Siltatyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa vuonna 2025
Vuonna 2025 peruskorjataan tai uusitaan Satakunnassa viisi siltaa ja Varsinais-Suomessa yhdeksän siltaa. Uusittavana on myös kolme putkisiltaa, joista yksi sijaitsee Varsinais-Suomessa ja kaksi Satakunnassa. Lisäksi viime vuonna aloitetuista siltahankkeista jatkuvat Tehan Oy:n urakoissa kesken jääneet kolmen siltakohteen loppuun saattamiset. ELY-keskusten siltahankkeiden lisäksi Satakunnassa on käynnistynyt Väyläviraston vetämä Koiviston ja Kokemäenjoen pikkuhaaran sillat Porissa. Varsinais-Suomessa jatkuu myös Väyläviraston vetämä jättihanke, jossa uusitaan Paraisilla oleva Kirjalansalmen silta. Edellä mainittujen siltojen uusimisten ja peruskorjausten lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus tekee joka vuosi myös pienempiä siltojen rakenneosien korjauksia sekä erilaisia siltoihin liittyviä ylläpitotöitä.

Siltojen kuntoa seurataan säännöllisesti ja vuosittain toteutettavat siltakohteet valikoidaan mm. kiireellisyyden, korjauksen ajoituksen ja korjaustavan, kohteen liikenteellisen merkittävyyden ja käytettävissä olevan rahoituksen mukaan. Joskus sillan kunnon heikkeneminen etenee nopeastikin ja korjaustoimien suunnittelu pitää käynnistää kiireellisesti.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan siltojen korjauksiin käytetään vuonna 2025 noin 14,3 M€. Se on vajaa miljoona euroa vähemmän kuin viime vuonna. Vuosittaiseen siltarahoituksen tasoon vaikuttaa suuriin siltakohteisiin kohdistettava valtakunnallinen erillisrahoituksen määrä. Tänä vuonna erillisrahoituksella toteutetaan Satakunnassa uusittavat Vähä-Säkylän risteyssilta ja Polsun silta.
Merkittävimmät siltojen uusimis- tai korjaushankkeet Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella vuonna 2025
- Polsun silta, mt 12689, Säkylä
- Vähä-Säkylän risteyssilta, mt 12691 Säkylä
- Tattaranjoen silta, vt 2, Nakkila
- Säkkijoen silta, mt 13313 Karvia, jatkuu vuodelta 2024
- Meijerin silta, mt 274 Karvia
- Uudenkylän risteyssilta, vt 23 Pomarkku
- Poikluoman risteyssillat, mt 110 Kaarina
- Kitulan risteys ja ylikulkukäytävä, mt 110 Salo
- Anerion koulun alikulkukäytävä, mt 110 Salo
- Varisjoen silta, mt 110 Salo
- Kaiselan silta, mt 1914 Nousiainen
- Isolahdenojan silta, mt 192 Taivassalo
- Marikarin silta, mt 12030 Parainen
- Raukkaan silta, mt 12393 Mynämäki
- Haalin silta, mt 2407 Salo, jatkuu vuodelta 2024
- Maskunjoen raittisilta, mt192 Masku (kevyen liikenteen silta), jatkuu vuodelta 2024
- Putkisiltakohteet:
- Vallinin silta, vt 8 Pori
- Vilokarin silta, mt 1960 Rauma
- Pokanojan silta, mt 12610 Loimaa
Toteuttavista siltakohteista liikenteellisesti haastavin korjauskohde on Poikluoman risteyssillat Kaarinassa. Töiden aikana ajoneuvoliikenne pysyy silloilla, mutta kaistajärjestelyt muuttuvat työvaiheiden mukaan.
Liikennekatkoja on luvassa Paraisilla sijaitsevan Marikarin sillan, Mynämäellä Raukkaan sillan ja Säkylässä Vähä-Säkylän sillan osalta. Katkoajat vaihtelevat kohteittain. ELY-keskus tiedottaa näistä tapauskohtaisesti lähempänä toteutusta. Katkoaikoina on siltakohteille järjestetty kiertotie maanteitä pitkin.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan silloissa riittää korjattavaa
Suuri osa alueen silloista on rakennettu 1960–1970-luvuilla ja ne ovat peruskorjausiässä. Lisäksi raskaiden ajoneuvojen massat kuormittavat vanhoja siltoja, sillä niitä ei ole aikanaan suunniteltu nykyisille ajoneuvomassoille. Huolta aiheuttaa huonokuntoisten ja tyydyttävässä kunnossa olevien siltojen suuri määrä. Niitä on suhteessa enemmän kuin muualla maassa keskimäärin.
Varsinais-Suomen alueella on 1 136 siltaa, joista huonokuntoisia on 109 kpl. Satakunnan alueella on 693 siltaa, joista huonokuntoisia on 58 kpl. Lisäksi tyydyttävässä kunnossa olevia siltoja on Varsinais-Suomessa 363 kpl ja Satakunnassa 243 kpl. Kuntoluokituksessa tyydyttävässä kunnossa olevalla sillalla on jo puutteita ja vaurioita, mutta sillan peruskorjausta voidaan vielä lykätä. Huonokuntoisella sillalla on selviä peruskorjausta vaativia vaurioita ja se tulisi korjata viivyttelemättä.
Määrärahojen niukkuudesta johtuen korjaustoimenpiteitä joudutaan lykkäämään ja huonokuntoisten siltojen määrä kasvaa joka vuosi. Sekä Varsinais-Suomessa että Satakunnassa on useita korjauskustannuksiltaan suuria siltakohteita odottamassa korjausrahoitusta. Tieverkolla on paljon korjausvelkaa, mutta toisin kuin reikiintynyt päällyste, sillan huono kunto tai kantavuuspuutteet eivät useinkaan näy tienkäyttäjälle. Huonokuntoisesta sillasta aiheutuu tienkäyttäjille haittaa vasta siinä vaiheessa, kun sillalle joudutaan asettamaan painorajoitus tai muita liikennerajoituksia. Esimerkiksi Kirjalansalmen sillalla on liikennettä rajoitettu monin tavoin sillan käytön turvaamiseksi uuden sillan valmistumiseen saakka.
Huonokuntoisten siltojen ohella Varsinais-Suomessa on 33 ja Satakunnassa 30 painorajoitettua siltaa, jotka haittaavat etenkin raskaita kuljetuksia. Tämä on suhteessa enemmän kuin muualla maassa. Sillan kantavuus ja kunto eivät korreloi keskenään läheskään kaikissa tapauksissa. Koska huonokuntoisia siltoja on jonossa paljon, pelkästään painorajoituksen poistamisen vuoksi siltoja ei pystytä uusimaan.
Tavoitteena on, että tehokkailla ja oikein kohdennetuilla toimenpiteillä saavutetaan siltojen optimaalinen käyttöikä mahdollisimman pienin kustannuksin. Rahoituksen puutteessa joudutaan kuitenkin toisinaan lykkäämään korjauksia optimiajankohtaa myöhemmäksi sekä tinkimään sillan toiminnallisista ja säilyvyysvaatimuksista. Peruskorjausten lykkääminen johtaa kuitenkin lisäkustannuksiin. Korjausvelan vähentämisessä pitkäjänteisyys olisi tärkeää. Se mahdollistaa toiminnan optimaalisen suunnittelun ja toteutuksen sekä huomioi rajalliset tekijäresurssit.
Siltahankkeiden tiedot päivitetään tarkemmin verkkosivuille:
Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, siltainsinöörit Ari Salo, p. 0295 022 830 ja Antti Hirvonen, p. 0295 022 529
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 2619.6.2025 14:26:06 EEST | Tiedote
Viikolla 26 Varsinais-Suomessa päällystetään Aurassa, Salossa, Laitilassa, Pyhärannassa ja Paraisilla. Satakunnassa päällystystöitä tehdään Porissa ja Huittisissa. Myös erilaisia päällystystöitä valmistelevia toimenpiteitä tehdään molemmissa maakunnissa.
Sydvästra Finlands livskraftscentral stärker en hållbar tillväxt inom regional livskraft och ekonomi från och med början av 202619.6.2025 10:24:09 EEST | Pressmeddelande
I reformen av statens regionförvaltning inrättas 10 regionala livskraftscenter utifrån de nuvarande 15 NTM-centralerna. Riksdagen godkände regeringens proposition om en reform av statens regionförvaltning 18.6.2025. Utifrån NTM-centralerna i Satakunta och Egentliga Finland grundas Sydvästra Finlands livskraftscentral, som inleder sin verksamhet 1.1.2026. Det nya, riksomfattande tillstånds- och tillsynsverket samlar NTM-centralernas uppgifter i anslutning till tillstånd för och tillsyn över miljön samt regionförvaltningsverkens och Valviras uppgifter.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus vahvistaa alueellisen elinvoiman ja talouden kestävää kasvua vuoden 2026 alusta lähtien19.6.2025 10:24:09 EEST | Tiedote
Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Eduskunta hyväksyi aluehallintouudistusta koskevan hallituksen esityksen 18.6.2025. Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten pohjalta perustetaan Lounais-Suomen elinvoimakeskus, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. ELY-keskusten ympäristön lupiin ja valvontaan liittyvät tehtävät kootaan uuteen valtakunnalliseen lupa- ja valvontavirastoon yhdessä aluehallintovirastojen ja Valviran tehtävien kanssa.
Gång- och cykelled börjar byggas längs Skärgårdsvägen i Nagu i Pargas17.6.2025 09:50:59 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Egentliga Finland börjar bygga en gång- och cykelled längs Skärgårdsvägen (lv 180) i Nagu i Pargas. Gång- och cykelleden byggs mellan Prostviks färjfäste och Parolabackens naturstig. Målet är att byggnadsarbetet inleds vecka 26 i slutet av juni och att byggandet slutförs före utgången av oktober 2025. Gång- och cykelleden kommer avsevärt att förbättra trafiksäkerheten och smidigheten i trafiken på Skärgårdsvägen och Skärgårdens ringvägar.
Nauvossa Paraisilla ryhdytään rakentamaan jalankulku- ja pyöräilyväylää Saaristotien varteen17.6.2025 09:50:59 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Paraisilla Nauvossa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisen Saaristotien (mt 180) varteen. Jalankulku- ja pyöräilyväylä rakennetaan välille Prostvikin lauttaranta – Parolabackenin luontopolku. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesäkuun lopussa viikolla 26 ja rakentaminen valmistuu lokakuun 2025 loppuun mennessä. Rakennettava väylä parantaa merkittävästi Saaristotien ja Saariston rengasteiden liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme