Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vaaratapahtumailmoitusten pohjalta tehdään aktiivista kehittämistyötä
Vaaratapahtumailmoitusten määrä on kasvanut Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. Aktiivinen vaaratapahtumailmoittaminen kertoo turvallisuuskulttuurin vahvistumisesta.
Vuoden 2024 aikana Päijät-Hämeen hyvinvointialueella tehtiin yhteensä lähes 19 400 vaaratapahtumailmoitusta, joka on reilu 1 500 ilmoitusta enemmän kuin vuonna 2023. Suurin kasvu on tapahtunut asiakas- ja potilasturvallisuusvaaratapahtumailmoitusten määrässä.
Eniten asiakas- ja potilasturvallisuusvaaratapahtumailmoituksia tehtiin lääke- ja nestehoidosta, tapaturmista ja onnettomuuksista sekä kaatumisista.
Vaaratapahtumailmoitusten keskimääräiset reagointiajat ovat pääsääntöisesti asettuneet hyvinvointialueella määriteltyihin tavoitereagointiaikoihin.
Vaaratapahtumailmoitusten kasvu on organisaation kannalta hyvä asia. Ilmoitusten määrän kasvu kertoo siitä, että työntekijät ovat tietoisempia turvallisuudesta. Vaaratapahtumailmoitukset analysoidaan ja niitä hyödynnetään myös organisaation oppimisessa ja toiminnan kehittämisessä.
- Vaaratapahtumien raportoinnin ja käsittelyn tavoitteena on parantaa turvallisuutta ja pyrkiä estämään vastaavia tapahtumia tulevaisuudessa, toteaa asiakas- ja potilasturvallisuuspäällikkö Minna Aho.
Vuoden 2024 aikana ilmoitusten pohjalta tehtiin yhteensä 672 kehittämistoimenpidettä, joka on 183 kehittämistoimenpidettä enemmän kuin edellisenä vuonna. Esimerkiksi lääketurvallisuutta on vuonna 2024 parannettu ottamalla käyttöön uusi lääkekirjaamissovellus keskussairaalan vuodeosastoilla, sekä annosjakelu vammaispalveluiden asumispalveluissa.
Viime vuoden vaaratapahtumailmoituksiin liittyvät tiedot on koottu hyvinvointialueen omavalvonnan vuosikatsaukseen, hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli katsausta kokouksessaan maanantaina. Katsaus löytyy myös hyvinvointialueen verkkosivuilta.
Omavalvonta on menetelmä, jolla hyvinvointialue itse valvoo toimintaa, josta on vastuussa. Omavalvonnalla varmistetaan, että Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asukkaat saavat toimivat, oikea-aikaiset, lainmukaiset, laadukkaat ja turvalliset sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Ahoasiakas- ja potilasturvallisuuspäällikkö
Puh:044 440 6447Linkit
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Viranomaiset harjoittelevat vaaratilannetta Pennalassa6.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Viranomaiset harjoittelevat yhteistoimintaa uhkatilannetta ja vaarallisten aineiden onnettomuutta varten Postin logistiikkakeskuksessa Pennalassa 9. toukokuuta kello 9.30-12.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asukkailta kysytään näkemyksiä strategiasta6.5.2025 13:16:20 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue päivittää strategiaansa aluevaltuustokauden vaihtuessa. Osana strategiatyötä kysytään myös asukkaiden näkemyksiä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asiakkaat ovat tyytyväisiä kotihoidon ostopalveluihin30.4.2025 08:18:29 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon ostopalvelujen asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Kotihoidon asiakastyytyväisyyskyselyihin vastasi yhteensä 36 kotihoidon ostopalvelutuottajaa ja 852 kotihoidon ostopalvelutuottajien asiakasta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vuosien työ lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi tukee toukokuussa voimaan astuvaa lakimuutosta29.4.2025 08:31:23 EEST | Tiedote
Toukokuussa voimaan tulevan lakimuutoksen tarkoitus on parantaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuutta perustason palveluissa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Mira Leinonen Päijät-Hämeen pelastusjohtajaksi28.4.2025 12:00:22 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus valitsi kokouksessaan 28. huhtikuuta 2025 pelastustoimen uudeksi toimialajohtajaksi ja pelastusjohtajaksi tamperelaisen Mira Leinosen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme