Liukastumisesta jättivahinko, kuka maksaa? - Vakuutusyhtiö vastaa
Keli on tällä hetkellä koko Suomessa liukkaimmillaan. Vakuutusyhtiö Pohjantähdessä tämä näkyy kasvaneina vahinkomäärinä niin henkilö- kuin ajoneuvovahingoissakin. Liukastumisia koskevia vahinkoja käsitellään kuitenkin myös vastuuvakuutuksesta, sillä aina liukastuminen ei johdu kaatuneen huolimattomuudesta tai esimerkiksi vääränlaisista kengistä. Pahimmassa tapauksessa kiinteistön omistajan korvausvastuu voi nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin.
Useimmiten liukastumisista selvitään säikähdyksellä ja muutamalla mustelmalla. Epäonnisimmassa tapauksessa liukastuminen kuitenkin aiheuttaa vakavan loukkaantumisen tai jopa kuoleman. Vakavien vahinkojen yhteydessä on tärkeää selvittää, kuka on korvausvelvollinen.
Yksityishenkilökin voi joutua korvausvastuuseen omakotitalonsa pihalla sattuneesta liukastumisvahingosta. Pihassa voi liikkua paljonkin perheen ulkopuolisia henkilöitä, kuten roskakuskeja, ruokalähettejä, postinjakajia tai naapureita.
”On hyvä muistaa, että omakotitalon omistajalla on aina velvollisuus pitää kiinteistönsä kunnossa ja turvallisena. Tähän sisältyy velvollisuus huolehtia pihan ja kulkureittien kunnossapidosta niin, että liukastumisvaara minimoidaan”, vakuutusyhtiö Pohjantähden tuotekehityspäällikkö Kati Kurikka-Lindeman sanoo.
Liukastumisvahingon korvausvastuun kannalta on oleellista, voidaanko talon omistajan katsoa olleen huolimaton pihan tai kulkureitin kunnossapidon suhteen. Kuten yleensä korvausvastuuta selvitettäessä, asia ei kuitenkaan aina ole yksiselitteinen.
”Talvella sääolot voivat vaihtua tiuhaan, eikä talon omistaja aina ehdi esimerkiksi hiekoittaa pihaa yhtä nopeasti”, Kurikka-Lindeman täsmentää. ”Mitä enemmän pihaa käytetään ja mitä useampi siellä liikkuu, sitä nopeammin liukkauden torjuntaan on ryhdyttävä.”
On hyvä huomioida, että pihan ja kulkureittien kunnossapitovelvollisuus säilyy pääsääntöisesti silloinkin, kun talon omistaja on pitkällä matkalla. Tällöin kannattaa sopia vaikkapa naapurin kanssa tärkeimpien kulkureittien hiekoittamisesta.
”Muutenkaan omakotitalon pihaa ei kannata jättää vaille kunnossapitoa, sillä se on selvä merkki myös kutsumattomille vieraille”, Kurikka-Lindeman varoittaa.
Kiinteistön omistajan korvattavaksi voivat tulla monenlaiset vahingot
Kiinteistön omistajan korvausvastuu ei rajoitu vain liukastumisvahinkoihin ja talveen. Myös kesän pihajuhlat voivat tulla kalliiksi, jos juhlavieras satuttaa itsensä kompastuessaan pihalaatoituksessa olevaan kuoppaan. Syksyn tullen nuohoojan on voitava kiivetä turvallisesti katolle, ja huonosti kiinnitetyt tikkaat voivat aiheuttaa onnettomuuden.
Korvausvastuuseen voi joutua myös silloin, jos on laiminlyönyt huonokuntoisen puun kaatamisen ja se kaatuu naapurin talon päälle. Kiinteistön kunnossapidosta on siis huolehdittava vuoden ympäri.
Kotivakuutukseen useimmiten sisältyvä vastuuvakuutus auttaa tilanteissa, joissa korvausvastuu on epäselvä. Vakuutusyhtiö selvittää silloin annettujen selvitysten perusteella, onko sattunut vahinko aiheutunut kiinteistön kunnossapidon laiminlyönnistä, ja onko kiinteistön omistaja voimassa olevan lain mukaan vahingosta korvausvastuussa.
Jos kiinteistön omistajan katsotaan olleen vastuussa tapahtuneesta, vastuuvakuutus korvaa onnettomuudesta aiheutuneita henkilö- ja esinevahinkoja.
”Vastuuvakuutuksen vakuutusmäärän suuruus kannattaa tarkistaa, sillä kiinteistön omistajan korvausvastuu voi nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin. Korvattavaksi voi tulla esimerkiksi vahingonkärsineen lääkäri- ja lääkekulujen lisäksi korvauksia kivusta ja särystä, pysyvästä haitasta ja ansionmenetyksestä”, Kurikka-Lindeman muistuttaa.
Lisätiedot:
Vastuullisuus- ja viestintäsuunnittelija Emmi Tammisto, 040 455 2401, emmi-maaria.tammisto@pohjantahti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Vakuutusyhtiö Pohjantähti lahjoittaa 75 000 euroa perheiden taloudellista turvallisuutta tukeville yhdistyksille – haku käynnissä1.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Pohjantähti valitsee tammikuun aikana lahjoituskohteiksi viisi yhdistystä tai yhteisöä, jotka tukevat perheiden taloudellisen turvallisuuden toteutumista. Jokaiselle valitulle yhdistykselle lahjoitetaan 15 000 euroa.
Kannattaako lemmikkiä vakuuttaa? – Vakuutusyhtiö vastaa13.10.2025 10:46:35 EEST | Tiedote
Lemmikkien hoitokustannukset ovat nousseet rajusti, ja samaan aikaan vakuutusten hinnat ja omavastuut kasvavat. Vakuutusyhtiö Pohjantähden mukaan kehitys haastaa koko lemmikkivakuuttamisen järkevyyden ja herättää eettisen kysymyksen siitä, missä vaiheessa vakuutus lakkaa olemasta todellinen turva.
Hirvet ovat nyt liikkeellä – näillä vinkeillä voit välttää vahingon3.10.2025 09:48:09 EEST | Tiedote
Hirvikolarien määrä lisääntyy syksyn pimentyneiden aamujen ja iltojen myötä. Pohjantähti koosti ohjeet hirvikolarien välttämiseen.
Pohjantähti yhteistyöhön Ilmarisen kanssa29.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vakuutusyhtiö Pohjantähti laajentaa palvelutarjontaansa yhteistyössä eläkeyhtiö Ilmarisen kanssa 1.1.2026 alkaen. Jatkossa Pohjantähti tarjoaa asiakkailleen Ilmarisen laadukkaita työeläkevakuuttamisen ratkaisuja.
Kesän mökkeilykausi päättyy – näillä vinkeillä vältät vahingot talvikauden aikana28.8.2025 09:20:25 EEST | Tiedote
Kesän mökkeilykauden päättyessä moni käy mökillänsä enää satunnaisesti. Jos käynteihin tulee pidempi tauko, on tärkeää huolehtia mökki talvikuntoon. Pohjantähti koosti ohjeet vahinkojen välttämiseen talvikauden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme