Tulli paljasti rikollisorganisaation marihuanan maahantuonnin ja levitystoiminnan Uudellamaalla
21.3.2025 08:21:00 EET | Tulli | Tiedote
Tulli on tutkinut marihuanan maahantuonti- ja levitysorganisaatiota vuoden 2024 keväästä lähtien. Rikollisryhmän toiminta on ollut suunnitelmallista, järjestelmällistä, peiteltyä ja sen toimintaan on osallistunut useita henkilöitä.

Tulli epäilee rikollisryhmän käyttäneen pikarahtiyritystä marihuanan maahantuonnissa Thaimaasta Suomeen. Esitutkinnassa on selvinnyt, että maahan on tuotu ainakin 18 huumausainelähetystä, joista Tulli on takavarikoinut neljä. Tulli epäilee, että marihuanaa on toimitettu Suomeen yhteensä noin 22 kg.
– Huumausaineet ovat päätyneet levitykseen Uudellemaalle. Huumeiden myyntituotot on toimitettu pääosin ulkomaille, ja Tullissa olemme takavarikoineet huumeiden myynnistä saatua rahaa noin 20 000 euroa. Jos esitutkinnassa selvitetty huumausainemäärä kokonaisuudessaan olisi päätynyt katukauppaan, olisivat rikolliset saaneet siitä taloudellista rikoshyötyä jopa 450 000 euroa, kertoo tutkinnanjohtaja Sirpa Hara.
Huumausaineiden takavarikkomäärät Tullissa olivat vuonna 2024 merkittävästi korkeammalla kuin vuonna 2023. Varsinkin marihuanan takavarikkomäärä kasvoi rajusti ja oli 1 321 kg. Vuonna 2023 marihuanaa takavarikoitiin Tullissa 465 kg.
Huumetilauksen vastaanottajaksi rekrytoitiin myös alaikäinen
Päätekijät järjestivät huumetilaukset Thaimaahan ja vastaanottamiset Suomessa. Muut epäillyt hoitivat lähetysten tullaukset, noudot ja toimitukset päätekijöille. Tullille ilmoitettiin lähetysten sisältäneen kahvia, teetä ja kuivattua chiliä.
- Huolestuttavaa tässä rikoskokonaisuudessa on myös se, että yhden huumausainelähetyksen vastaanottajaksi oli rekrytoitu 14-vuotias henkilö, Hara toteaa.
Esitutkinta on tehty 26 epäillyn rikoksen osalta, joissa on useita törkeitä huumausainerikoksia, avunanto törkeään huumausainerikokseen, törkeä rahanpesu, rahanpesu, rikoksentekijän suojeleminen, huumausainerikoksia sekä huumausaineen käyttörikoksia. Rahanpesurikoksien osalta on kysymys rikollisella toiminnalla hankitun varallisuuden häivyttämisestä. Esitutkinnan aikana ilmeni myös rikoksista epäiltyjen henkilöiden välillä epäillyn suojelemista pikaviestintäpalveluiden välityksellä. Tulli on tehnyt esitutkinnassa myös kansainvälistä yhteistyötä.
Tapauksen päätekijöinä on kolme 1990-luvulla syntynyttä ulkomaiden kansalaista. Lisäksi 14 muuta henkilöä on toiminut huumelähetysten vastaanottajina Suomessa. Osa tekijöistä on edelleen vangittuina.
Esitutkinta on valmistunut ja asia on siirtynyt syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjävirastoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirpa Hara, tutkinnanjohtaja, tulliylitarkastaja
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(at)tulli.fi
Kuvat
Linkit
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Suomen tavaravienti kasvoi 3,0 % vuonna 2025 – erityisesti EU:n ulkopuolelle vahvaa kasvua5.2.2026 09:09:24 EET | Tiedote
Suomen tavaravienti kasvoi 3,0 prosenttia ja oli 74,3 miljardia euroa vuonna 2025 Tullin ulkomaankauppatilastojen ennakkotietojen mukaan. Kasvu näkyy viennissä EU:n ulkopuolelle. Vienti EU-maihin oli vuoden 2024 tasolla ja sen osuus koko viennistä oli 56,4 prosenttia. Suomen tavaratuonti kasvoi maltillisesti noin 0,4 prosenttia ollen 75,2 miljardia euroa.
Tulli muistuttaa: netistä tilattu ravintolisä voi olla lääke – tarkista rajoitukset ennen tilaamista3.2.2026 08:55:00 EET | Tiedote
Ravintolisät ovat ruokavaliota täydentäviä valmisteita, kuten vitamiineja, rasvahappoja ja maitohappobakteereja sekä yrtti-, levä- ja mehiläisvalmisteita. Ravintolisät voidaan luokitella joko elintarvikkeiksi tai lääkkeiksi. Luokittelu vaikuttaa siihen, voiko ravintolisää tilata Suomeen. Lääkkeiden tilaamisessa on rajoituksia.
Tullin henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelu normaalisti asiakkaiden käytettävissä20.1.2026 08:25:50 EET | Tiedote
Tulli löysi aiemmin omassa tietoturva-auditoinnissaan Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelusta tietoturvahaavoittuvuuden, jonka vuoksi palvelu oli poissa käytöstä. Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelu toimii jälleen normaalisti.
Tullin henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelusta löytynyt tietoturvahaavoittuvuus, käyttökatko palvelussa jatkuu12.1.2026 18:00:57 EET | Tiedote
Tullin omassa tietoturva-auditoinnissa Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelusta löytyi tietoturvahaavoittuvuus, jonka vuoksi palvelu suljettiin perjantaina 9.1. klo 16.27. Tulli korjaa haavoittuvuutta ja tavoitteena on palauttaa palvelu käyttäjille mahdollisimman pian, arviolta tiistain 13.1. aikana.
Nikotiinipussien matkustajatuontia rajoitetaan8.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
1. helmikuuta alkaen matkailija voi tuoda nikotiinipusseja ulkomailta Suomeen matkaltaan enintään 1 000 grammaa. Lisäksi jo 1. tammikuuta alkaen nikotiinipusseja on saanut tuoda muista EU-maista ilman veroja enintään 1 000 grammaa. Nikotiinipussien nettitilaaminen on ollut kiellettyä jo elokuusta 2025 lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



