STTK ry.

Raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei vähene työsuhdeturvaa heikentämällä

Jaa

Hallitusohjelman kokonaisvaikutukset todennäköisesti lisäävät raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä.

Raskaana oleva henkilö allekirjoittamassa papereita.
Joka neljäs raskaana oleva kokee raskaussyrjintää Suomessa.

Sosiaali- ja terveysministeriön alla toimivan Työelämän tasa-arvo ja perhevapaat -työryhmän toimikausi päättyi 28. helmikuuta. Toimeksiantona oli Orpon hallitusohjelman mukaisesti muun muassa kohdistaa tehokkaampia keinoja raskauteen ja perhevapaaseen perustuvan syrjinnän ehkäisyyn. Työryhmä listaa lainsäädäntöehdotuksia raskaus- ja perhevapaasyrjintään puuttumiseksi loppuraportissaan.  

Tilastokeskuksen viime vuonna toteuttaman selvityksen perusteella joka neljäs raskaana oleva kokee raskaussyrjintää Suomessa. Tyypillisesti raskaus- ja perhevapaasyrjintä liittyy muun muassa määräaikaisen työsopimuksen jatkamatta jättämiseen sekä perhevapaalta palaamiseen.  

Samaan aikaan työryhmän toimikauden aikana hallitus on valmistellut merkittäviä heikennyksiä työntekijöiden työsuhdeturvaan. Näitä heikennyksiä ovat esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden solmiminen ilman perustetta vuoden ajaksi sekä henkilöperusteisen irtisanomissuojan heikentäminen.  

– Kun otetaan huomioon raskaus- ja perhevapaasyrjinnän tyypillisimmät ilmenemismuodot, valmisteilla olevat lainsäädäntötoimet ovat ristiriidassa työryhmän tavoitteiden kanssa, STTK:n juristi Ville Kirvesniemi sanoo. 

– Muutosten kielteiset vaikutukset raskaus- ja perhevapaasyrjintään tulevat olemaan paljon merkittävämpiä kuin työryhmän esittämät toimet turvan parantamiseksi. Tästä syystä hallitusohjelman kokonaisvaikutukset todennäköisesti lisäävät eivätkä vähennä raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä.

Työryhmän lainsäädäntöehdotukset eivät ole riittäviä 

Palkansaajakeskusjärjestöt ehdottivat työryhmän toimikauden aikana useita lainsäädännöllisiä keinoja syrjintään puuttumiseksi, joista suurin osa ei kuitenkaan päätynyt yhteisesti esitetyksi ehdotukseksi raporttiin. STTK pitää tätä erittäin valitettavana ottaen huomioon, miten pitkään jatkuneesta, haitallisesta ja laajasta ilmiöstä raskaus- ja perhevapaasyrjinnässä on kyse.  

Lisäksi STTK korostaa, että työryhmän loppuraportissa esitettävät lainsäädäntöehdotukset ovat enimmäkseen kosmeettisia eivätkä missään nimessä riittäviä vähentämään raskaus- ja perhevapaasyrjintää.  

– Esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden osalta loppuraportissa ehdotetaan vain selvennyksiä laissa käytettyihin sanamuotoihin. Korjaus ei missään määrin ole riittävä – varsinkaan, kun on tiedossa, että syrjintä on tyypillistä nimenomaan määräaikaisissa työsuhteissa, joihin ollaan jo tekemässä merkittäviä heikennyksiä, Kirvesniemi sanoo. 

Vaikka ehdotetut toimenpiteet ovat riittämättömiä, STTK:n mielestä niitä tulee edistää, jotta raskaus- ja perhevapaasyrjinnän kitkemiseen saataisiin edes joitakin lisätyökaluja tällä hallituskaudella.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja yli 400 000 jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK:n hallitus: Työterveyshuollon heikentäminen johtaisi vakuutuspohjaiseen järjestelmään10.11.2025 13:11:21 EET | Tiedote

Työnantajan järjestämän työterveyshuollon piirissä on yli kaksi miljoonaa työntekijää. Vuonna 2022 työterveyshuollon käyntejä oli yhteensä yli kuusi miljoonaa. STTK:n hallitus korostaa, että lakisääteinen työterveyshuolto kuuluu kaikille työssä käyville eikä tätä perusperiaatetta saa rikkoa. - Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ennalta ehkäiseminen sekä työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen. Työterveyshuolto on parhaimmillaan työpaikkojen tärkeä kumppani työolojen, työkyvyn ja työhyvinvoinnin kehittämisessä. Jos työterveyshuoltoa alettaisiin nakertaa, samalla saataisiin heittää hyvästit työntekijöiden toimintakyvylle ja sen myötä pidemmille työurille, puheenjohtaja Antti Palola korostaa. Työterveyshuoltoon tehtävät heikennykset merkitsisivät STTK:n hallituksen mielestä todennäköisesti siirtymistä kohti vakuutuspohjaista järjestelmää. - Siinä voittajia olisivat vain yksityinen terveysbisnes

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye