Anders Wall -stipendi Hankenin opiskelijalle William Engblomille
Hashlistin perustajalle William Engblomille on myönnetty Anders Wall -stipendi, joka on suuruudeltaan 200 000 Ruotsin kruunua eli noin 18 200 euroa. Engblom opiskelee Kauppakorkeakoulu Hankenissa ja on taustaltaan moottoriurheilija. Hänen rakentamansa alusta tuo yhteen tekniset asiantuntijat ja autoteollisuuden tarpeet.

William Engblom oli kiinnostunut moottoriurheilusta jo lapsena ja aloitti kartingin, jossa vaaditaan nopeita päätöksiä ja riskinottoa.
– Moottoriurheilussa opin jo varhain tekemään nopeita päätöksiä ja ottamaan harkittuja riskejä. Tätä ajattelutapaa olen noudattanut myös yrittäjyydessä, jossa tarvitaan rohkeutta, mutta myös pitkäjänteistä ajattelua ja potentiaalin näkemistä vaikeissa tilanteissa, Engblom sanoo.
Hankenilla hän ja hänen nykyinen tiiminsä tunnistivat autoteollisuudessa ongelman: perinteiset konsulttiyritykset olivat usein tehottomia ja kalliita autoalan yrityksille, jotka tarvitsivat erikoisosaamista. Ratkaisuksi kehitettiin Hashlist, tekoälypohjainen alusta, joka etsii yrityksille automaattisesti toimeksiantoon sopivan konsultin.
– Se syntyi luonnostaan kokemusteni ja näkemysteni perusteella. Halusin löytää tavan tehdä konsulttitoimialasta tehokkaampi ja helpommin saavutettava ja säilyttää samalla korkean laadun, kun etsimme asiakkaillemme osaavat asiantuntijat, hän selittää.
Hashlist on kasvanut kansainvälisesti tunnetuksi alustaksi, jolla toimii yli 60 000
rekisteröityä konsulttia ja joka toimii yhteistyössä muun muassa Toyotan ja Continentalin kaltaisten suuryritysten kanssa. Joka kuukausi alustalle rekisteröityy yli 5 000 teknistä asiantuntijaa.
Menestys on houkutellut mukaan sijoittajia, muun muassa suomalaisten yksisarvisten Woltin ja Aivenin perustajia. Yhtiö on turvannut noin 1 miljoonan euron rahoituksen, ja vuoden 2024 nettotuotot olivat 1 miljoona euroa.
– On suuri kunnia saada tämä stipendi ja päästä osaksi Wallumni-verkostoa. Olen äärimmäisen kiitollinen ja innoissani siitä, millaisen panoksen voin osaltani tarjota, Engblom sanoo.
Stipendi luovutettiin Anders Wallin säätiön seremoniassa Tukholmassa 10. maaliskuuta 2025.
Säätiö myöntää joka vuosi 200 000 kruunun stipendin Hankenin opiskelijalle. Kaiken kaikkiaan säätiö jakaa yli 5 miljoonaa Ruotsin kruunua stipendejä ja koulutusapurahoja yrittäjähenkisille nuorille tutkimuksen, yritystoiminnan, kansainvälisten opintojen ja kulttuurin alalla.
Lisätietoja:
William Engblom
puh. +358 45 867 0120
s-posti: william@hashlist.com
Tietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii
Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli
sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta. Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset
suhteet yritysmaailmaan ja yli 16 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Fem år av Finnish Innovation Index: Ikea det mest innovativa företaget 20256.5.2025 17:30:00 EEST | Pressmeddelande
Årets vinnare i Finnish Innovation Index (FII)-mätningen är Ikea. I topp 10 finns globala varumärken och finska flaggskepp: Apple, BMW Group, Uber, Marimekko, Fiskars Group, Normal, Samsung, Airbnb och Lumene. De senaste FII-resultaten visar hur innovation, värdegrund och tillväxt går hand i hand.
Finnish Innovation Index viisi vuotta: Ikea on innovatiivisin yritys 20256.5.2025 17:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden voittaja Finnish Innovation Index (FII) -mittauksessa on Ikea, ja top 10 sisältää globaaleja brändejä ja suomalaisia ikoneita: Apple, BMW Group, Uber, Marimekko, Fiskars Group, Normal, Samsung, Airbnb ja Lumene. Viimeisimmät FII-tulokset korostavat, kuinka innovaatio, arvopohja ja kasvu kulkevat käsi kädessä.
Five years of Finnish Innovation Index: IKEA is the most innovative company in 20256.5.2025 17:30:00 EEST | Press release
The Finnish Innovation Index (FII) 2025 winner is IKEA with top10 including global brands and Finnish icons: Apple, BMW Group, Uber, Marimekko, Fiskars Group, Normal, Samsung, Airbnb, and Lumene. The latest FII results spotlight how innovation, purpose, and growth go hand in hand.
Ny forskning visar att nuvarande argument för att minska köttkonsumtionen kan få motsatt effekt28.4.2025 11:59:42 EEST | Pressmeddelande
Det är välkänt att vi behöver övergå till mer hållbara kostvanor genom att ersätta animaliska produkter med växtbaserade alternativ. Däremot är det fortfarande en kritisk fråga att förstå vilka konsumenter som för närvarande äter kött och vilka som är villiga att minska sin konsumtion och varför.
Uuden tutkimuksen mukaan nykyiset moraaliset perustelut lihankulutuksen vähentämiseksi saattavat kääntyä tarkoitustaan vastaan28.4.2025 11:59:42 EEST | Tiedote
Jo vakiintuneen näkemyksen mukaan ihmisten on siirryttävä kohti kestävämpiä ruokailutottumuksia korvaamalla eläinperäisiä tuotteita kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla. On kuitenkin myös tärkeää ymmärtää, ketkä kuluttajista syövät nykyisin lihaa ja ketkä ovat valmiita vähentämään lihankulutustaan ja miksi näin on.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme