Tampereen yliopisto

Tampereen yliopistosta valmistuu 135 uutta lääkäriä

Jaa

Tampereen yliopistosta valmistuvat lääketieteen lisensiaatit vannovat lääkärinvalansa perjantaina 28.3.2025. Tutkintotodistuksen kuusivuotisesta koulutuksesta saa 135 nuorta lääkäriä. Nyt valmistuvat mukaan lukien Tampereen yliopistosta on valmistunut kaikkiaan 4428 lääketieteen lisensiaattia. Yliopisto aloitti lääkärikoulutuksen vuonna 1972.

Ihmiset istuvat suuressa juhlasalissa valmistujais- ja valajuhlassa.
Lääketieteen lisensiaattien valmistujais- ja valajuhlaa vietetään Tampereen yliopiston juhlasalissa perjantaina 28. maaliskuuta klo 12.00 alkaen. Tapahtumaa voi seurata etäyhteydellä. Kuva viime vuoden juhlasta. Kuva: Eino Ansio

Lääkäripulasta puhutaan nyt paljon. Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnan dekaani Seppo Parkkila kertoo, että lääkärikoulutusta on lisätty viime vuosien aikana merkittävästi Suomessa.

– Tällä hetkellä koulutettavia on lääketieteellisissä tiedekunnissa enemmän kuin koskaan ennen. Seuraamme tilannetta tarkasti sekä lääkärien peruskoulutuksen että erikoislääkärikoulutuksen näkökulmasta. Hyvinvointialueuudistuksen vakiintuminen tulee lähivuosina näyttämään paremmin, millaisia koulutustarpeita on.

Lääkärikoulutus vaatii paljon resursseja ja osaamista. Parkkila huomauttaakin, että lukumäärä ei ole ainoa huomioitava asia, vaan myös koulutuksen laatuun täytyy kiinnittää erityistä huomiota.

– Haluamme kaikki hyviä lääkäreitä, Parkkila muistuttaa.

Pirhan vastaava johtajaylilääkäri Sirpa Rainesalo kertoo, että Pirkanmaalla on tällä hetkellä kokonaisuudessaan kohtuullisen hyvin lääkäreitä, mutta he eivät jakaudu alueelle tasapuolisesti. Tietyillä erikoisaloilla yksityissektori myös vie lääkäreitä julkiselta puolelta.

Lääkäreiden määrän kannalta vaikeita erikoisaloja ovat Rainesalon arvion mukaan ainakin psykiatriset alat, keuhkosairaudet, neurologia ja fysiatria.

– Erikoistumisoikeuksia jaettaessa Tampereen yliopisto menestyy hyvin muihin yliopistoihin verrattuna. Esimerkiksi sisätautien erikoisalojen opinto-oikeudet on saatu suunnitellusti jaettua, vaikka ala on valtakunnallisesti haastava. Tampereen yliopisto ja TAYS onnistuvat houkuttelemaan nuoria lääkäreitä erikoistumaan, mikä vahvistaa tulevaisuuden erikoislääkäritilannettakin, Rainesalo kertoo.

Pirkanmaalla vähän alle 50 prosenttia terveyskeskuslääkäreistä on tällä hetkellä yleislääketieteen erikoislääkäreitä. Rainesalon mukaan luvun pitäisi olla 70 prosenttia, jotta osaaminen olisi riittävä ja hoidon jatkuvuus saadaan turvattua.

Unelma-ammatti saavutettu

Perjantaina valmistuvan Eemil Taipaluksen päällimmäisenä tunteena on riemuisa kiitollisuus. Useiden kouluvuosien ja eri oppiasteiden jälkeen edessä on valmistuminen ammattiin, joka on ollut selkeä unelma-ammatti jo pitkään. Samalla mukana kulkee lievä hölmistynyt vivahde, koska todellisuuteen ei ole vielä täysin orientoitunut.

– Olen kiitollinen siitä avusta ja opetuksesta, mitä yliopisto, ystävät, perhe ja muut matkalla mukana olleet ovat osaltaan antaneet. Opiskeluista jää mieleen paljon erilaisia hilpeitä hetkiä niin opintojen kuin vapaa-ajan puolelta. Suurimpana mieleen jää kuitenkin kokemus yhteisöstä, jossa olemme nyt tiiviisti viettäneet aikaa viimeiset kuusi vuotta, Taipalus sanoo.

Taipalus aloittaa valmistumisensa jälkeen työt terveyskeskuslääkärinä Sastamalassa. Samalla hän aloittaa yleislääketieteen erityiskoulutuksen.

– Pitkän tähtäimen tavoitteeni on pätevöityä erikoislääkäriksi ja tehdä myös tutkimusta. Haluaisin käydä tutustumassa sairaalamaailmassa eri erikoisaloihin ja ohjautua näin itselleni sopivalle alalle. Tällä hetkellä uskoisin, että minusta tulee lastenlääkäri.

Nyt valmistuva vuosikurssi on ensimmäinen, joka on suorittanut opintonsa kokonaan uudessa Tampereen yliopistossa. Matkalle onkin Taipaluksen mukaan sattunut kaikenlaista kehitystä, myllerrystä ja globaaliakin haastetta.

– Näistä kaikista on kuitenkin hienosti päästy eteenpäin ja kasvettu matkan varrella. Kiitokset Tampereen yliopistolle! 

Perjantain juhlassa tervehdyssanat lausuva Seppo Parkkila onnittelee lämpimästi uusia lääkäreitä merkittävästä saavutuksesta.

– Olette valmistuneet alalle, jossa on hyvin monenlaisia mahdollisuuksia. Lääkärin kouluttautuminen ei pääty siihen, että valmistuu lääketieteen lisensiaatiksi, vaan sen on elinikäinen matka lääketieteen ihmeelliseen maailmaan, Parkkila sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ihmiset istuvat suuressa juhlasalissa valmistujais- ja valajuhlassa.
Lääketieteen lisensiaattien valmistujais- ja valajuhlaa vietetään Tampereen yliopiston juhlasalissa perjantaina 28. maaliskuuta klo 12.00 alkaen. Tapahtumaa voi seurata etäyhteydellä. Kuva viime vuoden juhlasta.
Kuva: Eino Ansio
Lataa

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Ympäristön mikrobiomin köyhtyminen voi altistaa immuunivälitteisille sairauksille – Vain pieni tippa verta saattaa paljastaa sairastumisen riskin8.5.2025 09:50:00 EEST | Tiedote

Ympäristöllä on merkittävä vaikutus terveyteemme – sanotaan, että jopa suurempi kuin perimällä. Mutta mitkä tekijät tarkalleen ottaen vaikuttavat sairastumisen riskiin? Entä voidaanko yhdestä pienestä veripisarasta selvittää, mille kaikille olemme elämämme aikana altistuneet? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia uraauurtavassa HEDIMED-projektissa.

Väitös: Jos työtulojen progressiivisen verotuksen halutaan toteutuvan kunnolla, on lainsäädäntöä korjattava5.5.2025 10:14:24 EEST | Tiedote

Suomen tuloverojärjestelmässä tulon verokohteluun vaikuttaa olennaisesti se, kuka on tulon saaja. Kauppatieteiden maisteri Anette Ala-Lahti tutki väitöskirjassaan tulon kohdistamisperiaatteita, jotka ratkaisevat esimerkiksi, verotetaanko tulosta osakeyhtiötä vai luonnollista henkilöä. Tutkimuksessa havaitaan muun muassa, ettei työtulon kohdistamisperiaatteiden ja työtulon verokohtelun yhteyttä ole riittävästi huomioitu nykyisessä lainsäädännössä.

Väitös: Potilaan puhe on haastavaa lääkärille, joka käyttää suomea toisena kielenä5.5.2025 08:48:57 EEST | Tiedote

Suomessa työskentelee kasvava joukko lääkäreitä, joille suomi ei ole äidinkieli. Millaisia kielellisiä haasteita he kohtaavat työssään? Muun muassa tähän kysymykseen paneutuu FM Taina Pitkänen väitöstutkimuksessaan, joka kartoittaa lääkärin ja potilaan välisiä ymmärtämisongelmia ja tekee niiden perusteella päätelmiä potilastyöhön riittävästä kielitaidosta. Tutkimus nostaa esiin puheen ymmärtämisen yhteyden yhtäältä potilasturvallisuuteen ja toisaalta lääkärin ammatti-identiteettiin.

Väitös: Korkean tason synteesi mahdollistaa digitaalisten piirien nopeamman suunnittelun29.4.2025 09:56:05 EEST | Tiedote

Korkean tason synteesissä digitaalisia piirejä suunnitellaan yleisillä ohjelmointikielillä. Väitöskirjatutkimuksessaan diplomi-insinööri Sakari Lahti selvitti korkean tason synteesin tuottavuutta ja laatua perinteisiin suunnittelutapoihin verrattuna. Tulosten mukaan menetelmällä voidaan nopeuttaa suunnitteluprojekteja, mutta tulosten laatu saattaa kärsiä ilman korkeaa ammattitaitoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye