Vuokralaisillakin voi olla oikeus osallistua yhtiökokoukseen
18.3.2025 09:03:00 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote
Taloyhtiöiden yhtiökokouksissa käsitellään usein asioita, joilla on merkitystä myös talossa asuville vuokralaisille. Lakiin on kirjattu, millaisten asioiden käsittely yhtiökokouksissa tuo osallistumisoikeuden osakkaiden lisäksi asukkaille.
Jos taloyhtiössä on vähintään viisi huoneistoa, joilla on eri omistajat, on asukkaillakin oikeus osallistua yhtiökokoukseen tietyissä tilanteissa. Asukkailla tarkoitetaan osakkaiden ja taloyhtiön vuokralaisia, mutta myös alivuokralaisia.
”Asukkailla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen esimerkiksi silloin, kun kokouksessa käsitellään yhtiön järjestyssääntöjä, eli kun järjestyssäännöt vahvistetaan tai niitä muutetaan. Samoin asukkailla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen silloin, kun kokouksessa käsitellään yhtiön yhteisten tilojen, kuten saunan tai pesutuvan käyttöä”, kertoo Kiinteistöliiton juristi Katja Lauronen.
Asukkaalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen myös silloin, kun kokouksessa käsitellään kunnossapitoa tai uudistusta, joka vaikuttaa olennaisesti vuokralaisen tai muun asukkaan huoneiston tai yhteisten tilojen käyttämiseen. Tällaista kunnossapitoa ovat esimerkiksi suuret korjaushankkeet, jotka vaikuttavat huoneiston tai yhtiön yhteisten tilojen käyttämiseen.
Asukkaalla on puhevalta ilman äänioikeutta
Edellä mainituissa tapauksissa asukkailla on oikeus käyttää yhtiökokouksessa puhevaltaa, eli vuokralaiset ja alivuokralaiset saavat käyttää kokouksessa puheenvuoroja.
”Lain mukaan asukkailla ei kuitenkaan ole oikeutta äänestää, eli heidän vaikuttamismahdollisuutensa rajautuvat puheenvuorojen pitämiseen”, Katja Lauronen sanoo.
Jos huoneistossa asuu useita asukkaita, he saavat osallistua yhtiökokoukseen yhden valitsemansa henkilön edustamina. Asukas tai asukkaan valtuuttama henkilö voi käyttää kokouksessa avustajaa.
Asukkaille on ilmoitettava yhtiökokouksesta viimeistään kahta viikkoa ennen yhtiökokousta joko asettamalla kokouskutsu yhtiössä yleisesti käytössä oleville ilmoitustauluille tai toimittamalla kutsu kokouksesta jokaiseen huoneistoon, jossa asuu vuokralaisia tai alivuokralaisia. Yhtiö voi varmuuden vuoksi käyttää kumpaakin ilmoitustapaa.
”On taloyhtiönkin edun mukaista osallistaa asukkaita keskusteluun tärkeistä asioista. Näin kaikenlaisten asujien tarpeet ja mielipiteet tulevat huomioiduiksi”, Katja Lauronen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Katja Lauronenjuristi
Puh:09 1667 6361katja.lauronen@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Hallituksen tunnettava taloyhtiön sopimukset ja käsiteltävä hinnankorotukset22.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön solmimat sopimukset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka suuria kustannuksia yhtiölle koituu kuukausittain maksettavista palveluista, kuten esimerkiksi isännöinnistä, kiinteistönhuollosta ja siivouksesta. Sen vuoksi taloyhtiön hallituksella on tärkeä rooli kustannusten kurissa pitämisessä.
Kiinteistöliiton johtoryhmä uudistunut 1.9.202611.9.2026 11:03:27 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton johtoryhmään kuuluvat 1.9.2026 alkaen toimitusjohtaja Mia Koro-Kanervan lisäksi yhteysjohtaja, YTM Timo Tossavainen, johtaja, tradenomi Jaana Kuoppala (talous ja hallinto), johtaja, KTM Juho Järvinen (jäsenpalvelut ja kehitys), johtaja, VT Jenni Hupli (vaikuttaminen, vastuullisuus, media) ja johtaja, DI Petri Pylsy (tekniikka, tutkimus, data).
Päästökauppa on toimiva työkalu taloyhtiöiden päästöjen vähentämisessä10.9.2026 09:07:00 EEST | Tiedote
Euroopan unionissa käydään parhaillaan keskustelua päästökaupan tulevaisuudesta. Kiinteistöliiton mielestä päästökauppaa ei saa heikentää, sillä se on osoittautunut tehokkaaksi työkaluksi asumisen päästöjen vähentämisessä.
Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset nousseet tänä vuonna lähes kaikissa kunnissa9.9.2026 08:57:00 EEST | Tiedote
Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset eli kaukolämmön, veden ja jätehuollon hinta sekä kiinteistövero ovat nousseet tänä vuonna lähes kaikissa Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailun kunnissa. Vertailussa on mukana 59 suomalaista kaupunkia ja kuntaa, joista kustannukset nousivat 55:ssä. Keskimäärin kustannukset ovat nousseet kaksi prosenttia.
Kiinteistöliiton toive parveketupakoinnin kieltämisestä lailla ei sisälly hallituksen esitykseen27.8.2026 15:12:20 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton ensisijainen toive parveke- ja huoneistopihojen tupakoinnin kieltämisestä lailla taloyhtiöissä ei sisälly hallituksen torstaina 27.8.2026 antamaan tupakkalain muutosesitykseen. Parveke- ja huoneistopihatupakoinnin kieltäminen suoraan lailla kohtelisi samassa taloyhtiössä asuvia osakkaita ja vuokralaisia tulevaisuudessa yhdenvertaisesti. Lakiesitys sisältää kuitenkin muita merkittäviä muutoksia asuntoyhteisöjen tupakointikieltosääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme