Anna Alangon romaanin päähenkilö haluaa lisää, mutta ei tiedä mitä kaikkea – Valoisat tunnit on oivaltavan pisteliäs romaani naisesta elämän taitekohdassa
Anna Alanko kuvaa Valoisat tunnit -romaanissaan hersyvän tunnistettavasti lisääntymisen, seksuaalisuuden ja nähdyksi tulemisen tarpeen ristiaallokkoa, kun vaihdevuosien lähestyminen ahdistaa kuin kaiken ylle laskeutuva pimeys.
– Ajattelen, että arjesta kirjoittaminen on sekä esteettistä, kiinnostavaa että yhteiskunnallisesti tärkeää, Alanko sanoo.

Takana on avioero ja asettuminen elämään uuden kumppanin kanssa, mutta jotain on saatava lisää. Lapsia on jo ihan tarpeeksi, mutta kun eksä kertoo iloisia perheuutisia, iskee oman hedelmällisyyden rajallisuus vasten kasvoja. Eletään kuukautiskierron lopun aikoja. Pitäisikö käydä klinikalla siirtämässä viimeinen alkio, lähestyä kulmilla vastaan tulevaa merimiestä, käydä klubeilla tai jäädä sairauslomalle? Onko perhenormien laajentuminen sittenkään hänenlaisensa naisen puolella?
"Olen törmännyt oletukseen, jonka mukaan ex-puolison uusperheessä syntyvä lapsi ei ole millään tavalla edellisen suhteen asia, eikä siihen tulisi reagoida oikeastaan mitenkään. Aloin kaivata aiheesta esimerkkitarinoita, joita en kuitenkaan löytänyt, joten kirjoitin asiasta itse", Anna Alanko sanoo.
"Esimerkiksi uusperhekuvioihin liittyvä kielenkäyttö on vakiintumatonta. Ei ole lyhyttä, heti ymmärrettävää sanaa lapsen sisarukselle tai henkilölle, jolla on lapsi tai lapsia saman henkilön kanssa kuin sinulla. Kuitenkin tällainen perhesuhde olisi hyvä voida tarvittaessa ja halutessaan artikuloida ja tehdä näkyväksi. Lisäksi voi olla vaikeaa olla reagoimatta uuteen tilanteeseen mitenkään ja siirtyä heti sopeutumisvaiheeseen. En välttämättä usko, että ajan kuluminen itsessään helpottaa sopeutumista, vaan ne erilaiset liikahdukset, joita ajan mittaan tapahtuu. Kirjan tarinassa helpottavia hetkiä ovat esimerkiksi eteisissä käydyt arkiset vuorovaikutustilanteet, joissa milloin virvotaan, milloin annetaan käytettyjä lastenvaatteita omien lasten uudelle sisarukselle ja milloin ihaillaan sisaruksen ienhymyä."
Alanko ei kaipaa yhteiskuntaan lisää yksioikoisia perhenormeja, joiden tarkoituksena olisi kertoa, miten asiat pitäisi hoitaa tai millainen on vaikkapa hyvä entinen puoliso.
"Toivon ydinperhetarinan rinnalle moninaisia kuvauksia siitä, millä tavoin asiat perheissä voivat mennä, ja miten moninaisuuteen voi sopeutua silloin, kun se toteutuu omassa elämässä tai sen välittömässä läheisyydessä", Alanko pohtii.
Anna Alanko on helsinkiläinen kirjailija, joka on opiskellut sosiologiaa, kirjoittamista ja elokuva- ja tv-ilmaisua. Hän tarkkailee ihmisten puhetta ja auringon liikkeitä. Alangon esikoisromaani Ensimmäinen kesäpäivä (2022) sai ilahtuneen vastaanoton.
Valoisat tunnit julkaistaan 20.3.2025.
Teos julkaistaan kaikissa formaateissa. Äänikirjan lukee Anni Kajos.
Tiedustelut, haastattelut ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Musiikki & populaarikulttuuri
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Tervetuloa Otava-perheen kesäpressiin tiistaina 10.6.!23.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Otava-kustantamoiden kesäpressi järjestetään Zoomissa tiistaina 10.6.2023 klo 13-15. Tule inspiroitumaan kiinnostavista kirjailijoista ja kuulemaan kesän ja alkusyksyn puhuttavimmat aiheet!
Kun yläaste alkaa, kaikki muuttuu – Ihan tavallinen Fiona kertoo teinitytön tavallisen ihmeellisestä arjesta23.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Veera Salmen ja Emmi Jormalaisen runsaasti kuvitettu romaani on suunnattu teineille, jotka innostuvat nopealukuisista teksteistä.
Erikoisjoukoista Afrikkaan on dramaattinen tositarina afrikkalaisen sodan etulinjasta suomalaisen ammattisotilaan silmin21.5.2025 08:22:00 EEST | Tiedote
Erikoisjoukoista Afrikkaan on tiivistunnelmainen tositarina, joka vie lukijan Afrikan sodan todellisuuteen ja taisteluihin, joihin erikoisjoukoissa palvellut Kimmo Heinonen osallistui Afrikassa. Se raottaa verhoa maailmaan, joka on tähän asti pysynyt piilossa julkisuudelta.
Jääkö omenankuori aina ärsyttävästi hampaanväliisi? Onko arkesi täynnä pieniä, häiritseviä ongelmia? Ei hätää, Tatulla ja Patulla on ratkaisu!20.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaa ja ratkaisut niihin -kirjassa ongelmista on silkkaa iloa. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen supersuositut outolalaisveljekset tarjoavat jokapäiväisiin pikkupulmiin hyvin outololaiset ratkaisut.
Maryam Razavin suloinen lastenkirja Mimi ja mörkö rohkaisee kohtaamaan pelkonsa19.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Mitä tehdä, kun kotiin ilmestyy yhtäkkiä mörkö? Maryam Razavin kirjoittama ja Saara Obelen kuvittama kirja opettaa, että uudet, hiukan pelottavatkin asiat voivat paljastua tutustumisen jälkeen kivoiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme