”Hyvästi ahtaille käytäville, tervetuloa Sale Hakkari 2.0” – lempääläläiset saavat loppuvuodesta kokonaan uuden lähikaupan
19.3.2025 07:30:00 EET | Pirkanmaan Osuuskauppa | Tiedote
Lempäälässä osoitteessa Kuokkalantie 1 sijaitsevan Sale Hakkarin tilalle rakennetaan kokonaan uusi kauppa. Nykyinen myymälä palvelee keskiviikkoon 16.4. saakka, jonka jälkeen tila tyhjennetään ja purkutyöt aloitetaan. Upouusi Sale tulee tarkoittamaan asiakkaille raikasta ja tilavaa myymälämiljöötä sekä kolmanneksen isompaa valikoimaa – siis kaikin puolin sujuvampaa asiointia. Tavoitteena on juhlia Sale Hakkarin 2.0 avajaisia vielä tämän vuoden lopulla.

Alueella on toivottu uutta kauppaa jo pitkään ja viimein tähän päästään vastaamaan.
– Nykyinen, noin 300-neliöinen Sale on sijainnut tässä lokaatiossa vuodesta 2010 lähtien, mutta kiinteistöä ei itse asiassa ole alun perin suunniteltu ruokakaupaksi. Tämä näkyy esimerkiksi ahtaina ja hämärinä käytävinä ja epäkäytännöllisenä myymäläpohjana, mistä olemme myös saaneet aiheellista asiakaspalautetta. Tila on yksinkertaisesti tullut tiensä päähän. Nyt on aika uudelle, Pirkanmaan Osuuskaupan Sale-ketjujohtaja Meeri Pirinen iloitsee.
Asiakkaiden ohella Salen kymmenhenkinen tiimi odottaa muutosta malttamattomana.
– Myös henkilökuntamme on uudesta kaupasta innoissaan. Tilalle saadaan upeat puitteet, jotka suunnitellaan sujuvan asioinnin ehdoilla. Uusi myymäläpohja on kaikin puolin toimivampi ja helpottaa samalla päivittäistä työskentelyä. Rakentamisen aikataulu tarkentuu hankkeen edetessä, mutta vahva toiveemme on päästä juhlimaan avajaisia yhdessä asiakkaiden kanssa vielä tämän vuoden puolella, Meeri jatkaa.
Parempi valikoima ja tuoreen pullan tuoksu? Saletisti onnistuu!
Uuden rakennuksen myötä neliöitä saadaan noin sata lisää. Tämä mahdollistaa avaran ja valoisan tilan ohella myös alueen asukkaiden tarpeisiin kohdennetun, noin kolmanneksen nykyistä laajemman valikoiman.
– Tuotteita mahtuu pian rutkasti enemmän ja valikoimaa tullaan muutenkin viilaamaan entistä vahvemmin lähialueen asukkaiden tarpeisiin. Hedelmävihannesosasto kasvaa, jonka lisäksi valinnanvaraa tulee lisää muun muassa take away -tuotteisiin. Uudesta kahvikoneesta saa jatkossa kätevästi napattua matkaan peruskahvin ohella erikoiskahveja, kaakaota ja teetä. Myös paistopisteellä nautitaan pian paikan päällä paistetuista lämpimäisistä, Meeri listaa.
Lähialueen väestönkasvu on ollut viime vuosina voimakasta.
– Iso osa asiakkaistamme on lapsiperheitä ja ikäihmisiä, joille nykyinen myymälätila ei ole paras mahdollinen. Uuden kaupan myötä sekä pysäköintialue että koko kaupan esteettömyys paranevat: suunnittelupapereihin on piirretty esteetön sisäänkäynti ja tilavat käytävät, jotta jatkossa myös esimerkiksi lastenrattailla ja rollaattorilla olisi ilo asioida, Meeri kuvailee.
Energiatehokkuus uusiin sfääreihin – lämmitys hoituu hukkalämmöllä
Uutta rakentaessa myös kaupan energiatehokkuus päästään huomioimaan alusta saakka ja Sale Hakkarista 2.0 tuleekin oman toimintansa osalta päästötön toimipaikka. Vuoden 2025 lopussa Pirkanmaan Osuuskaupalla on yhteensä jo 29 päästötöntä toimipaikkaa, kun ennen Sale Hakkaria valmistuvat Lamminpään ja Leinolan uudet S-marketit sekä Toijalan S-marketin laajennus- ja uudistustyöt.
– Uuteen Sale Hakkariin tulee ovelliset kylmäkalusteet ja kylmäaineena käytetään luonnollista hiilidioksidikylmäainetta. Samoin valaistus hoituu jatkossa energiatehokkaalla led-valaistuksella. Lämmitys toteutetaan S-ryhmän päästöttömällä sähköenergialla ja lämmityksessä hyödynnetään ensisijaisesti kaupan kylmälaitoksesta syntyvää hukkalämpöä. Katon rakentamisessa huomioidaan valmius asentaa sinne tulevaisuudessa myös aurinkopaneelit, Meeri täydentää.
S-ryhmän tavoite on olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuoden 2025 loppuun mennessä sekä saada tehtyä 90 prosentin päästövähennys vuoden 2015 lähtötasosta vuoden 2030 loppuun mennessä.Tässä ovat avainasemassa muun muassa energiankäytön tehostaminen, päästöttömän energian osuuden kasvattaminen ja vanhojen kylmälaitteiden uusiminen hiilidioksidilaitteisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Meeri PirinenSale-ketjujohtaja, Pirkanmaan Osuuskauppa
Puh:010 767 2518meeri.pirinen@sok.fiTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan Osuuskauppa on yksi S-ryhmän yhdeksästätoista alueosuuskaupasta. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 170,8 miljoonaa euroa ja liiketuloksemme 33,1 miljoonaa euroa. Meidät omistaa 230 000 asiakasomistajaamme, joille annamme toimintamme hyödyn takaisin edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla. Meillä työskentelee 3 000 palvelualan ammattilaista noin 115 toimipaikassa ympäri Pirkanmaan: Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, ruoan verkkokaupassa, Sokoksella, Emotioneissa, S-Pankissa, Kukittamoissa, parturi-kampaamoissa, ravintoloissa ja ABC-liikennemyymälöissä. Olemme pokanneet Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen vuodesta 2016 lähtien. Osuuskauppana tavoitteemme on tehdä Pirkanmaasta parempi paikka elää. #pokkaajasydäntä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa
Tampereen tuorein illallisravintola Baonami kutsuu tutustumaan Tyynenmeren makumaailmaan13.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Pacific sushia fritatusta riisistä, japanilaisia kushiyaki-vartaita laavakivigrillistä ja brasilialaisen klassikkococktailin kutkuttava versio sakerinja... Helmikuun alussa pääset kokemaan Tyynenmeren monipuolisen ruoka- ja juomakulttuurin Tampereen keskustan uudessa illallisravintolassa Baonamissa.
Pirkanmaan suurin Prisma uudistuu vuonna 20267.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kesällä 2026 pirkanmaalaiset saavat asioida entistä ehommassa Prismassa, sillä Prisma Kaleva uudistetaan energiatehokkaaksi ja entistä paremmin asiakkaiden tarpeita palvelevaksi.
Uusi Sale Hakkari avautuu tiistaina – luvassa neljän päivän avajaiset15.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Lempääläläiset saavat tiistaina 16. joulukuuta uuden lähikaupan. Sale Hakkari 2.0 on aiempaa paikalla toiminutta kauppaa reilusti suurempi ja huomattavasti toimivampi. Uusi myymälä on rakennettu paikallisten toiveet huomioiden.
Pirkanmaan Osuuskauppa palkittiin vuoden ihmisläheisimmästä työelämäteosta – jokaisella on oikeus tehdä työtä ja jokaisen työpanosta tarvitaan28.11.2025 08:57:21 EET | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskaupan erityistä tukea tarvitsevien työllistäminen palkittiin eilen valtakunnallisessa Human Power 25 -gaalassa vuoden ihmisläheisimpänä työelämätekona. Moni erityistä tukea tarvitseva haluaisi ja pystyisi tekemään työtä, jos siihen olisi mahdollisuus. Sen sijaan he saattavat kuitenkin olla erinäisten tukipalveluiden piirissä tai eläkkeellä. Miten he pääsevät yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi?
Odotettu S-market Leinola avautuu torstaina – uudessa myymälässä myös pieni erikoisuus3.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uusi S-market Leinola taklaa arjen haasteita mahdollistamalla perheille yhden pysähdyksen taktiikan, jolla hoituu lapsien kyyditys kouluun tai päivähoitoon ja samalla ruokaostokset. Myymälätilojen tuplaantumisen myötä rikastunut vaikuttava valikoima tekee totta vaativistakin ruokaostoksista – aina edulliseen hintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme