tukemiseen.
Kuivauimakoulua kaikkina messupäivinä
SUH tarjoaa osastollaan vanhemmille käytännön vinkkejä lasten veteen totutteluun ja uimataidon kehittämiseen eri ikävaiheissa. SUH:n osastolla perheen pienimmät voivat osallistua hauskoihin uintiaiheisiin puuhiin, ja vanhemmat voivat keskustella asiantuntijoiden kanssa. Lavaohjelmien lisäksi Ohjelmahuone Pienokaisessa harjoitellaan kuinka vauvasta voi tehdä veden ystävä leikkien ja lorujen avulla.
Lisätietoa: Lapsimessujen uintiaiheiset lavaohjelmat. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton osasto löytyy Lapsimessujen Sporttialueelta osoitteesta 7p100.
Lapsimessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.4.2025 samaan aikaan Lemmikkimessujen (12.–13.4.2025) sekä uuden Ruoka 25 -tapahtuman kanssa. Lemmikkimessut |www.lapsimessut.fi | #lapsimessut | fb+ ig: @lapsimessut I
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapahtumaviestintä, Anu-Eveliina Mattila, 050 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry, Kristiina Heinonen, toiminnanjohtaja, 040 521 3282 | kristiina.heinonen@suh.fi
Kuvia edellisiltä Lapsimessuilta ja logot 2025: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/Lapsimessut+%7C+Child+Fair/
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Habitare Talents 2025 -muotoilijat on julkistettu – näin he muuttavat esinekulttuuriamme25.3.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Habitare Talents 2025 nostaa esiin neljä ennakkoluulotonta uuden muotoilijasukupolven tekijää, joiden töissä näkyy kokeellisuus ja materiaalilähtöisyys. Lennart Engelsin, Reeta Laineen, Anton Mikkosen ja Santeri Mortin oivaltavat työt jäävät mieleen visuaalisina innovaatioina, kuten materiaalina, jonka valmistuksessa hyödynnetään Helsingin julkisten saunojen käytettyjä kiuaskiviä. Habitare Talents -näyttely on esillä Habitaressa Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Vuoden ravintola 2025 julkistetaan Ruokamessuilla25.3.2025 08:14:38 EET | Tiedote
Vuoden ravintola 2025 julkistetaan Ruokamessuilla perjantaina 11.4. Suomen Gastronomien Seuran myöntämä tunnustus annetaan ravintolalle, joka on osoittanut erinomaista laatua, innovatiivisuutta ja omistautumista gastronomialle.
Kevätmessuilla astellaan kevääseen torstaista alkaen – odotettu tapahtuma esittelee puutarhanhoidon, mökkeilyn, rakentamisen ja sisustamisen ilmiöt ja uutuudet24.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Joka kerta yhtä odotettu Kevätmessut tuo kevään kaupunkiin ja valloittaa Helsingin Messukeskuksen torstaista sunnuntaihin 27.–30.3.2025. Suomen suurin puutarhanhoidon, mökkeilyn, rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen tapahtumakokonaisuus tuo yhteen yli 550 yritystä ja esittelee kaiken tärkeän kevätkauteen kuuluvan. Kulman takana olevaa golfkautta juhlistava Golfmessut täydentää kokonaisuuden.
Kaverikorneri Kevätmessuilla tarjoaa kohtaamispaikan ja kahvihetkiä24.3.2025 08:04:00 EET | Tiedote
HelsinkiMission Kaverikorneri Kevätmessuilla 28.–29.3. tarjoaa messukävijöille kohtaamispaikan, jossa voi rauhoittua, nauttia kahvia ja keskustella vapaaehtoisten kaverien kanssa. Kaverikorneri on osa Messukeskuksen ja HelsinkiMission yhteistyötä yksinäisyyden vähentämiseksi.
Vuoden mökkiläinen 2025 on Pirkka-Pekka Petelius: “Tällä hetkellä ja tässä iässä mökkeily merkitsee minulle elämäntapaa”18.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Suomen Vapaa-ajan asukkaiden liitto VAAL ry ja Helsingin Messukeskus ovat valinneet Vuoden mökkiläiseksi 2025 taiteilijan ja vapaan kirjoittajan Pirkka-Pekka Peteliuksen. Peteliuksen Nuuksiossa sijaitseva mökki on kivenheiton päässä Helsingistä ja mökkeily siten luonnollinen osa arkea. Tunnustus jaetaan Kevätmessuilla Helsingin Messukeskuksessa torstaina 27.3.2025 klo 11. Kevätmessut tuo kevään Helsingin Messukeskukseen 27.–30.3.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme