KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kansainvälistä verotusta
25.3.2025 09:30:45 EET | Korkein hallinto-oikeus | Päätös
Suomessa rajoitetusti verovelvollinen Euroopan talousalueen ulkopuolisen valtion A keskuspankki omisti suomalaisten julkisesti noteerattujen yhtiöiden osakkeita. Asiassa oli ratkaistavana, katsottiinko valtion A keskuspankin rinnastuvan tulon perusteella suoritettavasta verosta vapautettuun Suomen Pankkiin siten, että lähdeveron periminen sen Suomesta julkisesti noteeratuilta yhtiöiltä saamista osingoista muodostaisi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 63 artiklassa tarkoitetun kielletyn pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksestään tarkemmin ilmenevin perustein, että Suomen Pankin ja valtion A keskuspankin tehtävät vastasivat toisiaan niin, ettei pankkien välillä ollut löydettävissä objektiivisia eroja. Asiassa ei ollut annettava merkitystä sille seikalle, että osa Suomen Pankin ylijäämästä siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Näin ollen lopputulos, jonka mukaan valtion A keskuspankki ei olisi ollut Suomessa vapaa osingoista suoritettavasta lähdeverosta, olisi muodostanut SEUT 63 artiklassa tarkoitetun kielletyn pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksen. Rajoitusta ei voitu perustella verojärjestelmän johdonmukaisuudella eikä valtioiden välisen verotusvallan tasapainoisella jakautumisella. Näiden seikkojen perusteellakorkein hallinto-oikeus katsoi, ettei mainituista osingoista ollut perittävä lähdeveroa.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee henkilökohtaisen tulon verotusta13.10.2026 09:05:53 EEST | Päätös
B oli vuosina 2020 ja 2021 omistanut Alankomaihin rekisteröidyn yhtiön koko osakekannan. Yhtiö vastasi oikeudelliselta muodoltaan suomalaista osakeyhtiötä. B oli verovuosina 2020 ja 2021 nostanut kyseisestä yhtiöstä osakaslainoja, jotka olivat maksamatta takaisin verovuosien päättyessä.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee henkilökohtaisen tulon verotusta12.10.2026 09:07:50 EEST | Päätös
A oli ottanut säästöhenkivakuutuksen, jonka päävakuutettuna ja ainoana vakuutettuna oli hänen lapsensa. Säästöhenkivakuutuksen vakuutussäästö oli muodostunut A:n maksamista vakuutusmaksuista ja tuotosta. A:n tarkoituksena oli tehdä osittainen tai kokonainen takaisinosto säästöhenkivakuutuksesta.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäveroa7.10.2026 09:11:02 EEST | Päätös
Unionin yleiseltä tuomioistuimelta saamansa ennakkoratkaisun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että alkuperäisenä luotonantajana toimineen A Oy:n B Oy:lle myymiin lainoihin liittyvät A Oy:n B Oy:lle suorittamat lainan ja vakuuksien hallinnointipalvelut eivät olleet arvonlisäverolain 41 ja 42 §:ssä tarkoitettuja arvonlisäverosta vapautettuja rahoituspalveluja. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2026:81 Kort referat på svenska HFD 2026:81
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee varainsiirtoveroa6.10.2026 09:04:36 EEST | Päätös
A Oyj oli ostanut julkisen kaupankäynnin kohteeksi otetun B Oyj:n osakkeita. Osakkeiden kauppahinta oli muodostunut alustavasta kauppahinnasta ja sen täsmäytyserästä. Täsmäytyserä perustui kurssikehityksen seuraamiseen 35 pörssipäivän ajan. Näin muodostunutta kauppahintaa ei ollut pidettävä varainsiirtoverolain 15 a §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla kiinteänä, eikä osakekauppa näin ollen ollut varainsiirtoverosta vapaa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2026:80 Kort referat på svenska HFD 2026:80
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee henkilökohtaisen tulon verotusta1.10.2026 09:05:29 EEST | Päätös
A oli lyönyt vetoa sekä ETA-alueella toimivien palveluntarjoajien että ETA-alueen ulkopuolella toimivien palveluntarjoajien järjestämissä vedonlyönneissä. A oli perustanut vedonlyöntitoimintansa tiedonhankintaan, analyysien tekemiseen ja näiden kautta vedonvälittäjän suomalaisten jalkapallo-otteluiden osalta tekemien kerrointen hinnoitteluvirheiden löytämiseen. Vedonlyöntiin käytetty viikkotuntimäärä oli vaihdellut kiireisempien jaksojen 50–100 tunnin välillä hiljaisempien jaksojen 30–50 tuntiin. A oli vuoden 2020 aikana lyönyt ETA-alueen ulkopuolella järjestetyissä vedonlyönneissä 2 145 erillistä vetoa. Hänen ETA-alueen ulkopuolella järjestetyissä vedonlyönneissä maksamiensa pelipanosten määrä oli ollut yhteensä 365 606 euroa ja palautusten eli voittojen määrä yhteensä 406 713 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme