Nykyisille siivous- ja ruokapalveluiden tuottajille vielä mahdollisuus
Aluehallitus päätti antaa hyvinvointialueelle ruoka- ja siivouspalveluita tuottaville in-house-yhtiöille mahdollisuuden osoittaa kykynsä kustannusten alentamiseen. Arvio toteutuneista säästöistä tehdään 30.7.2026 jälkeen.
Aluehallitus edellyttää in-house-yhtiöiltä konkreettisia toimia kustannusten alentamiseen. Kustannustason edellytetään vuonna 2026 laskevan 3,6 miljoonaa euroa ja vuonna 2027 vielä 1,5 miljoonaa euroa. Toisaalta hyvinvointialueella määritellään uudelleen odotettu palvelutaso ja tällä haetaan vielä 900 000 euron säästöä. Nykyisellään ruoka- ja siivouspalvelut muodostavat 34,1 miljoonan euron kokonaisuuden. Ruokapalveluiden talousarvio vuodelle 2025 on 16,7 miljoonaa euroa ja siivouspalveluille 17,4 miljoonaa euroa.
– Nykyisellä järjestelyllä jatkaminen on meille toiminnan näkökulmasta riskittömin muutos ja siksi hyvä asia. Yhtiöiltä vaaditaan kuitenkin todellisia muutoksia arviointiaikana, sanoo hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.
Yhtiöt ovat hyvinvointialueen kanssa käytyjen keskustelujen myötä vakuuttaneet olevansa sitoutuneita etsimään toiminnastaan säästöt.
Kinnunen muistuttaa, että toimivat ruoka- ja siivouspalvelut ovat erittäin tärkeitä asiakkaille ja hyvinvointialueen toiminnalle.
– Ostopalveluista tehtävät säästöt tarkoittavat sitä, että vastaavaa säästösummaa ei tarvitse löytää palveluista tai palveluverkosta, sanoo Kinnunen.
Muutosta tukemaan nimitetään ohjausryhmä. In-house-yhtiöistä Stöd Botniaa kehotetaan laajentamaan asiakaskuntaansa sillä tällä hetkellä hyvinvointialue ostaa 95 % yhtiön palveluista. Hyvinvointialue taas määrittelee palvelutason ja ottaa uudet palvelutasokuvaukset käyttöön 1.10.2025 mennessä. Hyvinvointialue vahvistaa samalla omaa osaamistaan palveluiden tilaajana.
Hallintosääntöä hienosäädetään
Hyvinvointialueen hallintosääntöön ehdotetaan muutoksia sen kokemuksen perusteella, jota on saatu ensimmäisten toimintavuosien aikana. Muutoksia on tehnyt parlamentaarinen työryhmä. Ehdotetuilla muutoksilla halutaan keventää byrokratiaa.
Yksi hallintosääntöön ehdotettava uudistus on, että hallituksen puheenjohtajalla olisi jatkossa mahdollisuus niin halutessaan ja valtuuston päätöksellä työskennellä osa-aikaisesti. Ehdotettu muutos on kustannusneutraali, mutta tunnistaa sen, että hallituksen puheenjohtajan tehtävä vie huomattavan määrän aikaa.
Joidenkin jaostojen ja lautakuntien jäsenmäärään ehdotetaan vähennystä ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaoston tehtävät siirretään aluehallitukselle.
Nykyistä asukkaiden osallistumisen mallia halutaan muuttaa ketterämmäksi. Nykyisin hyvinvointialueella on toiminut lakisääteisten vaikuttamistoimielinten lisäksi neljä asiakasraatia: lasten, nuorten ja perheiden raati, työikäisten raati, ikäihmisten raati sekä monikulttuurinen raati. Ne on koettu osittain päällekkäisiksi vanhusneuvoston, vammaisneuvoston ja nuorisovaltuuston kanssa, jotka edelleen jatkavat toimintaansa. Erilliset asiakasraadit muutetaan asukaspaneeliksi, joka käsittelee esimerkiksi kansalaisten tai valtuutettujen ehdottamia aiheita ja antaa suosituksia päätöksentekoon. Myös digitaalisen osallistumisen mahdollisuuksia voidaan samalla parantaa.
Yhteyshenkilöt
Marina Kinnunenhyvinvointialueen johtaja
Puh:044 323 1808marina.kinnunen@ovph.fiAnne Salovaara-Keroaluehallituksen puheenjohtaja
Puh:044 060 2660Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Liitteet
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Erfarenhetsexpert inom missbruks- och beroendevården – ny service testas i Österbotten6.5.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ett pilotprojekt har startat i Österbottens välfärdsområde, i vilket en erfarenhetsexpert arbetar som en del av teamet för rusmedels- och beroendevård. På det psykosociala centret i norra området testas en kamratstödsmottagning, där en erfarenhetsexpert finns tillgänglig en dag i veckan. Syftet är att stöda vården av personer med missbruksproblem och hjälpa deras närstående att förstå deras situation genom en annans erfarenhet.
Kokemusasiantuntija osaksi päihderiippuvuuden hoitoa – uusi palvelumalli kokeilussa Pohjanmaalla6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueella on alkanut kokeilu, jossa kokemusasiantuntija työskentelee osana riippuvuushoitotiimiä. Pohjoisen alueen psykososiaalisessa keskuksessa pilotoidaan vertaisvastaanottoa, jossa kokemusasiantuntija on tavattavissa yhtenä päivänä viikossa. Tarkoituksena on tukea päihderiippuvaisten hoitoa ja tarjota läheisille apua tilanteen ymmärtämiseen toisen kokemuksen kautta.
I höst kan du få vård även på andra social- och hälsocentraler5.5.2025 11:42:17 EEST | Pressmeddelande
Invånarna i Österbotten kan senast från den 1 september 2025 få sin kortvariga vård på vilken skötar- eller läkarmottagning som helst i välfärdsområdet. I och med ändringen kan invånarna få sin vård snabbare i situationer när väntetiden till den egna välfärdsstationen eller den egna social- och hälsocentralen är lång. Ändringen påverkar inte behandlingen av långtidssjukdomar eller mödra- och barnrådgivningstjänster där kontinuiteten i vården är viktig. I fråga om dessa tjänster kommer invånarna i fortsättningen att kunna byta verksamhetsställe med sex månaders mellanrum.
Syksyllä voit saada hoitoa myös muissa sosiaali- ja terveyskeskuksissa5.5.2025 11:42:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan asukkailla on viimeistään 1.9.2025 alkaen mahdollisuus saada lyhytaikainen hoito miltä tahansa hyvinvointialueen hoitajan tai lääkärin vastaanotolta. Tämä nopeuttaa hoitoon pääsyä, jos jono omalla hyvinvointiasemalla tai sosiaali- ja terveyskeskuksessa on pitkä. Muutos ei koske pitkäaikaissairauksien hoitoa eikä äitiys- ja lastenneuvolaa, joissa jatkuva hoitosuhde on tärkeä. Näissä palveluissa toimipistettä voi jatkossa vaihtaa kuuden kuukauden välein.
Hyrorna för boendeservicen harmoniseras – hyran för en del klienter höjs30.4.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
På måndagen den 5 maj tar välfärdsområdesstyrelsen vid sitt sammanträde ställning till ett förslag om en ändring av hyrorna och hyresprinciperna för boendeenheterna. Avsikten är att förenhetliga hyrorna och hyresavtalen i välfärdsområdet. För närvarande fastställs klienternas hyror på olika sätt, vilket har lett till att det finns stora variationer i hyrorna mellan de olika boendeenheterna. Ändringarna föreslås träda i kraft den 1 augusti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme