Tutkijaesittely: Tutkimusprofessori Teemu Lyytikäinen
19.3.2025 07:00:00 EET | Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT | Blogi
Tällä kertaa tutkijaesittelyssä on Teemu Lyytikäinen, joka nimitettiin VATT:n tutkimusprofessoriksi joulukuussa 2024. Teemu on mukana useissa tutkimusprojekteissa, jotka liittyvät muun muassa kuntatalouteen ja asumiseen. Lue lisää Teemun tekemästä tutkimuksesta.

Esittelisitkö itsesi?
Olen Teemu Lyytikäinen, tutkimusprofessori Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT). Teen tutkimusta muun muassa asuntomarkkinoista ja asuntopolitiikasta sekä paikallishallinnon rahoitusjärjestelmien vaikutuksista. Johdan myös VATT:n julkisten palvelujen ja paikallisen julkistalouden tutkimusteemaa, johon kuuluu lisäkseni neljä erittäin taitavaa erikoistutkijaa.
Tutkimukseni on enimmäkseen empiiristä. Käytän tutkimuksissani isoja tilastoaineistoja kotitalouksista ja esimerkiksi asuntokaupoista. Pyrin löytämään tutkimusasetelmia, joiden avulla voidaan luotettavasti eristää talouspolitiikan toimien vaikutus muista asiaan vaikuttavista tekijöistä. Teen myös paljon tutkimukseen perustuvia asiantuntijatehtäviä, kuten lakiesityksiä koskevia lausuntoja.
Miten päädyit VATT:iin?
Olen pitkän linjan vattilainen. Aloitin VATT:ssa harjoittelijana. Tein VATT:ssa myös väitöskirjani, joka valmistui vuonna 2009. Väittelyn jälkeen työskentelin pari vuotta tutkijana London School of Economicsissa (Spatial Economics Research Centre). Aika LSE:ssä oli antoisaa, mutta palasin VATT:iin mielelläni. Hakeuduin VATT:iin, koska olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Motivoidun siitä, että tutkimuksestani on hyötyä politiikkatoimien valmistelussa ja ajankohtaisessa talouspoliittisessa keskustelussa.
Mitä tutkit parhaillaan?
Tutkin tällä hetkellä esimerkiksi voimalaitosten kiinteistöveron vaikutuksia tuulivoimarakentamiseen Suomen kunnissa ja tuulivoimaloiden vaikutuksia asuntohintoihin. Tulosten perusteella voidaan arvioida, miten voimalaitosten kiinteistöveron sisällyttäminen kuntien veropohjan tasausjärjestelmään vaikuttaisi tuulivoimarakentamiseen ja kuinka suurta haittaa tuulivoimaloista on lähialueen asukkaille. Tässä tutkimuksessa ovat mukana myös VATT:n Cristina Bratu, Marita Laukkanen ja Sander Ramboer.
Teen myös toista mielenkiintoista tutkimusta Helsingin yliopiston Risto Hurmerannan kanssa tappioaversiosta asuntomarkkinoilla. Tutkimme miten omistusasujien asunnon arvon laskeminen heidän aiemmin maksamansa ostohinnan alle vaikuttaa muuttamiseen ja asuntokauppoihin. Tutkimme työssäkäyntialueiden sisäisiä ja välisiä muuttoja erikseen, jolloin tulokset kertovat, jumiuttaako myyntitappion välttely työvoiman alueellista liikkuvuutta vai pelkästään alueen sisäisiä asunnon vaihtoja.
Lisäksi julkaisimme vuoden vaihteessa Sander Ramboerin ja Aalto-yliopiston Max Toikan kanssa työpaperin, jossa tarkastelimme vuonna 2015 toteutetun valtionosuuksien uudistuksen vaikutuksia kuntien talouspolitiikkaan sekä muuttoliikkeeseen ja työpaikkamääriin. Tulosten perusteella voi ennakoida nyt käynnissä olevan valtionosuusuudistuksen vaikutuksia. Tutkimus on tällä hetkellä arvioitavana hyvässä tiedelehdessä – toivomme arvioitsijoidenkin pitävän sitä laadukkaana ja tärkeänä.
Millaisissa tutkimushankkeissa työskentelet tulevaisuudessa?
Teen myös jatkossa tutkimusta asuntopolitiikan vaikutuksista. Asumisen verojen, tukien ja sääntelytoimien vaikutuksista tiedetään jo aika paljon minun ja kollegoideni tutkimusten perusteella. Vielä on kuitenkin paljon katvealueita ja tarkennettavaa. Myös kuntien ja hyvinvointialueiden talous ja rahoitusjärjestelmät kiinnostavat edelleen.
Mihin yhteiskunnalliseen kysymykseen haluaisit vastauksen juuri nyt?
Kaupunkitaloustieteessä iso ja haastava kysymys ovat kaupungin koosta ja tiheydestä aiheutuvat tuottavuushyödyt, eli niin sanotut kasautumisedut. Teimme Cristina Bratun kanssa Talouspolitiikan arviointineuvostolle raportin, jossa arvioitiin kasautumisetuja tarkastelemalla samankaltaisten yksityisen sektorin työntekijöiden alueellisia palkkaeroja.
Kyseessä on luotettavin analyysi aiheesta suomalaisella datalla, mutta siinä on silti mahdollisia virhelähteitä. Haluaisinkin tietää varman vastauksen siihen, kuinka merkittävästi kaupunkien koko ja tiheys vaikuttavat tuottavuuteen ja talouskasvuun. Varman vastauksen saamiseksi Suomi pitäisi monistaa ja eri versioihin tehdä erilaisia muutoksia väestön ja työpaikkojen sijaintiin. Kuitenkin toistaiseksi tässä asiassa joudutaan sietämään epävarmuutta.
Yhteyshenkilöt
Teemu LyytikäinenTutkimusprofessoriVATT / Julkiset palvelut ja paikallinen julkistalous
Puh:+358 29 551 9431teemu.lyytikainen@vatt.fiValtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on taloustieteellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö. Teemme tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta edistääksemme tietoon pohjautuvaa talouspolitiikkaa. Tutustu työhömme tarkemmin: https://vatt.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Viisi väitettä romutuspalkkiosta – mitä tutkimus kertoo?29.4.2026 07:00:00 EEST | Blogi
Romutuspalkkiota perustellaan usein ilmastohyödyillä: vanhat autot poistuvat liikenteestä ja tilalle hankitaan vähäpäästöisempiä. Mutta onko romutuspalkkio oikeasti tehokas keino vähentää liikenteen päästöjä?
VATT: Julkisen talouden tasapainotukseen tarjolla sekä verojen kiristyksiä että menojen leikkauksia – kohteina veroasteikot, yritystukijärjestelmä ja sote-rahoitusmalli17.4.2026 07:10:00 EEST | Uutinen
Tuloveroasteikon maltillinen kiristäminen ja alennettujen arvonlisäverokantojen nostaminen olisivat vaikuttavia sopeutustoimia. Nykyinen yritystukijärjestelmä ei edistä parhaalla mahdollisella tavalla talouskasvua ja sote-rahoitusmalli ei kannusta tehostamaan toimintaa, arvioidaan VATT:n lausunnossa valtiovarainministeriölle.
Tutkimus: YEL-vakuutuksen kattavuus ei vaikuta etuuksien käyttöön – järjestelmän haasteena mittava alijäämä15.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan vakuutuskattavuuden valinnanvapaus YEL-järjestelmässä laskee maksettuja vakuusmaksuja, muttei vaikuta etuuksien käyttöön. Suuremmat YEL-maksut eivät lisää etuuksien käyttöä tavalla, joka kasvattaisi merkittävästi järjestelmän kustannuksia. Keskeinen haaste on järjestelmän mittava vuosittainen alijäämä.
VATT: Matkailijaveron käyttöönoton mahdollistaminen kunnille on perusteltua30.3.2026 15:40:00 EEST | Tiedote
Matkailijaveron tuomat lisäverotulot mahdollistavat muiden paikallisten verojen alentamisen tai tulot voidaan käyttää kunnan palveluihin. Matkailijaverolla voidaan kompensoida turismista kunnalle aiheutuvia kustannuksia ja alueen asukkaille aiheutuvia haittoja, toteaa VATT lausunnossaan.
Yksityisen sote-toimijan saapuminen kuntaan vähentää julkisen työllisyyttä ja lisää palveluostoja20.3.2026 07:20:24 EET | Tiedote
Uusi tutkimus kertoo, että yksityisen sote-yrityksen saapuminen kuntaan vaikuttaa kunnan tarjoamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin useilla tavoilla: julkisen työvoima vähenee ja palkkakulut pienenevät, mutta samalla ostojen määrä kasvaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme