Kainuun työttömien määrä kasvoi 16 % helmikuussa
Kainuussa oli helmikuun lopussa vajaat 3 700 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 12,2 % oli alueista yhdeksänneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyyden nousu jatkui. Palveluissa olevien määrä putosi kolmasosan. Työvoiman kysynnässä piristymisen merkkejä.

Kainuussa oli helmikuun lopussa 3 668 työtöntä työnhakijaa, mikä on 502 henkilöä enemmän (+16 %) kuin vuotta aiemmin. Kainuun työttömyyskehitys viime vuodesta oli ELY-keskusalueista kolmanneksi heikointa. Työttömyys nousi kaikilla alueilla, vähiten Keski-Suomessa (+6 %) ja eniten Varsinais-Suomessa (+17 %). Koko maassa työttömyys lisääntyi 13 %.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 12,2 %, alueista yhdeksänneksi vähiten ja 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 12,0 %, mikä on 1,2 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.
Pitkäaikaistyöttömyys on ollut nousussa yli vuoden ajan ja lisääntyi helmikuussa viime vuodesta 38 % (+242). Edelliskuusta pitkäaikaistyöttömien määrä nousi 2 % (+14). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 876. Työttömistä 24 % oli pitkäaikaistyöttömiä, vuotta aiemmin osuus oli 20 %.
Palveluissa oli kuukauden lopussa yhteensä 1 166 asiakasta, peräti 33 % edellisvuotta vähemmän (-578). Laskua tuli kaikissa palveluissa, prosentuaalisesti suurinta vähentyminen oli vuorotteluvapaasijaisissa, 94 % (-16), kuntiin työllistetyissä, 54 % (-132), ja valmennuksessa, 51 % (-19). Palkkatuella kunta- ja yksityissektorille sekä valtiolle työllistettyinä oli 405 asiakasta, työvoimakoulutuksessa oli 244 asiakasta ja omaehtoisessa opiskelussa 220 asiakasta.
Työvoiman kysynnässä piristymistä
Työpaikkoja on ilmoitettu julkiseen työnvälitykseen viime kuukausina noin puolet edellisvuotta vähemmän. Helmikuussa tilanne kääntyi kuitenkin selkeästi parempaan, vaikka uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edelleen 13 % vuotta aiempaa vähemmän (-125), yhteensä 832. Paikkamäärä supistui kaikilla alueilla, mutta Kainuussa vähiten, koko maassa tuli laskua 25 %. Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Kainuussa eniten ryhmälle muut työntekijät (206), palvelu- ja myyntityöntekijöille (169) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (128).
Työvoiman saatavuus on parantunut väliaikaisesti matalasuhdanteen takia, kun työpaikkojen määrä on laskenut ja työvoimareservi kasvanut. Helmikuun lopussa vähiten työttömänä työnhakijana per avoin työpaikka oli terveydenhuollon asiantuntijoita (esimerkiksi sairaanhoitajat), tuotantotoiminnan ja yhteiskunnan peruspalveluiden johtajia sekä terveydenhuollon erityisasiantuntijoita (esimerkiksi lääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit). Haastavaa oli löytää myös mm. suojelu- ja vartiointityöntekijöitä, maa-, metsä- ja kalatalouden avustavia työntekijöitä sekä opettajia ja muita opetusalan erityisasiantuntijoita.
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 24. huhtikuuta 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Elinkenoelämän kehittäminen -yksikkö
analyytikko Atte Laitinen
p. 0295 023 886, atte.laitinen@ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu
yksikön päällikkö Anne Ristioja
p. 0295 023 582, anne.k.ristioja@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Pk-yritysbarometri: Kainuun yritysten työllisyys-, liikevaihto- ja kannattavuusennusteet positiivisia11.9.2025 09:01:44 EEST | Tiedote
Pk-yritysbarometri 2/2025 on julkaistu. Kainuun pk-yrityksillä on luottamusta tulevaan - työllisyyden, liikevaihdon ja kannattavuuden odotetaan kehittyvän myönteisesti.
Elementis Minerals Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostus on nähtävillä3.9.2025 13:04:54 EEST | Tiedote
Elementis Minerals B.V. Branch Finland on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen.
ELY-keskus vauhditti Kainuun kehitystä ja elinvoimaa29.8.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Rahoituskatsaus tammi-kesäkuu 2025: ELY-keskuksen rahoittamat hankkeet Kainuussa. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta myönnettiin yli 11 miljoonaa euroa yhteensä 72 hankkeelle.
Kainuun työttömyys lähellä vuoden takaista tasoa26.8.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli heinäkuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi pienin ja yhtä vaille kaikissa Kainuun kunnissakin koko maan keskiarvoa matalampi. Pitkäaikaistyöttömyyden nousu jatkui. Avoimia työpaikkoja edelleen huomattavasti viime vuotta vähemmän.
Kainuun ELY-keskus yhteistyössä AARI Yhteismetsän kanssa: Matosuolle uusi luonnonsuojelualue21.8.2025 11:10:00 EEST | Tiedote
Kajaanissa sijaitsevalle Matosuon alueelle on perustettu 53,8 hehtaarin yksityinen luonnonsuojelualue, joka täydentää valtakunnallisesti arvokasta suojeluverkostoa ja parantaa alueen monimuotoisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme