Pikakommentti: Synkät luvut työmarkkinoilta helmikuussa
25.3.2025 08:49:22 EET | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Suomen työmarkkinoiden tilanne nytkähti helmikuussa selvästi huonompaan suuntaan, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk aamun tilastoja.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli helmikuussa 64 000 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. 15–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 71,4 %. 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli 9,1 %.
”Luvut ovat synkät. Työllisten määrän lasku oli todella suuri, ja työttömyysasteen trendi nousi kaksi kymmenystä tammikuusta”, Busk sanoo.
Kehityksen taustalla on se, että julkisen sektorin työllisyys laskee selvästi. Yksityisen sektorin tilanne on pysynyt melko vakaana, mutta sielläkään ei vielä kasvua näy.
Erityisesti naisten työllisyys on laskenut, mikä johtuu etenkin julkisen sektorin, kuten valtion ja hyvinvointialueiden, säästöistä. Työllisiä miehiä oli 7 000 vähemmän ja työllisiä naisia 58 000 vähemmän kuin 2024 helmikuussa.
Myös pitkäaikaistyöttömyys on edelleen noussut ja tavoittanut jo korona-ajan lukemat. Tilastojen ainoa valopilkku on työikäisen väestön määrä, joka on kasvanut vielä hieman.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Buskvanhempi ekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 164 8136henna.busk@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Pikakommentti: Asuntomarkkinoiden elpyminen antaa yhä odottaa itseään – hintaheilunta jatkuu25.6.2026 08:25:39 EEST | Tiedote
Asuntomarkkinoilla ei ole vieläkään merkkejä nousukäänteestä, ja hintojen sahausliike jatkuu, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa. Työllisyyden heikko kehitys ei myöskään tue markkinoiden virkoamista.
Pikakommentti: Taas odotuksia huonompia lukuja työmarkkinoilta24.6.2026 09:15:59 EEST | Tiedote
Työmarkkinoiden tilanne näyttää edelleen synkältä, eikä korkea työttömyys hellitä, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk tuoreita tilastoja. Talouden vire ei vielä riitä suunnan kääntämiseen.
Ruokamenojen kasvu jatkui muuta kulutusta vahvempana vuonna 202518.6.2026 10:56:38 EEST | Tiedote
Ruuan - elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien - osuus kotitalouksien kulutusmenoista on säilynyt viime vuosina yllättävän vakaana. Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon (1) tuoreiden lukujen valossa ruokamenojen osuus kaikista kotitalouksien kulutusmenoista vuonna 2025 oli 12,9 prosenttia, kun vuonna 2024 osuus oli 12,5 prosenttia. Muutos on maltillinen ja perustuu ennakkotietoihin, mutta se poikkeaa pidemmän aikavälin kehityksestä, jossa ruuan osuus kulutusmenoista on yleensä pienentynyt tulojen kasvaessa. 2020-luvulla kehitys on kääntynyt. Viime vuoden osuus oli korkein taso 2000-luvulla sitten vuoden 2009.
Tuuppaukset ovat avuksi ilmastotavoitteiden saavuttamisessa – mutta yksin ne eivät riitä4.6.2026 10:36:08 EEST | Tiedote
Tutkimushankkeen tulokset osoittavat, että ihmisten arjen ilmastovalintoja voidaan tukea käyttäytymistieteellisin keinoin. Vaikutukset jäävät kuitenkin rajallisiksi, jos tuuppaukset eivät kytkeydy laajempiin ilmastotoimiin.
Raportti: Nopeutuva metsänomistuksen muutos polarisoi metsien käsittelyä ja haastaa alan hyväksyttävyyttä2.6.2026 10:05:24 EEST | Tiedote
Suomen metsänomistusrakenne elää merkittävää murrosvaihetta. PTT:n ja Tapio Palvelut Oy:n tuoreen raportin mukaan jopa noin kolmannes yksityismetsänomistajista saattaa siirtää tai jättää metsänomistuksensa uudelle omistajalle vuoteen 2035 mennessä. Yhdessä toimintaympäristön muutosten kanssa tämä muokkaa metsäpalveluita, metsäammattilaisten työtä ja koko metsätalouden kestävyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme