Diakonissalaitoksen kortteliin suunnitellaan täydennysrakentamista
Helsingin Kalliossa sijaitsevaan Diakonissalaitoksen kortteliin suunnitellaan täydennysrakentamista sisäpihalle, Helsinginkadun ja junaradan varrelle sekä Alppikadun ja Kolmannen linjan kulmassa sijaitsevan asuntolarakennuksen paikalle. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä alustava viitesuunnitelma selvityksineen on nähtävillä 17.3.–7.4.2025. Korttelissa järjestetään kaavakävely tiistaina 25. maaliskuuta.

Rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävän kokonaisuuden arvokkaat rakennukset suojellaan ja pihaympäristöä parannetaan. Kortteli säilyy diakoniakäytössä.
Suomen ensimmäinen Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1867 Helsingin Katajanokalle. Saksalaisen esikuvansa mukaisesti tässä pienessä kahdeksanpaikkaisessa kulkutautisairaalassa hoidettiin sairaita, koulutettiin diakonissoja, autettiin köyhiä ja huolehdittiin kodittomista lapsista.
Nykyisen Diakonissalaitoksen korttelin rakennushistorian voi katsoa alkaneen, kun laitos sai Eläintarhan kallioiden eteläpuolelta oman tontin. Varakkaan filantroopin Aurora Karamzinin aloitteesta tontille rakennettiin vuonna 1897 arkkitehti Magnus Schjerfbeckin suunnittelema sairaala ja arkkitehti Karl-August Wreden suunnittelemat kirkko ja sisarkoti. Rakennukset edustavat uusgotiikkaa ja sisältyvät valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön ”Eläintarhan huvilat ja yleishyödylliset laitokset”. Korttelialue on yksityisomistuksessa.
Vaatimattomasta sisarkodista on tullut lähes 160 vuodessa yleishyödyllinen säätiökonserni, joka toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen. Säätiön yleishyödyllisen toiminnan avulla Diakonissalaitos tukee kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia.
Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Lisäksi konserni on mukana koulutustoiminnassa. Diakonissalaitos on valtakunnallinen toimija ja vastuullinen työpaikka 3 400 ammattilaiselle.
Tällä hetkellä korttelissa toimivat Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien pääkonttori sekä Rinnekotien asumispalveluja ikäihmisille, kehitysvammaisille ja asunnottomille. Lisäksi korttelissa toimii Suomen Diakoniaopiston Helsingin kampus.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä alustava viitesuunnitelma selvityksineen on nähtävillä 17.3.–7.4.2025 verkkosivuilla: www.hel.fi/suunnitelmat.
Tutustu suunnitelmiin ja osallistu kaavakävelyyn tiistaina 25.3. kello 17.00–18.30 Diakonissalaitoksen korttelissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arkkitehti
Paula Leiwo
Kaupunkiympäristön toimiala
Maankäyttö ja kaupunkirakenne
Puh. 09 310 23637
paula.leiwo@hel.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme