Tampereella avataan Suomen toinen puu-Lidl
Tampereen 10. Lidl avaa ovensa Tesomalla 13.3.2025 klo 8. Kyseessä ei ole ihan tavanomainen Lidl, sillä myymälä on rakennettu puusta. Puumateriaalin käyttö pienentää rakentamisesta syntyvää hiilijalanjälkeä.

Tampereen Tesomalle on rakentunut Suomen toinen puu-Lidl, joka on tyypillisestä Lidl-myymälästä poiketen betonilattiasta ylöspäin rakenteeltaan pelkkää puuta. Puurakentamisen etuna on erityisesti rakentamisen pienempi hiilijalanjälki, sillä puu-Lidlin rakentamisesta syntyneet hiilidioksidipäästöt ovat jopa neljänneksen pienemmät kuin tyypillisellä myymälällä.
– Etsimme jatkuvasti ilmastoystävällisempiä tapoja rakentaa myymälöitämme ja puu onkin tätä ajatellen oiva rakennusmateriaali. Se on teräs- ja betonirakenteita kevyempää, mikä myös osaltaan auttaa pienentämään rakentamisen päästöjä, mutta myös nopeuttaa rakennustöitä. Puu myös toimii rakennuksen käytön aikana hiilivarastona, kertoo Lidlin kiinteistöpäällikkö Antti Isokoski.
Myymälän kannattelevat pilarit sekä ulko- ja kattorakenteet on tehty kotimaisesta puusta. Myymälän tunnistaa puumyymäläksi julkisivun harmaasta pystypuupaneloinnista, minkä lisäksi sisään astuessa puuta näkyy myymälän pinnoissa erityisesti sisäänkäynnin puupaneloinnissa sekä kattoparruissa. Myymälän rakentamisessa käytetty puu on PEFC-sertifioitua, mikä tarkoittaa, että puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä.
Ensimmäinen puurakenteinen Lidl avattiin Riihimäelle vuonna 2021. Puurakenteisia Lidl-myymälöitä on luvassa Suomeen myös jatkossa.
– Mielestämme puurakentaminen voi olla aidosti vaihtoehto sekarakentamiselle. Otimme Riihimäeltä kerätyt opit käyttöön ja kehitämme omaa puurakentamisen konseptiamme edelleen. Hyvinhoidettuna puu on todella pitkäikäinen materiaali, ja puumyymälässä voi rakenteiden puolesta myydä maitoa ja leipää jopa satojen vuosien päästä, Isokoski kertoo.
Luonnon monimuotoisuutta ja uusiutuvaa energiaa
Ilmastonäkökulman lisäksi Lidlissä huomioidaan rakentamisen aikana luonnon monimuotoisuus. Tätä ajatellen myymälätontilla on ennen rakennustöiden aloittamista tehty ekologinen kartoitus, jonka perusteella myymälän ympäristö suunnitellaan lähiluontoa kunnioittaen. Tesoman myymälän pihassa esimerkiksi nurmikivet nostavat pihapiirin viherkerrointa ja lahopuuasetelmat toimivat pesäpaikkoina hyönteisille.
Lämmitysmuotona Tesoman myymälässä on maalämpö, minkä lisäksi myymälän katolle asennetut aurinkopaneelit voivat tuottaa jopa 20 prosenttia myymälän vuosittaisesta energiantarpeesta. Lidl käyttää kaikessa toiminnassaan vain uusiutuvaa energiaa ja sitä voivat myös asiakkaat ladata autoihinsa myymälän pihassa olevasta sähköautojen latauspisteestä. Polkupyörällä ostoksille saapuvia asiakkaita ajatellen myymälän pihaan on asennettu tavallista enemmän pyörätelineitä.
Lidl kaikilla herkuilla
Puurakenteiden sisälle on syntynyt raikas ja tilava Lidl-myymälä. Heti myymälän etuosassa on vastassa raikas ja runsas heviosasto, joka on täynnä kotimaista satoa ja sesongin herkkuja. Myymälästä löytyy Lidlin rakastettu paistopiste sekä valikoima kotimaisia ja kansainvälisiä tuotteita. Helppokäyttöiset pikakassat sujuvoittavat erityisesti kiireisimmillä ostoksilla kävijöiden asiointia ja verkko-ostokset voi näppärästi noutaa Postin pakettiautomaatista.
– Hienoa päästä avaamaan Tampereelle uusi odotettu myymälä, jotta voimme entistä paremmin palvella alueen asiakkaitamme. Me Lidlillä panostamme siihen, että olemme helppo valinta asiakkaillemme ja meillä asiointi on mahdollisimman sujuvaa. Olemme juuri uudistaneet myymäläkonseptiamme ja Tesoman myymälässä sitä on ensimmäisten joukossa toteutettu käytännössä, vinkkaa myyntipäällikkö Mikko Laanniemi.
Tesomalla asiakkaita palvelee 23 kaupan alan ammattilaista myymäläpäällikkö Tiia Seppäsen johdolla. Tampereen 10. ja Suomen 208. Lidl-myymälässä vietetään avajaisia torstaina 13.3. aamukahdeksasta alkaen.
Lidl Tampere-Tesoma
Aukioloajat: ma–la 8–21, su 10–21
Myyntipinta-ala: n. 1280 m2
Osoite: Tesoman valtatie 30, 33300 Tampere
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäRiikka Peltomäki
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiKuvat
Tietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Juhannusviikolla Lidlistä ostetaan makkaraa jopa nelinkertainen määrä19.6.2025 11:55:00 EEST | Tiedote
Juhannus on kesän suurin ruokajuhla, ja sen viettoon liittyy vahvasti yhdessäolo, grillaus ja kesäherkut. Lidlin kuluttajakysely paljastaa, että kesägrillistä löytyy useimmiten makkaraa, kanaa ja tuoreita kasviksia. Makkaran myynti jopa nelinkertaistuu juhannusviikolla, mutta myös kasviksia ja kasvipohjaisia grillattavia ostetaan enemmän.
Lidleissä juhannuksen alla pidennetyt aukiolot – näillä vinkeillä juhannusostoksille18.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Juhannus on yksi ruokakaupan suurimmista sesongeista. Lidlit palvelevat asiakkaita koko juhannuksen, ja useimmat myymälät ovat keskiviikkona ja torstaina auki pidennetyin aukioloajoin aamusta iltakymmeneen. Juhannusostosten teko on mahdollisimman sujuvaa, kun suunnittelee ostokset ja tarkistaa tarjoukset etukäteen.
Lidlin ratkaisu jauhelihapulaan: ryhtyy maksamaan enemmän lihataloille13.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Julkisuudessa on tänä keväänä ollut esillä naudan jauhelihan saatavuushaasteet. Lidl ryhtyi toimeen, ja nosti jauhelihan valmistajille maksettavaa ostohintaa poikkeuksellisesti kesken sopimuskauden. Tämän myötä naudan jauhelihan saatavuus Lidl-myymälöissä paranee.
Paras Lidl-myymälä palkittiin: voitto ensimmäistä kertaa Lieksaan5.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Suomen Lidlit kisaavat vuosittain paremmuudesta ja paras myymälä palkitaan. Tänä vuonna voitto meni ensimmäistä kertaa Pohjois-Karjalaan Lieksaan. Suomen yli 200 myymälää mitteli keskeisissä teemoissa asiakaspalvelusta myynnillisiin tuloksiin. Vuoden myymälä -tittelin lisäksi Lieksa keräsi palkinnot parhaasta asiakaspalvelusta sekä inventaarioista.
Iisalmen uuden Lidlin avajaispäivä julki – heinäkuussa pääsee ostoksille uuteen myymälään3.6.2025 12:37:00 EEST | Tiedote
Iisalmen Lidl on muutaman vuoden ajan palvellut väliaikaisessa osoitteessa kauppakeskus Iisassa. Tulevassa pysyvässä osoitteessa työt etenevät vauhdilla ja uuden myymälän avajaispäiväksi on vahvistunut torstai 24.7.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme