Senioritreffejä järjestetään 65+ ja 80+
Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää senioritreffejä ikäihmisille jotka eivät ole säännöllisen avun, esimerkiksi kotihoidon, piirissä. Senioritreffeillä ikäihmiset saavat vinkkejä terveyden edistämiseen, toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä tietoa siitä, miten tuetaan turvallista kotona asumista.

– Senioritreffeille kannattaa tulla tapaamaan oman alueensa seniorineuvojaa ja saamaan tietoa seniorineuvolan toiminnasta. Lisäksi senioritreffeillä voi täyttää itsearviointilomakkeen, jonka avulla saa tietää, millainen oma terveydentila on, kertoo ikäihmisten terveyspalveluiden koordinoiva osastonhoitaja Annika Tetrault.
– Kevään aikana järjestämme senioritreffejä sekä 65–79-vuotiaille että yli 80-vuotiaille. Pienemmissä kunnissa järjestetään yhteiset treffit molemmille ikäryhmille. Senioritreffeille voi vapaasti osallistua yli kuntarajojen sen kunnan senioritreffeihin, jonka ajankohta tai kieli itselleen parhaiten sopii, sanoo seniorineuvoja Diana Rosenlöf.
Senioritreffit 65+
Ruotsinkieliset senioritreffit Vaasassa
Maanantai 7.4. klo 13–15
Vaasan kaupunginkirjasto, Venny tapahtumatila, Kirjastonkatu 13, Vaasa
Rajoitettu osallistujamäärä. Ilmoittautuminen klo 8.30–9.30 soittamalla tai tekstiviestillä 040 186 2846 tai 0400 992 438 viimeistään torstaina 3.4
Suomenkieliset senioritreffit Vaasassa
Tiistai 8.4. klo 13–15
Vaasan kaupunginkirjasto, Venny tapahtumatila, Kirjastonkatu 13, Vaasa
Rajoitettu osallistujamäärä. Ilmoittautuminen klo 8.30–9.30 soittamalla tai tekstiviestillä 040 186 2846 tai 0400 992 438 viimeistään maanantaina 7.4.
Suomenkieliset senioritreffit Laihialla
Perjantai 4.4. klo 13–15
Laihian terveyskeskus, neuvotteluhuone, Vallinmäentie 43, Laihia.
Rajoitettu osallistujamäärä. Ilmoittautuminen puhelimitse 040 670 0720 puhelinaika klo 12-13 keskiviikkoisin.
Senioritreffit 65+ ja 80+
Kaksikieliset senioritreffit Kaskisissa
Tiistai 25.3. klo 13-15
Kaskisten kaupungintalo, Raatihuoneenkatu 34, Kaskinen.
Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Senioritreffit 80+
Suomenkieliset senioritreffit Vaasassa
Keskiviikko 9.4. klo 13–15
Vaasan kaupunginkirjasto, Venny tapahtumatila, Kirjastonkatu 13, Vaasa
Rajoitettu osallistujamäärä. Ilmoittautuminen klo 8.30–9.30 soittamalla tai tekstiviestillä 040 186 2846 tai 0400 992 438 viimeistään maanantaina 7.4.
Kevään aikana järjestämme lisää senioritreffejä, kun niiden aikataulut varmistuvat. Tiedotamme niistä osoitteessa: www.pohjanmaanhyvinvointi.fi/seniorineuvola
Yhteyshenkilöt
Annika TetraultKoordinoiva osastonhoitaja, Ikäihmisten terveyspalvelut
Puh:044 424 9203annika.tetrault@ovph.fiDiana RosenlöfSeniorineuvoja
Puh:040 186 2846diana.rosenlof@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Nya chattjänster gör det lättare att ta kontakt29.4.2025 10:13:13 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdet har öppnat chattkanaler för växeln, rehabiliteringen och socialvården. Chattarna är öppna för hela områdets befolkning.
Uudet chat-palvelut helpottavat yhteydenottoa29.4.2025 10:12:42 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue on avannut vaihteen, kuntoutuksen ja sosiaalihuollon chat-kanavat, jotka palvelevat koko alueen asukkaita.
Familjeförberedelsemässan som stöd för föräldraskapet28.4.2025 10:54:09 EEST | Pressmeddelande
Familjeförberedelsemässan riktar sig till familjer som väntar eller nyligen fått barn. Under evenemanget får familjerna värdefull information om den nya familjesituationen, babyvård, amning och föräldraskap.
Perhevalmennusmessut vanhemmuuden tueksi28.4.2025 10:53:54 EEST | Tiedote
Perhevalmennusmessut on tarkoitettu perheille, jotka odottavat tai ovat juuri saaneet lapsen. Tapahtumassa perheet saavat arvokasta tietoa uudesta perhetilanteesta, vauvanhoidosta, imetyksestä ja vanhemmuudesta.
Akutsjukvårdens journaluppgifter kan i fortsättningen läsas via MittKanta25.4.2025 10:00:58 EEST | Pressmeddelande
I slutet av april börjar den prehospitala akutsjukvården använda en nationell patientjournal som tagits fram för den prehospitala akutsjukvården. Efter ibruktagningen får patienten bättre tillgång till de uppgifter som dokumenterats inom den prehospitala akutsjukvården i och med att de överförs till patientens MittKanta. Uppgifterna kan läsas via MittKanta med ett kort dröjsmål. Yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården kan läsa uppgifterna genast. – Det här underlättar arbetet för exempelvis de läkare som konsulteras, eftersom de kan läsa den prehospitala akutsjukvårdens uppgifter direkt på sin dator, säger Taneli Väyrynen som är ledande läkare för den prehospitala akutsjukvården. – Övergången till det nationella systemet gör det också lättare att hantera patientuppgifter i realtid i samband med att patienter flyttas från ett sjukhus till ett annat och även i samband med läkarhelikopterverksamheten – så fort som systemet tagits i bruk i vårt samarbetsområde, säger akutvårdsch
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme