Valokuitunen Oy

Kysely: Jopa nettiyhteys voi aiheuttaa naapurikateutta

12.3.2025 06:10:00 EET | Valokuitunen Oy | Tiedote

Jaa

Suomalaisista joka neljäs myöntää naapurikateuden, kertoo tuore kysely. Kateutta voivat aiheuttaa niin lomat kuin autot, mutta myös hyvät nettiyhteydet.

Valokuitusen YouGovilla tammikuussa teettämän kyselyn mukaan reilu neljännes (28 %) suomalaisista myöntää kokeneensa naapurikateutta. Yleisimmin kateellisuutta aiheuttavat naapurin lomat ja matkat (10 %), auto (8 %) sekä piha, puutarha tai parveke (7 %). Kateellisuus voi kuitenkin kummuta jopa hyvästä nettiyhteydestä (2 %). 

- Eniten hyvästä nettiyhteydestä kateellisia ovat kyselyn mukaan suurituloisimmat, mikä voi liittyä siihen, että he työskentelevät tehtävissä, joissa pitää olla aina luotettava verkkoyhteys. Heillä saattaa myös olla kotona enemmän verkkoon kytkettyä älykotiteknologiaa, jolloin hidasteleva kotinetti luonnollisesti harmittaa, jos naapurilla digiarki näyttää samaan aikaan sujuvan mallikkaasti, Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto pohtii. 

Tehdyn kyselyn mukaan suurin osa suomalaisista (69 %) ei myönnä kateuttaan naapureille, vaikka naapurikateus on teemana vahvasti läsnä niin suomalaisissa sananlaskuissa kuin keskustelupalstoilla. Mitä vanhempi vastaaja, sitä harvempi on kateellinen.  

Naapuriapu tarpeen taloyhtiön asioissa, kierrätyksessä ja pihahommissa 

Kyselyssä selvitettiin lisäksi, missä asioissa naapureiden apu tai yhteistyö on ollut viime vuosina tarpeen. Yleisimmin apua tai yhteistyötä on tarvittu taloyhtiön päätöksentekoon liittyvissä asioissa (11 %), tavaroiden lainaamisessa tai kierrätyksessä (10 %) ja pihan hoidossa (10 %), mutta myös nettiyhteyksien kanssa (4 %). 

- Vastauksista näkee, että naapurin apu ja neuvot ovat arvokkaita monessa, myös netin kanssa. Naapureilla voi olla hyviä suosituksia, jos on vaikka tarve päivittää nettiyhteys tai tietoturva herättää kysymyksiä, Kaunisto sanoo. 

Mistä seuraavista olet naapurillesi tai naapureillesi kateellinen? 

  • Lomista ja matkoista 10 %  

  • Autosta 8 % 

  • Pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta 7 % 

  • Asunnon / kiinteistön koosta 7 % 

  • Asunnon ja kiinteistön kunnosta 6 % 

  • Seuraelämästä 5 % 

  • Kodin sisustuksesta 4 % 

  • Asunnon / kiinteistön sijainnista 3 % 

  • Pihavaloista 2 % 

  • Hyvästä nettiyhteydestä 2 % 

  • En mistään näistä 69 % 

  • En osaa sanoa 4 % 

Missä seuraavista asioista olet tarvinnut naapureiden apua tai yhteistyötä viime vuosina? 

  • Taloyhtiön päätöksentekoon liittyvissä asioissa 11 % 

  • Tavaroiden lainaamisessa tai kierrätyksessä 10 % 

  • Pihan hoidossa 10 % 

  • Remontoinnissa / korjauksissa 7 % 

  • Lemmikkien hoidossa 6 % 

  • Ruokatarvikkeissa (esim. pyytämällä hiivaa, kananmunia tms. itseltä puuttuvaa) 6 % 

  • Kauppa-apuna 4 % 

  • Nettiyhteyden asennukseen tai toimintaan liittyen 4 % 

  • Lastenhoidossa 2 % 

  • Siivouksessa 2 % 

  • Vero-, raha- tai oikeusasioiden neuvonnassa 1 % 

  • En missään näistä 62 %

  • En osaa sanoa 2 % 

*Valokuitusen teettämän kyselytutkimuksen tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 29.1.– 31.1.2025 YouGovin kuluttajapaneelissa. Kyselyyn osallistui 1017 vastaajaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta: Valokuitunen on toimialansa markkinajohtaja

Valokuitunen Oy rakentaa nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä pientaloihin ja yrityksiin ympäri Suomen. Valokuitu takaa parhaan mahdollisen nettiyhteyden kaikissa tilanteissa ja mahdollistaa sujuvan digiarjen. Kytkemme pientalojen yhteydet Telian Avoin Kuitu -runkoverkkoon. Asiakkaamme voivat valita verkon laajasta valikoimasta itselleen sopivat netti- ja lisäpalvelut ja kilpailuttaa niitä rajattomasti. Valokuitunen on markkinajohtaja – verkkomme kattaa vuoden 2024 lopussa noin 400 000 kotitaloutta Suomessa. Meillä työskentelee yli sata ammattilaista arvojemme rohkeus, ilo ja luottamus mukaisesti. Valokuiturakentamisemme työllistää kymmeniä urakointiyrityksiä ympäri maan. Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen on suomalaisen CapManin (60 %) ja pohjoismaisen Telian (40 %) omistama yritys.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy

Valokuitunen tarkentaa hintamarkkinointiaan KKV:n ohjeistuksen mukaisesti1.4.2026 14:53:41 EEST | Tiedote

Valokuitunen sai KKV:lta sitoutumispyynnön koskien kuluttajamarkkinoinnissa ilmoittamiaan hintaetuja ja sopimuksen määräaikaisuuksia. Kuluttajansuojalaki edellyttää, että sopimuksen määräaikaisuus ja hinnan muodostumisen perusteet kerrotaan samassa yhteydessä mainostetun edun välittömässä läheisyydessä, eikä lisätietoja voi kertoa pelkästään esimerkiksi kampanjapostikortin kääntöpuolella tai kampanjanettisivulla. Valokuitunen sitoutuu jatkossa toimimaan KKV:n vaatimusten mukaisesti. ”On hyvä asia, että kuluttajan eduista pidetään huolta”, markkinointi- ja viestintäjohtaja Lisa Kukila sanoo.

Valokuitusen omistukseen muutoksia: Telian rinnalle Brookfield2.3.2026 08:55:00 EET | Tiedote

Valokuitusen enemmistöomistaja CapMan Infra myy omistusosuutensa Valokuitusesta. Samalla yrityksen toinen omistaja Telia kasvattaa omaa omistustaan. Uudeksi kumppaniksi Telian rinnalle tulee Brookfield. ”Kansainvälisesti merkittävän sijoitusyhtiön kiinnostuminen meistä osoittaa sen, että Valokuitunen on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa johtavana valokuituverkkotoimijana Suomessa”, toteaa Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.

Selvitys: Suomen valokuitumarkkina poikkeaa muista Pohjoismaista – merkittävimmät erot avoimuudessa12.2.2026 06:31:00 EET | Tiedote

Suomi on kirinyt valokuituverkkojen kattavuudessa muiden Pohjoismaiden tasolle, mutta verkkojen rakenteissa olemme yhä selvä poikkeus. Tuore Valokuitu Pohjoismaissa -selvitys osoittaa, että Suomessa vain vajaa kolmannes valokuituverkoista toimii avoimina, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa avoimuus on käytännössä sataprosenttista. Verkkomallien ero heijastuu kuluttajahintoihin, kilpailuun ja markkinoiden kehitykseen. Tästä käytännön esimerkki löytyy Norjasta, jossa suljettujen valokuituyhteyksien nettipalvelut ovat olleet hinnaltaan muita maita korkeampia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye